Phu Quocin saari

04.02.18

Ho Chi Minh Cityn jälkeen tuntuu hyvältä hengittää sisään muutaki ku pelkkiä pakokaasuja ja muita päästöjä. Ylipäätään ulospääsy siitä hälinästä ja alituisesta mopedien väistelystä tuntuu vapauttavalta. Kaupungissa ei edelleenkään oo mitään valittamista, mut kieltämättä kontrasti on kohtuu himmee. Liikuttiin yöbussilla HCMC:stä Rach Giaan eli vahvasti länteen tollanen 300 kilsaa. Pelkkä menopeli oli kyl elämys. Eipä oo ennen tullu vastaan pelkkiä makuupaikkoja sisältävää linja-autoa. Ihan hemmetin lepposa meininki – tosin pienenä miinuksena itse teiden laatu, joiden seuraksena kyseinen mööbeli kyl pomppi välillä niin tahdittomasti, ettei ollu välillä tietoa ollaanko menossa kohti ojaa vai itse kohdetta. Hengissä ja hauskaa kokemusta rikkaampana kuitenki. Sielt suoraan aamun ekaan veneeseen ja puolentoistatunnin päästä oltiinki jo tonteilla eli Phu Quocin saarella.

Mitäs sit. Eka ihmetyksen aihe on varmaan ite saaren koko. Meillähän on lähihistoriassa mielessä idyllisen pieni Koh Tao ja tää onki siihen verrattuna yli 20-kertaa isompi. Täältä löytyy mm. oma lentokenttä ja mitä nyt tuosta muilta meikäläisiltä eli suomalaisilta kuultiin, niin tänne tulee ihan Helsinki-Vantaalta nykyään suorat lennot. Aikamoista. Näit meikämanneja tuntu olevanki täällä kohtuu kasa. Viikon aikana törmättiin vähintään tusinaan eri ryhmiä tai yksittäisiä ihmisiä sieltä itestään eli kylmästä kotosuomesta. Eikä siinä midi. Niihän me törmättiin Taollaki, mut täällä turre näyttää kyl enemmän turrelta. Noin niinku yleisesti. Mut ei silti saa yleistää. Kauheasti.

Phu Quoc itessään oli aika jakautunu paketti. Tietynlaisia erikois-spotteja löytyy ihan saaren pohjoispäädystä – kuten myös ihan etelästä. Halkasijaltaan matkaa on sellaset 50 kilsaa päästä päähän. Suosituin alueista, tai rannoista, tuntu olevan ironisesti nimetty Long Beach. Tai paikallisesti Duong Dong. Tää oli myös nimensä mukaisesti selkeesti pisin näistä rantaviivaltaan, helposti siinä keskellä saarta noin niinku vertikaalisessa mielessä. Fiilarit oli ristiriitaset tosin. Ehkä osittain siksi, et tuntuu, et tänne rakennetaan just tällä hetkellä ihan helvetin paljon lisää mitä isompaa ja hienompaa resorttia perä toisensa jälkeen. Turismi on todellaki se juttu – ainaki jos tsiigaa tän saaren lähitulevaisuuden suunnitelmia finanssimielessä. Jokseekin Long Beach jätti kylmäksi, ehkä se johtu just tästä rakentamisesta. Sitä tönöä nimittäin tuntu nousevan sinne sun tänne ja nostureita liikuttelemassa betonikuutioita oli tuon tuosta. Myös tietynlainen likasuus oli valitettavan vahvasti läsnä täällä. Teiden vierukset ja rantojen lieppeet oli täynnä rakennusrojua sekä yleistä random roskaa, kuten nyt muovijätettä esimerkiksi. Tää homma on eri Vietnamissa muutenki – Thaimaa oli kyl selkeesti puhtaampi ympäristöltään. Jotenki ehkä tuli sellanen fiilis yleisesti, et täällä se aito luonto jää kiistatta kakkoseksi ja se luxuryä tarjoava hotla sekä sen välitön ympäristö nousee sen sijaan numero ygöseksi. Hieman harmillista.

Autenttisempia biitsejä ja muita tsekkaamisen arvosia kyläpahasia löyty molemmista päistä saarta. Ihan pohjosessa oli muun muassa tällanen kalastajakylän kaltainen, hyvinki paikallinen pitäjä nimeltä Rach Vem. Siitä ihan vierestä löyty lähes paratiisimaisesti nimetty Starfish Beach, josta pysty nimensä mukaisesti bongailemaan maagisia punasii meritähtiä ihan heti rantavedestä. Todella kaunis spotti, jonka ainut rakennuttaja on luonto itse. Toki täälläki, lähellä tätä Rach Vemin kylää, kaivurin varsi kävi jo kovaa tahtia, et voi olla tilanteen olevan toinen jo ihan muutaman vuoden päästä. Pohjosesta löyty myös toinen siisti mesta, mistä pysty tiirailemaan suoraan Kambodzan mantereelle. Niin lähellä tää saari on sitä maata. Omituinen fiilis tuijotella toisella puolella näkyvää maaplänttiä ja tajuta, et se on kokonaan toinen valtio. Etelästä löytyy ehottomasti mainitsemisen arvosena Sao Beach, joka oli kyl ihan eri kaliiberia verrattaen Long Beachiin. Pieniä pitäjiä ja biitsejä löytyy joka tapauksessa molemmista päistä saarta mikäli etsimisen intoa riittää. Näissä rauhallinen rantajumittelu tai paikallisesta kulttuurista hämmentyminen onnistuu kohtuu mallikkaasti. Ylipäätään parhaiten koko tutkimusmatka on otettavissa haltuun ehottomasti skootterilla tai muulla mopedilla, joita sai vuokrattua sieltä sun täältä ihan muutaman euron päivähintaan.

Hauskana faktana mainittakoon vietnamilaisten äärimmäisen suuren innostuksen karaokea kohtaan. Jos näin niinku ääripäitä pitää hakea esimerkeiksi, niin saarelta löytyy mm. ”24h Karaoke & Massage”. Ei uskallettu mennä sisään. Toinen ääripää on tällanen vedettävä kaiutin, et voi laulaa luikauttaa ikään ku on-the-go hengessä. Uskomatonta. Ja sillon ku on muuten musasta on kyse, niin vietnamilainenhan ei näytä desibelejä säästelevän. Paikallisten lasten tervehdykset ovat myös lähes jokapäiväisiä, eikä vanhempienkaan vieraanvaraisuudessa mitään moitittavaa ole. Tää lasten innostuminen länkkäriä kohtaan on kuitenki jokseekin hellyttävää jopa. Tai sit se johtuu Mikon parrasta. Täällähän ei nimittäin kellään ole partaa.

No, mut joo, se siitä hassuttelusta. Phu Quoc ei nyt sijoittunu aivan kärkikahinoihin meän matkamittarilla, vaikka viikko ihan ok lepposasti meniki. Ei murehdita sitä, vaan lennetään sen sijaan HCMC:n kautta Da Latiin tsekkaileen ihan eri maisemia. Lisää läppää tästä myöhemmin!

Inkeri & Mikko

Kommentoi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.