Asuminen Thaimaassa / kuukausibudjetti

14.03.2019

Yli puolen vuoden jälkeen muukalaisena tässä kauniissa maassa antaa hyvän yleiskäsityksen siitä miten arki täällä todellisuudessa rullaa ja mitä se eläminen sitten loppujen lopuksi maksaa. Jo tässä toisessa lauseessa voi jälleen heti kärkeen todeta jäätäväksi sen valuutan arvon päälaellaan olon siitä mihin ollaan totuttu kotimaassa Suomessa. Pikkurahalla pärjää ja mikäli länsimaalaismaiselle hedonismille osaa sanoa edes sillon tällöin ei, kuukausibudjetti pysyy kahdelta henkilöltä häkellyttävän pienenä. Syöminen, juominen ja asuminen eli aika pitkälti kaikki se mitä ihminen ollaksensa tarvii on moninkertaisesti huokeampaa – toki niin kauan kuin pysytään appeissa ja asioissa, jotka valmistetaan täällä tai muuten vain luontaisesti kasvavat tässä maaperässä. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa viinit, joiden nauttiminen vie aina extra-bahteja kukkarosta, koska ne roudataan maahan toisaalta. Toki myös oma lokaatio rajojen sisällä on suuri muuttuja. Turismin täytteisillä mestoilla ja isoimmissa kaupungeissa kaikki on suhteessa kalliimpaa, mut esimerkiksi täällä pohjoisessa Thaimaassa, Pailla, eläminen on syntisen edullista, rentouttavaa ja helppoa vaikka turismiakin on. Ja siitähän tässä kaikessa on kyse. Tää paikka on käytännössä täydellinen esimerkki get-a-way -kohteesta moderniin yhteiskuntaan kyllästyneelle hipille, joka haluaa elämäänsä muutakin kuin lauantaivapaat.

Ja kelaa tätä, me asutaan tällä hetkellä tilavassa 2-kerroksisessa kivitalossa, jonka design tuo lähinnä mieleen modernin skandinaavisen talon ulkomuodon. Talossa, jota koristaa useat ikkunat, puiset luukut ja liuku-ovet, jotka puolestaan antaa tähän industriaaliseen fiilikseen pehmeyttä ja luonnonläheisyyttä, mutta tekee kaikesta mahtavuudesta vieläpä fressin valoisan joka aamu ku aurinko nousee. Tää on itseasiassa niin helmi, että ollaan kelattu puolitosissaan ottaa kuvat ja mitat, et voidaan rakennuttaa vastaava jonnekin minne sit niin päädytäänkin ikinä tekemään. Parasta kaikessa on kuitenkin kuukausivuokra, joka on helposti lähestyttävät 4900 bahtia eli sellaset 135 euroa yhdeltä kuun kierrolta. Tätä vois kutsua aika keskimääräiseksi kuukausieräksi täällä päin mitä asumiskustannuksiin tulee. Tällaisista vuokrasummista tulee väistämättä mieleen kuinka kotimaassamme vastaavat summat menivät parhaimmillaan yhteen ravintolailtaan. Silkastaan mielipuolista! Facebookista löytyvästä paikallisten ryhmästä (‘Our Pai Family’) voi tehdä hyviä löytöjä vaikka just talon suhteen, mut myös omalla skootterilla spontaanisti vuokrakylttejä metsästelemällä pääsee pitkälle. Huokeimmillaan täältä saa menopelin alle 50-60 eurolla kuukaudeksi ja lämpimän ruoan ravintolassa eurolla parilla. Tuoreet yrtit ja vihannekset ei maksa nimeksikään ja vaikkapa mangoista pyydetään noin euro kiloa kohden. Vesiautomaateista saa juomavettä 1 bahtilla litraa kohden. Sähkökuluihin on toistaiseksi mennyt sellaset 300 bahtia eli noin 8 euroa kuukaudessa. Hullua! Keskimääräisesti Pai on huokeampi moniin muihin käymiimme kohteisiin verrattuna Thaimaassa ja sekös meille kelpaa – täällä on kaikki mitä ihminen tarvitsee.

-8419352453288499907_IMG_3278

-5942132661004299085_IMG_3445

4692926067612649802_IMG_3437

9176840902832308506_IMG_3432

Suitsuttamiset sikseen, kyllä ultimaattisesta hyvästä löytyy aina jotain pahaakin ja selkeästi eniten harmaita hiuksia aiheuttaa immigraatio -asiat. Siinä missä thaimaalaiset, niin ikään asukkaat kuin hallituskin, toivottavat turistit ilomielin kyllä peremmälle, he samalla tavalla toivovat muukalaisten myös poistuvan säädettyjen rajojen puitteissa. Maahan tuleminen ei sinänsä maksa juuri mitään tai tuota muutenkaan ongelmia – ainakaan ensimmäisillä kerroilla. Tuhannella bahtilla eli vajaalla kolmella kymmenellä eurolla saa pari kuukautta voimassa olevan turistiviisumin ja tämän voi pidentää vuorostaan vielä yhdellä kuukaudella maksamalla pari tuhatta bahtia lisää. Puhumme siis sinänsä pienistä summista mikäli yhteensä kolmella tonnilla (noin 85 euroa) voi oleskella maassa kolme kuukautta. Mut sit ku se kolmen kuukauden huolettomuus on ohitse, uus viisumi täytyy anoa aina uudestaan ja se tarkoittaa et maasta täytyy poistua, ainakin sitten hetkiseksi. Järjestetyt “visa-run” kyydit täältä Pailta Laosin rajalle ja takaisin maksaa noin niinku esimerkkinä reilut pari tonnia per naama. Tähän tulee toki laskea päälle vielä pakollinen yhden yön yöpyminen rajojen ulkopuolella ja tietty se, et se maksaa myös 35 jenkkidollaria extraa ylipäätään ylittää se raja. Vain päästäksensä takaisin. Tää nostaa viisumikulunkeja yhdeltä ihmiseltä noin 200 euroon kolmea kuukautta kohden. No, kaikki on kovin suhteellista. Maksoimmehan vastaavan summan ja itseasiassa enemmänkin pelkästään yhden kuukauden sähköstä talvis-aikaan kotonamme Suomessa.

Tää ei sinänsä olekaan se suurin harmaiden hiuksien aiheuttaja, vaan se, et pääsy takas maahan voidaan evätä ilman sen suurempaa selitystä mikäli epäillään, et muukalainen (niin kuin monesti painotetaan) ei olekaan täällä puhtaasti turistina vaan enemmänkin pysyvänä asukkaana. Puhumattakaan siitä mikäli on syytä epäillä tämän työllistävän itseään täällä salaa. Ollaan kuultu mielenkiintoista faktaa ja jänniä juttuja aiheesta. Esimerkkinä naapurissa vielä hetki sitten asunut japanilainen keski-iän ylittänyt nainen kahden lapsensa kanssa ja se kuinka hänen puhelintaan, applikaatioita sekä viestejä käytiin läpi Bangkokin lentokentällä heidän tullessaan takaisin maahan. Epäilyksen aiheena siis työnteko ja kuumotuksen syynä ylipäätään se, kun viisumeita ja leimoja oli kertynyt jo sivutolkulla, about vuoden ajalta. Liekö kyseessä vain sattuman kauppa ja tarpeeksi takakireä virkailija vaiko rutiinitarkastus, kuka tietää. Eräs jo pidempään täällä päin asunut kertoi kuinka yksi aika varma tapa välttää ongelmia on poistua maasta aina välillä hivenen pidemmäksi aikaa, minimissään viikoksi kuitenkin. Toinen kertoi eräänlaisena fakta-tietona, että kolmannen saman vuoden puolella myönnetyn viisumin kohdalla asiasta kirjataan erikoismerkintä ja täten uusien myöntäminen tuottaa mahdollisesti enemmän vaivaa tai on peräti mahdotonta. Tämä istuisi hyvin edellämainittuun tarinaan Bangkokin lentokentältä. Viranomaiset tuntuvat muutenkin olevan aika aktiivista sakkia näinkin pienessä pitäjässä ja varsinkin paikallisia yrityksiä ja toimintaa syynätään mielellään. Täällä pollarit nappaa mielellään kuvia tilanteista ja ihmisistä – sanktio tuleekin sit mukavasti viiveellä kun omaan passiin ei herukaan sitä leimaa tai viisumia enää. Tai näin ainakin urbaanit huhut, kauhutarinat ja kaupunkijuorut kertovat.

Mikäli immigraatio-kuumotuksen kestää ja ymmärtää, et joka viisumilla on voimassaoloaika, tarjoaa Thaimaa ainakin tällä meidän kokemuksella ihanteelliset puitteet elämälle maassa, joka on varsin kehittynyt rajanaapureihinsa nähden. Kehittyneisyydestä huolimatta hintataso pysyy näin skandi-mittarilla äärimmäisen miellyttävänä, joka tekee tästä ihanteellisen paikan ihmiselle, joka haluaisi järjestää elämänsä esimerkiksi siten, että olisi pois kotimaasta sen pimeimmän ja synkimmän sesongin – vaikkapa kuusi kuukautta kerrallaan.

805917471304101767_IMG_3289

-1694355250717377026_IMG_3342

5052176846886567772_IMG_3381

Alla listaus meidän kuukausimenoista tammikuulta 2019. Painotettakoon, että emme yrittäneet elää sen enempää tai vähempää leväperäisemmin vaikka tiesimmekin kirjaavamme ostoksia ylös. Tuntuu selkeältä, että tästä olisi mahdollista säästää niin halutessa.

Vuokrakulut 4900 b / 136 e

Sähkökulut 300 b / 8 e

Viisumikulut 3000 b / 83 e

Skootteri 2000 b / 56 e

Bensa 490 b / 14 e

Ravintolakäynti tai katuruoka 7400 b / 206 e

Kauppa 5160 b / 143 e

Tori 1580 b / 44 e

Alkoholi 1680 b / 47 e

Tupakka 1090 b / 30 e

Henk. koht. ostokset 2890 b / 80 e

Jai Thep -festivaali-liput 4000 b / 111 e

Yhteensä 34490 b / 958 e

yhtä kuukautta kohden kahdelta hengeltä.

*) eurohinnat käännetty kurssilla 36.00

Koska emme tietenkään näin turisteina tienaa täällä mitään, saatikaan sitten nauti mitään laittomia luonnon yrttejä, emme sisällytä niitä ylläolevaan laskelmaan. Saamamme tiedon mukaan voidaan kuitenkin todeta, että jälkimmäistä on mahdollista saada tuhatta bahtia kohtaan helposti jopa kuukauden kestävä satsi tai sit turistiversiona vastaavaa saa suoraan baaritiskiltä antamalla 200 paikallista rahaa yhtä tuuttia kohden.

3996600163091499466_IMG_3469

Loppujen lopuksi jokainen elää omalla tavallaan. Vuokraan, sähköön ja viisumin säätökuluihin menee joka tapauksessa kahdelta hengeltä keskimäärin kuukaudessa noin 200 euroa – loppu on aika pitkälti itsestä kiinni. Pyöräkään ei ole välttämätön omistus mikäli jalat vie paikasta toiseen ja omat tontit löytyy läheltä ydintä. Paikallista tukemalla ja mässyt kurissa pitämällä täällä elää todella halvalla todella lepposta elämää.

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Vuosi myöhemmin

26.11.2018

Päivälleen tasan vuosi sit hypättiin lentokoneeseen ja samalla tyhjän päälle sen suhteen mihin oltiin elämässä totuttu. Myytiin meidän yritystoiminta, puutalo-osake, auto, irtaimisto ja jätettiin jäljelle vain välttämättömät siitä maallisesta omaisuudesta mitä koettiin tarvitsevamme tulevaisuudessa. Meillä ei ollu strategiaa sen suhteen mitä tulee tapahtumaan. Aukastiin vaan kädet ja oltiin valmis ottamaan vastaan mitä ikinä se onkaan huolimatta siitä mihin tullaan päätymään tai päätetään matkustaa. Varsinki se alkufiilis oli jotain todella suurenmoista, joka kaikkien pitäis saada kokea jossain kohtaa elämäänsä. Tää kuluva vuosi on varmasti sellanen mikä jää ikuisesti meän molempien mieleen aikakautena, jolloin oikeasti tehtiin jotain todella rohkeaa ja lähdettiin etsimään uutta suuntaa meän elämään, mut mitä me tarkalleen ollaan sit löydetty?

Me löydettiin ainakin aurinko. Se oli yks niistä isoimmista konkreettisista muuttujista, joita lähdettiin tältä meän reissulta hakemaan. Ei enää harmaan eri sävyjä ja sitä ainaista kesän odottamista, jolloin koko kotimaa menee vuosi toisensa jälkeen sekaisin ja ihmiset kaivautuvat vihdoinkin esiin kammioistaan. Täällä se on arkipäivää ja jos joku, niin se tuntuu edelleen yhtä hyvältä joka ikinen vuorokausi. Tää ympäristö. Kaikki sen vihreät sävyt ja nää isot eksoottiset vehreät lehdet, kukat, kasvit, hedelmät ja hyönteiset on tuonu meitä paljon lähemmäs luontoa kuin mitä me ikinä ois voitu kuvitella saavuttavansa. Ja se on se juttu, ei niinkään pelkkä lämpö itsessään. Maapallon tätä puolta tallustellessa sen eron todella tajuaa. Tuntuu kuin olis aidosti osa tätä ja hei, niinhän me ollaankin! Ihan samanlaisia eläimiä kuin kaikki muutkin olennot, jotka täällä tepastelee. Betonin keskeltä tätä yksinkertaista seikkaa on välillä vaan todella vaikea havaita, tai ainakin sen välillä unohtaa kauhean helposti.

Me huomattiin myös, et matkailuun on mahdollista kyllästyä ja tällä tarkoitamme lähinnä alituista uuden etsimistä sekä liikkumista maasta, kulttuurista tai kylästä toiseen. Saatikaan koko maailma, mut pelkästään jo Kaakkois-Aasia on jumalattoman iso kokonaisuus toinen toistaan kauneimpia spotteja ja mahdollisuuksia, joista moniin ois kiehtovan kutsuvaa tarttua välittömästi. Useimpiin mestoihin vois jäädä helposti pidemmäksi aikaa nauttimaan pelkästään ihmisten vieraanvaraisuudesta, ympäristöstä ja yksinkertaisuudesta, joita se meille modernin yhteiskunnan urbaaneille hipeille tarjoaa. Ja niin me tehtiin. Tultiin ekaa kertaa Paille, ihastuttiin jälleen kerran vilpittömästi uudestaan ja päätettiin asettua aloillemme. Ensalkuun vuodeksi.

Tajuttiin, et balanssi on tärkeä. Ihminen tuntuu tarvitsevan jonkin konkreettisen suunnan, projektin, työn tai toiminnan, joka vie just sen verran energiaa päivittäisellä tasolla, et tuntee antaneensa itselleen tarkoituksen elää just sitä hetkeä. On yllättävänkin vaikeaa vain olla, vaikka tiedostaa, että siihen on täysi lupa ja ennen kaikkea mahdollisuus. Oltiin todella lähellä lähteä mukaan majatalotoimintaan Kambodzassa, mut nyt ku sitä miettii niin tuntuu, et ollaan oikeassa paikassa ja tehtiin hyvä päätös ku peräännyttiin tästä skenaariosta. Täällä Pailla ne samat ajatukset jonkin näköisestä itsensä työllistämisestä on heränny taas uudestaan eloon, ainakin näin hypoteettisella tasolla. Joka tapauksessa fakta on se, et molemmat meistä kokee aasialaisen kulttuurin, elintapojen ja ympäristön tarjoavan kaikki ne tarvittavat puitteet niin ikään itsensä työllistämiselle kuin onnellisuudellekin arkipäiväisessä elämässä, joten miks ei? Mikään ei ole pois-suljettua, eikä mitään polkua ole käsikirjotettu. Annetaan ajan kulua, asioiden tapahtua ja tsiigataan miten käy.

Mitä kauemmin siitä on ku ekaa kertaa lähettiin, sitä vähemmän aitoa kaipuuta takaisin ilmenee. Tai siis, tarkalleen mitä pitäis kaivata? Jos tästä luetaan ulkopuolelle perhe ja lähimmät ystävät, on vaikea ymmärtää mikä on se hienous siinä yhteiskunnassa, josta vuosi sit paettiin maailmalle. Jollain tapaa elämän yleinen flow ja asioiden tärkeysjärjestys on asettunu kuin automaattisesti uuteen järjestykseen. Esimerkiksi ruoka, tai tarkemmin sanottuna se mitä me suuhumme laitetaan on yks isoimmista oivalluksen aiheista. Kuinka väärin me syötiinkään taannoisessa elämässämme. Ei täällä ole monia metrejä leveitä leipä-, juusto-, maito-, karkki- tai lihapakettihyllyjä samalla tavalla tyrkyllä ku mihin me meän suomalaisessa lähikaupassa totuttiin. Luonto, tai siis tarkemmin tän hetkinen sijaintimme tällä maapallolla mahdollistaa luontaisesti kaiken sen, mitä me ravinnoltamme tarvitaan. Vihannekset, hedelmät ja tarvittaessa myös se liha tulee niin sanotusti suoraan sieltä takapihalta eikä siinä, et se tuntuu omassa elimistössä selkeästi paremmalta, se ei myöskään kustanna juuri mitään.

Massi onki jännä juttu, koska sitä ei koskaan tunnu pääsevän karkuun. Joskeekin on kuitenki päräyttävää kuinka saman rahan arvo voi olla täysin päälaellaan täällä. Se sama millä aiemmin sai kupin suodatinkahvia, saakin yhtäkkiä lämpimät ateriat meille molemmille. Vuokrakuluihin sähköineen menee absurdisti kymmenen kertaa vähemmän, samalla kun elinympäristö tarjoaa kuitenkin moninkertaisen määrän enemmän nautintoa ja tyyneyttä. Hullua. Jos kuitenkin unohdetaan konkreettinen ero rahan arvossa, fakta on myös se, et ei täällä ole tarvetta samanlaiselle tulon määrälle kuin kotimaassa. Ei täällä pukeuduta samanlaisen standardin mukaan, haalita ympärilleen hienoja laitteita ja design-huonekaluja, tai hakeuduta syömään mestarikokkien ravintoloihin kuin modernissa kotimaassamme Suomessa. Käytännössä täällä vastaavaa ajatusta ei tunnu olevan olemassa ja eräänlainen downgreidaus onkin tapahtunu kuin itsestään. Elämästä on tullu huomattavasti simppelimpää, mut samaan aikaan kaikki mitä me koetaan tarvitsevamme on kuitenkin samaan aikaan saatavilla. Tämäkin on hullua. Se jos jokin tuntuu myös erityisen hyvältä ja äärimmäisen luonnolliselta, mut muistuttaa myös siitä, kuinka vääristyny kuva modernin systeemin keskellä asioihin voi kehkeytyä.

Kyllä tää kaikki on ottanu toki oman harjoittelunsa myös meiltä itseltämme. Säännölliset vuorokausirytmit, työvuorot ja etukäteen suunnitellut deitti-illat on korvattu jokapäiväisellä mahdollisuudella tehdä mitä ikinä me halutaan. Nyt sen vihdoin tajuaa ku ollaan asetettu aloillemme, mut kysymys kuuluukin; onko ihminen todella niin tyytymätön olento, et ultimaattista täydellisyyden tunnetta ei ole olemassa ja sitä aina huomaa päätyvänsä kaipaamaan jotain mitä ei juuri tässä hetkessä ole saatavilla? Vai onko tämä kaikki vain harjoittelun puutetta ja kontrastin suuruutta entiseen verrattuna? Ainakin me ollaan syvennetty selkeästi uudelle tasolle meän välisessä parisuhteessa, jossa samaan aikaan vilpittömästi nautimme toistemme seurasta, mutta selkeästi vaalimme myös enemmän omaa aikaa, rauhaa ja tekemistä vain itsellemme.

On olemassa vain tämä kyseinen hetki, eikä tulevaisuudella ole mitään väliä, mut uskallamme arvailla sen olevan kuitenkin kohtuu mielenkiintoisia kokemuksia ja kohtaamisia täynnä. Se, et löytyykö onni pitkällä juoksulla juurikin täältä Pailta, ajaako jokin meidät takaisin kotikonnuille vai lähdemmekö etsimään uusia maisemia uusista maista, se jää nähtäväksi. Nyt on kuitenkin juuri hyvä näin.

Toivottavasti juuri Sinä päädyt pidemmälle matkalle muutaman viikon kestävien lomareissujen sijaan nähdäksesi isomman kuvan ja osataksesi arvostaa asioita, joilla oikeasti on painoarvoa tässä elämässä. Toivotamme rauhaa, rakkautta ja rohkeita päätöksiä, koska ruoho on aidosti vihreämpää betoniaidan toisella puolella. Me eletään vaan kerran täällä!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Terveiset Pailta

24.10.2018

Reilut puoltoista kuukautta Thaimaassa on hurahtanut aivan älyttömän nopeasti. Tänä aikana on myös tapahtunut paljon isoja asioita ja suurimpana niistä nyt mainittakoon, että me vuokrattiin talo täältä Pailta vuodeksi. Jep! Täydellinen kaksikerroksinen, täysin meidän tarpeita vastaava talo noin kuuden kilometrin päästä Pain ytimestä. Meillä on omaa rauhaa, ympärillä vuoria ja riisipeltoja, huikeat naapurit (ja naapureiden kissat), kaksi isoa terassia ja kaikki, mitä nyt vaan voi toivoa. Liian suuren riskin äärellä päätettiin siis haudata Kambodza-suunnitelmat ainakin toistaiseksi ja asettua tänne henkeäsalpaavan luonnon keskelle. Tää päätös tuntuu meistä molemmista tällä hetkellä parhaalta päätökseltä mitä me voidaan tehdä. Myös rahalliselta kannalta tää päätös on äärimmäisen miellyttävä kotimaan asumiskustannuksiin nähden. Yhden kuukauden vuokramenoihin joutuu investoimaan about 135 euron verran ja se on noin 10-kertaa vähemmän, kuin mihin totuttiin asuessamme vielä Suomen Turussa.

Meidänhän ei alunperin edes pitäny tulla tänne Paille. Meillä oli lennot Suomesta Bangkokiin, ja tarkotuksena oli lentää suoraan sieltä Kambodzaan. Suhteellisen hektisen kesän jälkeen ja Otresin guest house -suunnitelmien rakoillessa tehtiin päätös, että ollaan ensin kuukausi Thaimaassa jossain todella chillissä mestassa ja keräillään vähän ajatuksia kasaan. Oltiin varattu kuukausi Paille ja lentoliput Phnom Penhiin hankittiin lokakuun alulle. Käyttämättähän ne jäi.

Kambodzaan lentämisen sijaan ajeltiin prätkällä reilu sata kilsaa suuntaansa, Mae Hong Soniin, pidentämään meidän viisumeita kuukaudella. Tällä viikolla olis uusi visa run tiedossa, kun sunnuntaina suunnataan järjestetylle reissulle Laosin rajalle. Käytännössä siis kolmen kuukauden välein pitää käydä rajanylityshommissa, jotta saa uuden 60 päivän viisumin. Tätä 60 päivän settiä voidaan sit pidentää vielä 30 päivällä, ja se itseasiassa onnistuu ihan täällä Pailla. Tää visojen kanssa pelailu on jonkinlaista taidetta itsessään. Pailta pääsis lähemmillekin rajanylityspisteille semi-iisisti, mutta meille vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä näistä saa vain 30 päivän visan kerrallaan. 60 päivän oleskelulupaa vastaan joutuu näkeen vähän enemmän vaivaa ja kokonaisuudessaan tää tuleva visa run ottaa aikaa sellaset 4 päivää ja rahaa vajaat 250 euroa meiltä yhteensä. Ollaan myös otettu jonkin verran selvää eri viisumeista, jotka oikeuttas oleen maassa pidemmän aikaa, 6-12 kuukautta. Täällä länkkäri voi esimerkiksi hakeutua opiskelemaan thai-kieltä, ja sitä kautta on mahdollista saada jopa se vuoden viisumi kerrallaan. Myös työviisumimahdollisuuksia on kartotettu hivenen. Nykyinen tila, eli normiviisumin uusiminen kolmen kuukauden välein menettelee myös tulevaisuuden kannalta ihan oukki doukki. Toki näihin saa upotettua myös tonnikaupalla bahteja ja keskikustannukset kuukautta kohden nouseekin jonnin verran pakollisten leimojen perässä juoksemisen tiimoilta. Vuokran hinnan voi käytännössä tuplata ja pääsee aika lähelle todellisuutta kustannusten valossa.

Mut mitä me täällä sit duunaillaan? Tarkotuksena olis nauttia elämästä, tutustua uusiin uskomattomiin ihmisiin, heittäytyä tilanteisiin ja ottaa ennen kaikkea kaikki ilo irti tästä upeasta luonnosta, joka meitä täällä ympäröi. Täällä me voidaan toteuttaa rauhassa omia projekteja ja tehdä juuri sitä mikä inspiroi eniten. Guest house -projektin jäädessä toteutumattomaksi me halutaan olla nyt jonkin aikaa vaan yksinkertaisesti paikoillamme ja pyrkiä löytämään oma sisäinen rauha sen sijaan, et juostas paikasta toiseen etsien jotain.

Parasta elämässä on hetkessä eläminen. Ja se, että tekee just sitä, mikä tekee sut onnelliseks.

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!