Kampot, Otres & Koh Ta Kievin saari

29.4.2018

Muutaman ajopäivän jälkeen neljä päivää ilman suunnitelmia Kampotissa tuntu tosi hyvältä. Punkattiin kaks ekaa yötä paikallisten pyörittämässä hotellissa ja seuraavat kaks suomalaisten omistamassa majatalossa. Nyt taas tajus kuinka hiton pieni maailma on. Tiedettiin, että Kampotissa asuu ja työskentelee yks Mikon vanha frendi, mut ei tiedetty, että tosiaan juuri näiden suomalaisten pyörittämässä mestassa. Sen lisäks, kun saavuttiin majapaikkaan kolmantena päivänä, oli vastassa meiän tuttu, Henkka, johon tutustuttiin Koh Taolla (joka on myös mielenkiintonen tarina). Henkan frendi sit taas tunsi jotain sedän äidin koiran kautta tän majatalon omistajapariskunnan, jonka takia jäbät oli mestoilla, tietenkin. Mut joo, näitten sattumuksien kautta me otettiin tosi iisiä itse tuolla tiluksilla, eikä jaksettu paljoa liikkua. Kerrottiin reissutarinoita, juotiin bissee ja pelattiin intohimosesti shakkia ja pokeria. Ihan parasta.

Jostain syystä leveän joen halkoma Kampot ei kuitenkaan kaupunkina ihan sytyttänyt meitä. Monet on sitä kuitenkin meille tän reissun aikana kehunu, mut jotain siitä jäi uupuun. Kahvilat ja ravintolat mitä kierrettiin oli kyllä tosi vimpan päälle. Mut ei me silti saatu ihan meiningistä kii. Ehkä se johtu siitä, että me tosiaan viihdyttiin omassa porukassa ja just siinä omalla terassilla vähän liiankin hyvin. Yhtenä päivänä ajettiin meille vinkatuille vesiputouksille ja luonnonuima-altaille, mutta koska kuivakausi – ei vettä. Oh well. Vaihdettiin mopojen suunta etelään ja mentiin meren rannalle ihasteleen auringonlaskua ja leikkiin hieman meidän dronella. Matkalla suolapeltojen halki takas “himaan” paikallinen vanhempi isäntä huitoi meitä kotiinsa bisselle. No mikä jottei, ei ole yleensä tapana kieltäytyä tarjouksesta. Nopeesti meille kannettiin tuolit ja tää isäntä liitty seuraan. Ei mennyt ku hetki ja meidän ympärille oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä naapuritaloista – niin ikään lapsia ku aikuisiaki. Tää tapahtuu kirjaimellisesti joka kerta. Niin mielenkiintoista jutella ja seurata paikallisten perheiden sekä yhteisöjen puuhasteluja ja yleistä meininkiä.

Kampotista ajeltiin suorilta Sihanoukvillen liepeille Otres Villageen, jota meille oli muutama tyyppi etukäteen hehkuttanu. Ja huhhuh, ei suotta! Me rakastuttiin tän pienen uniikin kylän meininkeihin välittömästi kun päästiin tiluksille. Käytännössä vois sanoa, et puhutaan yhdestä kadunpätkästä, mut sen varrelta löytyyki sit toinen toistaan houkuttelevampia baareja, ravintoloita ja bungaloweja. Ruokalistoilta löytyy libanonilaista, meksikolaista ja japanilaista. Ja laatu todella kohdillaan. Kaikki oli ystävällisiä, iloisia ja ennen kaikkea huolettomia. Aivan ihana rennon letkeä hippiviba kaikkialla. Jengi kävelee ilman kenkiä, polttelee rauhanpiippua ja nauttii elämästä. Mestoilta löytyy muun muassa tollanen leffateatterin kaltainen, josta voi vuokrata oman privahuoneen, tilukset sekä välineet tulitaiteilua ja sen opettelua varten plus lauantaisin porukka kerääntyy tietty aina Otres Marketille ottaan fiiliksiä livemusasta ja ruokakojuista. Jos eksyy Otresiin, niin ehkä se ihan eniten must juttu on joka keskiviikko järjestettävät Kerfuffle -viidakkobileet. Möykkysen tuktuk-kyydin jälkeen päästiin perille venuelle, viidakon keskelle. Kyseessä on siis kaakkois-Aasian suurimmat underground teknobileet ja hitto et oli kyllä spessu meininki. Alueelta löytyy muun muassa vanhoja, kylläkin edelleen toimivia ja käytettävissä olevia huvipuistolaitteita ikään kuin dekoraationa sekä valtava bambuterassi, jossa voi fiilistellä useamman eri DJ:n levyvalikoimaa pitkälle aamuun asti ilman rajoja tai paineita. Todellinen aikuisten huvipuisto.

Otresin kylästä on biitsille about 500 metriä matkaa. Tää osa rannasta noin kahen kilometrin pituudelta on täysin rakentamatonta ja “autiota”, kun taas rantaviivan päihin on muodostunut keskittymät kutsumanimiltään Otres 1 ja Otres 2. Molemmista löytyy jos jonkinlaista majotusta ja ravintolaa, mutta me ei kuitenkaan ihan kauheesti aikaa näillä alueilla vietetty. Nopeen tsekkauksen perusteella numero ygönen vaikutti hivenen chillimmältä ja enemmän meiän makuun. Vahvasti kasvavaa aluetta kokonaisuudessaan ja muutama vuosi lähitulevaisuudessa kertonee mihin suuntaan rantaviivan meininki tulee menemään. Me fiilisteltiin kaikkinensa tätä em. kylän tunnelmaa kuitenkin ehdottomasti eniten.

Pari viikkoa vierähti Otresilla, ja tähän sisälty neljän yön reissu Koh Ta Kievin saarelle, vajaan tunnin venereissun päähän. Koko saarella taitaa olla yhteensä viis resorttia/ravintolaa/bungalow -mestaa eikä esimerkiks minkäänlaisia teitä ollu rakennettu eri mestojen välille. Luonnollisesti välimatkat taitettiin toisin sanoen kävellen, joko rantaa tai viidakkopolkuja pitkin. Saarella ei myöskään ollut juuri minkäänlaista kuuluvuutta, noin niinku interweb mielessä, ja sähköäki sai ravintoloista vaan muutaman tunnin verran päivässä. Teki ihan äärimmäisen hyvää vaan nauttia riippumatosta, kirjasta ja kylmästä Angkor-oluesta ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä. Ai saakeli!

Kievillä majotuttiin The Last Point -nimisessä mestassa, mutta käväistiin tsekkaamassa myös saaren muuta tarjontaa. Lyhyehkön viidakkoreitin päästä löytyi allekirjottaneiden suosikiksi noussut Cactus, jossa viihdyttiin parin auringonlaskun, dinnerin ja shakkiturnauksen ajan. Tais olla jonkun ranskalaisen söörin pyörittämä keittiö kyseessä ja safka oli tällä kyl aivan tajuttoman hyvää! Iso suositus! Ruokajärjestely oli tehty poikkeavan ovelasti – jopa kiusottelevan houkuttelevasti. Paikassa oli kattaukset kaks kertaa päivässä ja ravintola olikin näihin aikoihin aivan piukassa. Täältä löytyi kans tosi kivan näkösiä bungaloweja. Myös Cactuksen viereinen Plankton beach oli enemmän meiän mieleen, kuin The Last Pointin valitettavan roskainen ranta. Anyway. Parikymmentä minuuttia kestävän ja hieman haastavamman viidakkovaelluksen jälkeen päästiin Ten 103 Treehouselle, josta tykättiin myös tosi paljon. Näistä kolmesta ehkäpä chillein ja hipein. Täällä oli myös mielettömät auringonlaskuspotit! Ja se viidakkoreitin suorittaminen on just omanlaisen sopiva haaste.

Kaiken kaikkiaan Otres ympäristöineen uppos meihin todella huolella. Tosi paljon jäi kiinnostamaan myös muut Kambodzan edustan saaret, kuten Koh Rong Sanloem. Ollaan tosin palaamassa Kambodzaan vähän pidemmäksikin aikaa lähitulevaisuudessa, joten sit on aikaa ottaa tiluksia haltuun enemmänki!

Inkeri & Mikko

Kommentoi!

Siem Reap & Angkor Watin temppelit

16.04.18

Ensimmäinen pidempi stoppi Kambodzan puolella pidettiin tosiaan Siem Reapissa, temppeleistään tunnetussa kaupungissa. Loppujen lopuks päädyttiin punkkaileen siellä yhdeksän yötä. Eka yö ihan mielettömässä 15 dollarin kattohuoneistossa, johon kuulu valtavan huoneen lisäks about 40 neliön parveke, ja jacuzzi. Jep, oma jacuzzi omalla jättipartsilla. Tästä meillä ei ollut etukäteen tietoa, mutta mikäs siinä. Tän luksusyön jälkeen vaihdettiin majotusta etukäteen sovittuun uudehkoon guest houseen. Me laitettiin tosiaan Vietnamin puolella workaway.info -sivuston kautta viestiä muutamiin mestoihin Siem Reapissa ja Kambodzan rannikolla, ja saatiin tätä kautta yhteydenotto tästä kyseisestä paikasta. Belgialaisen miehen omistama “matkailijoiden koti” oli vielä sen verran uudenkarhea, että esimerkiks logo ja muuta markkinointiin liittyvää vielä uupu. Workawayssa ajatuksenahan on, että palvelusta/työntekoa vastaan saa ilmasen majotuksen ja jossain tapauksissa safkat päälle. Me duunailtiin tälle jäbälle näitä kaivattuja tarpeita ja vastineeks majailtiin hänen upeessa villassaan viikko. Ihan mahtava konsepti, jota halutaan kyllä hyödyntää jatkossakin. Kaikki voittaa!

Siem Reapin keskusta-alueella tuli kans pyörittyä useampana iltana. Joenvarteen muodostunut ydin piti sisällään paikalliseen khmer-ruokaan keskittyviä ravintoloita, tyylikkäitä kahviloita, spa-hotelleja ja marketteja. Sekä lukemattomia baareja. Vastaan tuli niin ikään listahittejä luukuttavia bilemekkoja kuin myös upeesti dekoroituja salakapakoita. Päivisin keskusta oli ihan uskomattoman rauhallinen, koska suurin osa porukasta viettää päivät tutkien juurikin näitä kuuluisiua temppeleitä. Iltasin kadut täyttyy turisteista, tuk tuk -kuskeista ja katukauppiaista. Meille tää kaupunki jäi kuitenkin ehkä vähän… sieluttomaksi?. Ei välttämättä mesta, mihin tulis vaikka uudelleen lomalle, ellei nyt haluis käydä uudestaan Angkor Watissa. No mut anyway, meillä oli hauska viikko ja nautittiin kyllä maaseutumatkailun jälkee tästä kulttuurikeskittymästä. Päästiin myös soittaan levyjä kahteen eri baariin, joen toiselta puolelta löytyvään The Republiciin ja kaupungin keskeisimpään X-Bariin. Oli ihan älyttömän siistiä päästä pitkästä aikaa levyjen ääreen ja tutustua baarien meininkiin ja tyyppeihin.

Mut mites sit ite ne temppelit? Mainittakoon tähän kärkeen, et meillä ei kummallakaan oo kovin suurta suhdetta historiaan tai uskontoon. Tälläset nähtävyydet, joista pitää kaikenlisäks vielä pulittaa 37 dollaria per naama (+ safkailut, juomat ja vessamaksut alueen sisällä) pistää hivenen kelailemaan, et onks se muka sen kaiken väärti? Mut hitto, olihan se. Me ostettiin yhden päivän lippu, kun vaihtoehtoina olis ollut myös 3 tai 7 päivän tiketit. Tää yks päivä riitti meille äärimmäisen hyvin. Temppelialue aukee ennen auringonnousua, ja me päätettiin lähteä paikalle hyvissä ajoin. Tavotteena oli olla valokuvausvalmiina heti aamuviideltä, mutta todellisuudessa päästiin vasta niihin aikoihin liikkeelle. Sellasen kymmenen kilsan ajomatkan jälkeen meille valaistiin, että temppeleiden läheisyydestähän ei tietenkään mitään lippuja osteta, joten jouduttiin kääntään pyörä ympäri ja ajaan keskustan lippuluukulle. Siihen aikaan aamusta tää tuntu tosi turhauttavalta, ja harmitti, että ei oltukaan ihan superajoissa paikalla, mutta kyllähän me se ikoninen Angkor Watin auringonnousu lampiheijastuksineen saatiin talteen.

Tää maailman isoin uskonnollinen temppelialue pitää sisällään yli 50 erilaista rauniota, joista isoimmat ja tunnetuimmat on itse Angkor Wat ja Angkor Thom. Selkeesti suuressa suosiossa oli myös Ta Prohm, jossa on kuvattu esimerkiks Tomb Raideria. Me liikuttiin rauniolta toiselle omalla prätkällä (tätä toimintamallia voi ehottomasti suositella), mutta selkeesti suosituinta oli turistien kesken oman tuk tukin vuokraaminen päiväksi. Jokasella etapilla tsekattiin sisäänpääsylippu, eli tiketti oli hyvä pitää visusti tallessa. Me päädyttiin kiertään kahdesta vaihtoehdosta pidempi reitti. Pyörittiin about 11 tuntia alueella ja kierrettiin suurinpiirtein kymmenkunta temppeliä. Satoja valokuvia, läjäpäin japanilaisia turistiaumoja heinähatuissaan, yhet riippukeinupäikkärit ja lukematon määrä pähkäilyä siitä, et miten joku on tuhat vuotta sitten pystynyt rakentaan jotain näin hulppeeta ja yksityiskohtasta. Kaiken kaikkiaan tosi vaikuttava kokemus.

Siem Reapin pölyt on tätä postausta julkastaessa jätetty jo taakse ja allekirjoittaneet asettu seuraavaks Kampotin kamaralle. Paahdettiin mestoille semi-rytmikkäästi kolmessa päivässä ja otettiin pari stoppia matkan varrella. Eka stoppi pikkukaupungissa, Stueng Saenissa, ja toinen itse pääkaupungissa Phnom Penhissä. Tänkertasen 500 kilsan roadtripin saldona yks puhjennut takarengas (jonka korjaus + pari virvotusjuomaa kustansi 2 dollaria) ja yks tunnistamattomaksi tuhoutunut jakohihna. 10 kilsaa ennen Kampotia pyörä leikkas kiinni, eikä antanu enää merkkiäkään käynnistymisestä. Aateltiin, et korjaamo löytyis hyvinkin helposti jostain läheltä, mut vastaan tulleet pajat ei ollutkaan kykeneväisiä korjaamaan meidän kulkupeliä tällä kertaa ihan sormia napsauttamalla. Jokanen vaan osotteli kaupunkiin päin. Tässä kohtaa tuli toki myös bonarina ihan pilkkopimeetä ja alko sataan vettä sekä ukkostaan. Pienen työntösuorituksen jälkeen pysähdyttiin toiveikkaana taas seuraavaan mestaan, jossa paikallinen perhe olikin juuri alottelemassa illallistouhuja. Kääntäjän avulla käydyn keskustelun jälkeen tän paikan isäntä tarjoutuu hinaamaan meidät Kampotiin omalla pyörällään 15 dollaria vastaan. Maagista! Ja niin me vaan saatiinkin pyörä kaupunkiin ja korjaamoon. Paikalliset on kyllä ihan best ja prätkäki kehrää taas! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Inkeri & Mikko

Kommentoi!

Ensimmäinen kosketus Kambodzaan

21.03.18

Vietnamin ja Kambodzan välisen rajan ylitys sujui yllättävän mutkattomasti about 20 minuutissa. Luikerreltiin sisäpuolelle Le Thanhin kautta, jossa oli jopa aavemaisen hiljaista. Taidettiin olla ainot tyypit rajanylityshommissa sillä hetkellä. Kolme eri heppua tsekkas passit, tehtiin viisumihakemukset, annettiin sormenjälkitunnisteet, työnnettiin dollarit kouraan ja that’s it! Niin, ja kättä paiskattiin vielä rehdisti päälle, että tervetuloa Kambodzaan! Parastahan tässä oli, että ainoa asia, josta me oltiin ennen ylitystä huolissaan, oli meän pyörä. 200 metriä ennen rajaa pysähdyttiin sumpille, jossa paikallinen jäppinen kerto pelottavan tietäväisen oloisesti, et me ei välttämättä saada Vietnamin kilvissä olevaa, Reimaksi ristimäämme katujyrää, rajan yli. Mutta kuinkas kävi, kukaan ei kysynyt sanallakaan koko kulkupelistä! “Oliks tää nyt oikeasti tässä” -lausetta hokien starttasimme prätkän ja suuntasimme Kambodzan paahteeseen.

Ja paahtavaa täällä tosiaan on. Päivälämpötilat kipuaa yli 35 asteen, ja tuntuu, että edes ajaessa ilmavirta ei viilennä juuri yhtään. Mutta ei me valiteta. Tää helle tuntuu nyt just äärimmäisen hyvältä. Lämpötilan lisäksi ensispekutukset Kambodzasta? Vietnamin vuoriston jälkeen maasto on todella tasasta ja paikasta toiseen siirtyminen melkein tuplat nopeempaa, kun ei tarvi pujotella pieniä vuoristoreittejä ja tietkin on tosi hyvässä jamassa. Täällä on myös selkeesti kuivempaa. Maaperä on pitkälti punasta hiekkaa ja kasvillisuus suht karua. Mutta omalla tavallaan tosi kaunista. Ja huomattavasti rauhallisempaa ku Vietnamissa.

Meidän ensimmäinen stoppi oli Banlung -nimisessä pitäjässä, 70km rajalta länteen. Yleisfiilikseltään ihan kiva pieni mesta. Muutamia hotelleja ja guesthouseja, pari länkkäriravintolaa ja yks sympaattinen reggaebaari, jossa me itseasiassa punkattiin kaks yötä. Mielenkiintosta aikaa seurata paikallista perhettä noin lähietäisyydeltä. Ne asuu siinä samassa pienessä rakennuksessa, josta meille irtos sänkypaikka 3 dollarilla per yö. Seinät oli rakennettu pellin palasista ja WC-tilat sisälsi myös keittiön. Tää käynti jää varmasti meän muistiin. Banlungissa vierailtiin myös upealla, paikallisten viilentymiskeitaaksi muodostuneella vesiputouksella sekä Yeak Laom -järvellä. Jälkimmäinen oli ihan mieletön. Täysin pyöreä ja kirkasvetinen pieni järvi, jonka ympärille oli rakennettu muutamia laitureita uimista varten. Tuli todella vahvat kesämökkivibat kotosuomesta siinä laiturilla istuessa ja ilta-auringossa bissee lipitellessä. Tänne olis voinut tulla chillailemaan vaikka koko päiväks. Vierailemisen arvonen paikka ehdottomasti, jos sattuu matkustamaan lähistöllä.

Banlungista ajeltiin 140 kilometrin päähän Mekong -joen varrelle, Stung Treng nimiseen mestaan. Jatkettiin parin yön jälkeen matkaa Preah Viheariin, joka oli samaisen 140 kilsan päässä. Siellä punkattiin vuorostaan yks yö. Haluttiin liikkua aika määrätietosesti eteenpäin ja ajomatkat taittuki kyl todella iisisti ja nopeasti. Kiitos tosiaan myös todella hyväkuntoisten teiden, niinku aikasemmin mainittiinkin. Paahtaminen eteenpäin yllätti tosin arvoisen ratsumme, joka hyyty tien varteen kertaalleen. Paikallisen herrasmiehen vinkistä viisaampina köröteltiin pyörän taas käynnistyessä seuraavalle korjauspajalle. Jengi kyl auttaa instant jos näkee jotain tarvetta avunannolle. Tää on ollu kaikkialla Aasiassa kyl läsnä muutenki. Anyway, öljythän ne oli ihan finaalissa, joten ei muuta ku litkut vaihtoon ja prätkän päälle!

Reilu viikko takana Kambodza-elämää ja me fiilistellään tätä maata kyl todella paljon. Lämpötila, rauhallinen meininki (vrt. Vietnamin kaikkialla raikaava karaoke ja kulkuvälineiden tööttäily) sekä ystävälliset ihmiset. Myös englantia puhutaan pikkupitäjissäkin todella hyvin. Hintataso enemmän kun kohillaan. Meitä tosiaan on jonkun verran varoteltu paikallisista poliiseista ja Vietnamin kilvissä olevan pyörän tuomisesta tänne. Myös ajokortittomuus on vähän jännittänyt. Mutta tosiaan, meidän matkan varrella on ollut useampia ratsioita, jotka ei oo kiinnittäny meihin minkäänlaista ylimäärästä huomiota. Paitsi kaks päivää sitten. Vaaleanruskeeseen uniformuun pukeutunut poliisi puhalsi pilliinsä ja huito meidät pysähtymään. Siinä alko kyllä vähän kuumottelemaan, että voiko ne esimerkiksi takavarikoida meidän pyörän. No, tyyppi tuli sit meidän luokse ja alkoi osottelemaan Mikon tatuointeja. Kohta se huito myös kollegansa paikalle. Tähän väliin lienee hyvä tarkentaa, et Mikko ajo paidatta. Hetken ne sitten tuijotteli mustattua käsivartta ja pyys laittaan ryysyt päälle, samalla kun toinen näistä pollareista kuvas tän pukeutumisprosessin älypuhelimellaan. Tietty. Mut siinä se. Ei kyselty ajokortteja eikä pyörän papereita. Eikä ees pyydetty massia. “Where are you going?”, “Have a safe ride!”. Koko tilanne oli todella korni ja me revettiin nauruun kun päästiin taas liikkeelle. Missä se kaikki katutason korruptio lymyilee, josta ollaan kuultu niin useasti?

Tällä hetkellä pyöritään Siem Reapissa, joka tuntuu todella freshiltä kaikkien matkan varrella vastaantulleiden pikkukylien jälkeen. Täällä on huomattavasti vihreempää ku aiemmissa Kambodzan mestoissa ja länkkärimeininki pubikatuineen vahvasti esillä. Mut ai hitto me oltiin fiiliksissä, kun löydettiin viinibaari, josta sai italialaista Valpolicellaa ja kreisin tapaslautasen täynnä priimalihaa ja -juustoja. Teki jopa vähän liian hyvää. Hengaillaan näillä tonteilla about viikko, käydään tsekkaamassa maailman suurimmat uskonnolliset rakennelmat ja nautitaan tästä poskettomasta paahteesta. Lisää myöhemmin, leahaey!

Inkeri & Mikko

Kommentoi!