Terveiset Pailta

24.10.2018

 

Reilut puoltoista kuukautta Thaimaassa on hurahtanut aivan älyttömän nopeasti. Tänä aikana on myös tapahtunut paljon isoja asioita ja suurimpana niistä nyt mainittakoon, että me vuokrattiin talo täältä Pailta vuodeksi. Jep! Täydellinen kaksikerroksinen, täysin meidän tarpeita vastaava talo noin kuuden kilometrin päästä Pain ytimestä. Meillä on omaa rauhaa, ympärillä vuoria ja riisipeltoja, huikeat naapurit (ja naapureiden kissat), kaksi isoa terassia ja kaikki, mitä nyt vaan voi toivoa. Liian suuren riskin äärellä päätettiin siis haudata Kambodza-suunnitelmat ainakin toistaiseksi ja asettua tänne henkeäsalpaavan luonnon keskelle. Tää päätös tuntuu meistä molemmista tällä hetkellä parhaalta päätökseltä mitä me voidaan tehdä. Myös rahalliselta kannalta tää päätös on äärimmäisen miellyttävä kotimaan asumiskustannuksiin nähden. Yhden kuukauden vuokramenoihin joutuu investoimaan about 135 euron verran ja se on noin 10-kertaa vähemmän, kuin mihin totuttiin asuessamme vielä Suomen Turussa.

Meidänhän ei alunperin edes pitäny tulla tänne Paille. Meillä oli lennot Suomesta Bangkokiin, ja tarkotuksena oli lentää suoraan sieltä Kambodzaan. Suhteellisen hektisen kesän jälkeen ja Otresin guest house -suunnitelmien rakoillessa tehtiin päätös, että ollaan ensin kuukausi Thaimaassa jossain todella chillissä mestassa ja keräillään vähän ajatuksia kasaan. Oltiin varattu kuukausi Paille ja lentoliput Phnom Penhiin hankittiin lokakuun alulle. Käyttämättähän ne jäi.

Kambodzaan lentämisen sijaan ajeltiin prätkällä reilu sata kilsaa suuntaansa, Mae Hong Soniin, pidentämään meidän viisumeita kuukaudella. Tällä viikolla olis uusi visa run tiedossa, kun sunnuntaina suunnataan järjestetylle reissulle Laosin rajalle. Käytännössä siis kolmen kuukauden välein pitää käydä rajanylityshommissa, jotta saa uuden 60 päivän viisumin. Tätä 60 päivän settiä voidaan sit pidentää vielä 30 päivällä, ja se itseasiassa onnistuu ihan täällä Pailla. Tää visojen kanssa pelailu on jonkinlaista taidetta itsessään. Pailta pääsis lähemmillekin rajanylityspisteille semi-iisisti, mutta meille vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä näistä saa vain 30 päivän visan kerrallaan. 60 päivän oleskelulupaa vastaan joutuu näkeen vähän enemmän vaivaa ja kokonaisuudessaan tää tuleva visa run ottaa aikaa sellaset 4 päivää ja rahaa vajaat 250 euroa meiltä yhteensä. Ollaan myös otettu jonkin verran selvää eri viisumeista, jotka oikeuttas oleen maassa pidemmän aikaa, 6-12 kuukautta. Täällä länkkäri voi esimerkiksi hakeutua opiskelemaan thai-kieltä, ja sitä kautta on mahdollista saada jopa se vuoden viisumi kerrallaan. Myös työviisumimahdollisuuksia on kartotettu hivenen. Nykyinen tila, eli normiviisumin uusiminen kolmen kuukauden välein menettelee myös tulevaisuuden kannalta ihan oukki doukki. Toki näihin saa upotettua myös tonnikaupalla bahteja ja keskikustannukset kuukautta kohden nouseekin jonnin verran pakollisten leimojen perässä juoksemisen tiimoilta. Vuokran hinnan voi käytännössä tuplata ja pääsee aika lähelle todellisuutta kustannusten valossa.

Mut mitä me täällä sit duunaillaan? Tarkotuksena olis nauttia elämästä, tutustua uusiin uskomattomiin ihmisiin, heittäytyä tilanteisiin ja ottaa ennen kaikkea kaikki ilo irti tästä upeasta luonnosta, joka meitä täällä ympäröi. Täällä me voidaan toteuttaa rauhassa omia projekteja ja tehdä juuri sitä mikä inspiroi eniten. Guest house -projektin jäädessä toteutumattomaksi me halutaan olla nyt jonkin aikaa vaan yksinkertaisesti paikoillamme ja pyrkiä löytämään oma sisäinen rauha sen sijaan, et juostas paikasta toiseen etsien jotain.

Parasta elämässä on hetkessä eläminen. Ja se, että tekee just sitä, mikä tekee sut onnelliseks.

Inkeri & Mikko

Kommentoi!

Turismin täytteinen Phuket

14.01.18

Oltiin aluksi vahvasti niillä fiiliksillä, et ei julkasta mitään erillistä analyysia meän visiitistä pahamaineiseen ja turismin täytteiseen Phuketiin. Kysehän on vaan välietapista ennen Vietnamia. Tosin pari päivää Patong biitsin kupeessa, kiihkojen keskipisteessä, kumos tän ajatuksen – pakko tästä on vuodattaa. Itseasiassa alkuperänen syy olla julkasematta yhtään mitään liitty just siihen tietouden vähyyteen ja kieroutuneeseen kuvaan ku jotain katotaan vaan tietystä perspektiivistä. Mut ehkä juuri se yks ja ainut perspektiivi on monen, monen, monen turistin ajatus ei pelkästään Phuketista – vaan pahimmassa tapauksessa koko Thaimaasta. Tiäks, se kahen viikon loma Phukettiin. Kentältä suoraan Patongin tuntumaan, Chang auki ja lomasäästöt siliäksi. Sit takas sorvin ääreen. Oikeasti. Ja mikäs siinä, jos kohde on niin sanotusti mintissä, mut tää mesta, ainaki noin niinku Patongilta katottuna antaa kyl todella tyngän kuvan kokonaisuutena hyvin kauniista maasta. No mikä siinä nyt sit on niin pielessä?

Hintataso. Se nyt tulee ihan konkreettisena numero ygösenä mieleen. Kaikki maksaa naurettavissa määrin enemmän verrattaen yleisesti hintalappuihin muualla maassa. Kahvit, bisset, safkat, aktiviteetit tai julkiset kulkupelit. Käytiin mm. aamupalalla juuri tän Patongin alueen kupeessa (ei kuite missään ultimaattisen keskeisessä spotissa) ja pulitettiin varmaan kalliimpi hinta koko setistä ku Suomessa. Halvempaa bissee tai apetta saa kyl toki etäämmältä ku kävelee about kilsan pois päin ja valittee kohteeksi mm. autenttisen katukeittiön. Ne on kyl aina parempia. Just tänään syötiin dinneriksi vimpan päälle paistettu, maustettu ja laitettu kokonainen kala ruokajuomineen. Halvempaa ja ennen kaikkea useimmiten parempaa ku tyyliteltyjen kivijalkaravintoloiden tarjonta, usko pois.

Turismi. Sana, joka käsittää sinänsä mitä vaan, mut tässä tapauksessa se on muovannu hommista jokseekin epämiellyttävää, ankeaa ja ajoittain ehkäpä myös hivenen surullista. Se ku 20 eri ping-pong-show-tyyppiä tunkee sun naamalle sitä ping-pong-show-kylttiä tollasella 100 metrin matkalla ni kyl se alkaa ahistaan. Kaikki haluaa sun massit – tavalla tai toisella. Sisäänheittäjiä vilisee ku muurahaisia ja tyttöset, jotka ei osaa tanssia, tanssii siellä sun täällä baarien tiskeillä houkutellaksensa kävijän sisälle. Musiikki hakkaa niin lujalla, et osassa mestoista kuulet neljän eri ravintolan neljä eri musaa päällekkäin – ja tietenki liian lujalla. Taksikuskit koittaa nyhtää kallista taksaa lyhyestäki matkasta ja jos se ei susta kyytiläistä saa, ni oheen onkin oivallista koittaa tehä pikkasen lisämyyntiä kauppaamalla erilaisia huumeita. Oli miten oli, ahistaa tai ei, täällä kyl seksi myy salettiin ja taksi tuo tarvittaessa. Siis kuhan bahteja riittää.

Vääristymä. On jotenki väistämätön päänsärky ajatella, et monelle kävijälle tää on ainoo kosketus kyseiseen maahan. Jollain tapaa ymmärrettävää jos matkailu ei kinostele kulttuurin ja tutkiskelun näkökulmasta vaan halutaan päästää vaan paineita oikeen huolella pari viikkoa. Silti, esimerkiksi meille ku tullaan Suomesta. Koko maahan siirtyminen on oma prosessi jo pelkästään aikataulullisesti. Monella ei oo antaa ku pari viikkoa, joista kaks päivää menee pelkkiin siirtymisiin. Kyl jokaisen itseään kunnioittavan matkailijan olis hyvä tutkia tätä ihmeellistä paikkaa syvemmältä ku pelkästään Phuketista käsin. Kuinka siistejä mestoja pelkästään me jo ehdittiinkään nähä tän puolentoista kuukauden aikana – ja kuinka paljon monia muita täältä löytyykään! Käyminen pelkästään Patongilla antaa vääristyneen kuvaan kaikesta mikä liittyy tän maan kulttuuriin, kauneuteen, tunnelmaan, ystävällisyyteen, biitseihin, lepposuuteen, hintoihin, palveluihin tai bailaamiseen. Matkailu avartaa, mut matka pelkästään Phuketiin täytyy jopa hivenen supistaa näkökenttää.

Painotettakoon vielä loppuun, et tää on vaan yks point of view. Pelkästään kahden päivän ajalta, ja ainoastaan yhdestä kohteesta. Esim. Phuket Town, joka on parin kymmenen kilsan päässä Patongilta on varppina taas sit hyvin erilainen paketti. Me ollaan joka tapauksessa tällä hetkellä todella onnellisessa asemassa lentokentällä boarding passit valmiina ja koneen keula kohti Vietnamia. Ai jai, mitkä seikkailut siellä täytyy odottaakkaan..!

Inkeri & Mikko

Tour le Couple matkablogi

Kommentoi!

Khao Sokin luonnonpuisto

10.01.18

Tultiin Khao Sokin luonnonpuistoon. Kyseisille tiluksille pääsi siirtymällä länteen muutama sata kilsa Surat Thanin satamasta. Ja onneks siirryttiin. Huh huh. Ensinnäkin varmaan eniten mainitsemisen arvonen seikka on se, et tää on vaatimattomasti maailman vanhin trooppinen sademetsä koko maailmassa. 160 miljoonaa vuotta vanhassa ekosysteemissä luonto on todellaki sementtiä vahvemmin läsnä. Jo pelkästään ilma ja sen puhtaus, mitä hengität sisään, on salettiin nuuhkasemisen arvonen.

Ite pitäjä – tai siis tää Khao Sokin kylä, on aika sympaattinen paketti. Jälleen kerran kaikki mitä tarvit on lähellä. Löytyy muutama kauppa elintarvikkeita ja vaativampaaki vaatetusta varten, useahkoja ruokamestoja (halukkaille tarvittaessa tiätty länkkäriviboilla) ja kuppiloita mist irtoaa niin rauhantupangia, olutta tai sit Malibulla terästettyä tuoreeseen kookospähkinään tehtyä hörppyä. Homma toimii. Majotusta ja apetta saa iisiin hintaan, mut mites sit se ite luonnon laita?

No, lähettiin ekana varovasti lähenteleen luontoa ihan itsenämme ilman oppaita. Sisäänkäynti häneen itseensä on ihan tos muutaman sadan metrin päässä meän asumuksesta. Toki siis tää luonnonalue on huomattavasti isompi ku yks portti puistoon jostain kyläpahasesta, mut tässä tapauksessa meneteltiin näin. Anyways. Kohtalaisenkin runsaasti täällä painotetaan opastettuja kierroksia laidasta laitaan. Kyse voi olla hyvinki simppelistä päiväretkestä kivalle vesiputoukselle, mut sit ääripäänä löytyy selviytymistekniikoihin perustuvia retkiä, jotka kestää parhaimmillaan melkeen viikon. Joka kerta, tai siis joka päivä, ku astut kyseisen luonnon helmaan, homma maksaa 300 bahtia per naamataulu. Kyse on siis verrattaen suhteellisen tyyriistä aktiviteetistä. Toki tää on aika once in a lifetime juttuja tosin. Käppäiltiin ekat neljä “reittiä” tai rastia läpi about viidessä tunnissa. Itseasiassa nää oliki suurinpiirtein ainoat rastit minne edes päästettiin ilman oppaita. Vaikka eka ajatus kyynisessä mielessä oli rahastus, niin onhan kaiken takana kuitenkin lyömätön viidakko. Viidakko, joka pitää sisällään mm. yli 30 myrkyllistä käärmettä, kämmenen kokosii hämähäkkei, iilimatoi, tiikereitä, villi-elefantteja ja yleisesti helvetin vaikeasti läpäistävää sademetsää, jota perus asfalttisoturi ei välttis ilman asiaan kuuluvaa tuntemusta noin vain selätä. Tästä ekasta kosketuksesta tuli kyl ultimaattinen fiilis. Luonto on kaunista ja siitä on saakeli vieköön kasvanu yllättävänki etäälle modernin yhteiskunnan raamien sisällä – ihan niinku vahingossa konsanaan.

Chillattiin pari päivää tän jälkeen ja kelailtiin, et miksi sitä nyt sit oikeasti ryhtys täällä. Joku selviytymistaitoihin pureutuva opettavainen käynti olis poikaa (ainaki Mikon mielestä), mut päädyttiin viisaiden päiden yhteenlyönnin seuraksena kaks päivää ja yhden yön kestävälle trekille Cheow Lan järven tuntumaan. Aluksi oltiin tietenki asiaan kuuluvasti hivenen skeptisiä, koska nää trekit on yllättävänki hintasia. Standari, enemmän tai vähemmän, tuntuu olevan sellanen 2500 bahtia per pärstäkerroin (plus sisäänpääsymaksu!) – siis jos puhutaan yön yli kestävistä reissuista. Maksettiin toisin sanoen yhteensä tollanen 150 egee meän matkasta. Sormet ristissä toivottiin, et kuhan ei tulis mitään perus luontopolkui, jota me sit dallataan perheiden ja eläkeläisten kanssa… No ei tullu.

Matkustettiin eka tunteroinen auton perässä kohti satamaa ja toinen mokoma pitkähäntäveneellä itse kohdetta päin. Yötä oltiin keskellä viidakkoa veden päälle rakennetuissa bungaloweissa. Luonnollisesti ilman sähköä tietenkin. Mainittakoon, et saniteettitilat oli yllättävänki freshit, joten ujohkosta WC-kammostakin kärsivä pärjännee hyvin. Aikataulu oli särmä ja liikkeelle lähettiin “check-innin” jälkeen hyvinki sukkelaa. Meitä painotettiin vahvasti käyttämään kumisia, vetiseen ympäristöön suunniteltuja kenkiä, joiden pohjaan on muovattu erilliset nystyrät estämään liukkautta. Myös wet bagin käyttö oli aika must. Kumpiakaan ei tietenkään omasta varastosta löytyny, joten vuokrattiin vastaavat paikan päältä. Onneksi.

Ite trekin pituus oli tollasta luokkaa 7 kilometriä. Lähestulkoon koko matka oli pelkkää mutaa, jota koristi sellaset puolmetriset “lätäköt” ja tän “luontopolun” lukuisat nousut sekä laskut – saatikaan pienten jokien tai purojen ylitykset. Kauttaaltaan homma oli sen verran liukasta puuhasteltavaa, et nää kumiset tossut oli todellaki vuokran arvoset. Siitä luontasena jatkumona saavuttiin sellaseen täysin pilkkopimeeseen ja paikoittain hyvinkin ahtaaseen luolaan täynnä lepakoita, teräviä kiviä ja, no… vettä. Luolan läpi kulkeminen pelkkien otsalamppujen voimalla oli kyl mielenkiintosta askarteltavaa – ensinnäki jo pelkästään sitä jälkimmäistä oli paikka paikoin puoltoistametriä siitä mihin asetat jalkas. Uskomaton kokemus ja lähikosketus luontoäidin luomaan asiaan, jollasta ainakaan allekirjottaneet ei oo aiemmin päässy kokemaan koko elämänsä aikana.

Auringonlaskun tienoilta menulta löyty vielä pieni päristely veneellä viidakon läpi. Järisyttävän kaunista maisemaa. Sellasta maisemaa mitä suurin osa jengistä näkee pelkästään sateliittikanavilta koko elämänsä aikana. Reissuun kuulu toki myös säännölliset samperin hyvät safkat tai vaikkapa vapaamuotoset (ja ilmaset) kajakkimatkat halutessa. Uni maitto hyvin ja askeettinen bambu-bungalow hoiti oman roolinsa himaan niinku kuuluu. Aamulla herättiin heti kärkeen puolseiska, juotiin kaffet ja suunnattiin kokemaan juuri ja juuri heräävä viidakko. Ai jumankeikka! Se sumu, mikä luikertelee hälvenästi pois vuorten – tai siis tollasten kivimuodostelmien välistä, oli kertakaikkiaan maaginen näky. Kaiken sen ihmetyksen jälkeen siirryttiin parin saaren kautta vielä yhteen Khao Sokin luolista. Tällä kertaa kyseessä oli kuiva versio, siis kosteuden puolesta. Luolaa koristi vuosien ja vuosien ja vielä kerran vuosien saatossa muovatuneet kivimuodostelmat – ja lepakot tietenki. Unohtamatta ystäväämme pimeyttä toki. Jälleen kerran mielen valtasi ajatus ihmisestä, joka on vuosien ja vuosien ja vuosien saatossa rakentanut itsensä ulos sieltä, jonka keskellä hän joskus eli. Nyt se kaikki originaali on vaan tosi jännittävää, erikoista, yllättävää ja paikka paikoin jopa pelottavaa.

Kaiken kaikkiaan tää “opastettu kierros” lunasti yksinkertasesti kaikki ne odotukset, joita me sen niskaan oltiin kasattu. Nyt yks väli-ilta fiiliksille sekä tuntemuksille, joita viidakko meihin jätti ja huomenna kohti (oletettavasti) turismin täytteistä Phuketia. Siellä pari yötä ja sit lento kohti entistä Saigonia a.k.a. Ho Chi Minh Cityä Bangkokin kautta!

Matkustelu tuottaa mielihyvää! Palataan juttuun!!

Inkeri & Mikko

Tour le Couple matkablogi

Kommentoi!