Khao Sokin luonnonpuisto

10.01.18

Tultiin Khao Sokin luonnonpuistoon. Kyseisille tiluksille pääsi siirtymällä länteen muutama sata kilsa Surat Thanin satamasta. Ja onneks siirryttiin. Huh huh. Ensinnäkin varmaan eniten mainitsemisen arvonen seikka on se, et tää on vaatimattomasti maailman vanhin trooppinen sademetsä koko maailmassa. 160 miljoonaa vuotta vanhassa ekosysteemissä luonto on todellaki sementtiä vahvemmin läsnä. Jo pelkästään ilma ja sen puhtaus, mitä hengität sisään, on salettiin nuuhkasemisen arvonen.

Ite pitäjä – tai siis tää Khao Sokin kylä, on aika sympaattinen paketti. Jälleen kerran kaikki mitä tarvit on lähellä. Löytyy muutama kauppa elintarvikkeita ja vaativampaaki vaatetusta varten, useahkoja ruokamestoja (halukkaille tarvittaessa tiätty länkkäriviboilla) ja kuppiloita mist irtoaa niin rauhantupangia, olutta tai sit Malibulla terästettyä tuoreeseen kookospähkinään tehtyä hörppyä. Homma toimii. Majotusta ja apetta saa iisiin hintaan, mut mites sit se ite luonnon laita?

No, lähettiin ekana varovasti lähenteleen luontoa ihan itsenämme ilman oppaita. Sisäänkäynti häneen itseensä on ihan tos muutaman sadan metrin päässä meän asumuksesta. Toki siis tää luonnonalue on huomattavasti isompi ku yks portti puistoon jostain kyläpahasesta, mut tässä tapauksessa meneteltiin näin. Anyways. Kohtalaisenkin runsaasti täällä painotetaan opastettuja kierroksia laidasta laitaan. Kyse voi olla hyvinki simppelistä päiväretkestä kivalle vesiputoukselle, mut sit ääripäänä löytyy selviytymistekniikoihin perustuvia retkiä, jotka kestää parhaimmillaan melkeen viikon. Joka kerta, tai siis joka päivä, ku astut kyseisen luonnon helmaan, homma maksaa 300 bahtia per naamataulu. Kyse on siis verrattaen suhteellisen tyyriistä aktiviteetistä. Toki tää on aika once in a lifetime juttuja tosin. Käppäiltiin ekat neljä “reittiä” tai rastia läpi about viidessä tunnissa. Itseasiassa nää oliki suurinpiirtein ainoat rastit minne edes päästettiin ilman oppaita. Vaikka eka ajatus kyynisessä mielessä oli rahastus, niin onhan kaiken takana kuitenkin lyömätön viidakko. Viidakko, joka pitää sisällään mm. yli 30 myrkyllistä käärmettä, kämmenen kokosii hämähäkkei, iilimatoi, tiikereitä, villi-elefantteja ja yleisesti helvetin vaikeasti läpäistävää sademetsää, jota perus asfalttisoturi ei välttis ilman asiaan kuuluvaa tuntemusta noin vain selätä. Tästä ekasta kosketuksesta tuli kyl ultimaattinen fiilis. Luonto on kaunista ja siitä on saakeli vieköön kasvanu yllättävänki etäälle modernin yhteiskunnan raamien sisällä – ihan niinku vahingossa konsanaan.

Chillattiin pari päivää tän jälkeen ja kelailtiin, et miksi sitä nyt sit oikeasti ryhtys täällä. Joku selviytymistaitoihin pureutuva opettavainen käynti olis poikaa (ainaki Mikon mielestä), mut päädyttiin viisaiden päiden yhteenlyönnin seuraksena kaks päivää ja yhden yön kestävälle trekille Cheow Lan järven tuntumaan. Aluksi oltiin tietenki asiaan kuuluvasti hivenen skeptisiä, koska nää trekit on yllättävänki hintasia. Standari, enemmän tai vähemmän, tuntuu olevan sellanen 2500 bahtia per pärstäkerroin (plus sisäänpääsymaksu!) – siis jos puhutaan yön yli kestävistä reissuista. Maksettiin toisin sanoen yhteensä tollanen 150 egee meän matkasta. Sormet ristissä toivottiin, et kuhan ei tulis mitään perus luontopolkui, jota me sit dallataan perheiden ja eläkeläisten kanssa… No ei tullu.

Matkustettiin eka tunteroinen auton perässä kohti satamaa ja toinen mokoma pitkähäntäveneellä itse kohdetta päin. Yötä oltiin keskellä viidakkoa veden päälle rakennetuissa bungaloweissa. Luonnollisesti ilman sähköä tietenkin. Mainittakoon, et saniteettitilat oli yllättävänki freshit, joten ujohkosta WC-kammostakin kärsivä pärjännee hyvin. Aikataulu oli särmä ja liikkeelle lähettiin “check-innin” jälkeen hyvinki sukkelaa. Meitä painotettiin vahvasti käyttämään kumisia, vetiseen ympäristöön suunniteltuja kenkiä, joiden pohjaan on muovattu erilliset nystyrät estämään liukkautta. Myös wet bagin käyttö oli aika must. Kumpiakaan ei tietenkään omasta varastosta löytyny, joten vuokrattiin vastaavat paikan päältä. Onneksi.

Ite trekin pituus oli tollasta luokkaa 7 kilometriä. Lähestulkoon koko matka oli pelkkää mutaa, jota koristi sellaset puolmetriset “lätäköt” ja tän “luontopolun” lukuisat nousut sekä laskut – saatikaan pienten jokien tai purojen ylitykset. Kauttaaltaan homma oli sen verran liukasta puuhasteltavaa, et nää kumiset tossut oli todellaki vuokran arvoset. Siitä luontasena jatkumona saavuttiin sellaseen täysin pilkkopimeeseen ja paikoittain hyvinkin ahtaaseen luolaan täynnä lepakoita, teräviä kiviä ja, no… vettä. Luolan läpi kulkeminen pelkkien otsalamppujen voimalla oli kyl mielenkiintosta askarteltavaa – ensinnäki jo pelkästään sitä jälkimmäistä oli paikka paikoin puoltoistametriä siitä mihin asetat jalkas. Uskomaton kokemus ja lähikosketus luontoäidin luomaan asiaan, jollasta ainakaan allekirjottaneet ei oo aiemmin päässy kokemaan koko elämänsä aikana.

Auringonlaskun tienoilta menulta löyty vielä pieni päristely veneellä viidakon läpi. Järisyttävän kaunista maisemaa. Sellasta maisemaa mitä suurin osa jengistä näkee pelkästään sateliittikanavilta koko elämänsä aikana. Reissuun kuulu toki myös säännölliset samperin hyvät safkat tai vaikkapa vapaamuotoset (ja ilmaset) kajakkimatkat halutessa. Uni maitto hyvin ja askeettinen bambu-bungalow hoiti oman roolinsa himaan niinku kuuluu. Aamulla herättiin heti kärkeen puolseiska, juotiin kaffet ja suunnattiin kokemaan juuri ja juuri heräävä viidakko. Ai jumankeikka! Se sumu, mikä luikertelee hälvenästi pois vuorten – tai siis tollasten kivimuodostelmien välistä, oli kertakaikkiaan maaginen näky. Kaiken sen ihmetyksen jälkeen siirryttiin parin saaren kautta vielä yhteen Khao Sokin luolista. Tällä kertaa kyseessä oli kuiva versio, siis kosteuden puolesta. Luolaa koristi vuosien ja vuosien ja vielä kerran vuosien saatossa muovatuneet kivimuodostelmat – ja lepakot tietenki. Unohtamatta ystäväämme pimeyttä toki. Jälleen kerran mielen valtasi ajatus ihmisestä, joka on vuosien ja vuosien ja vuosien saatossa rakentanut itsensä ulos sieltä, jonka keskellä hän joskus eli. Nyt se kaikki originaali on vaan tosi jännittävää, erikoista, yllättävää ja paikka paikoin jopa pelottavaa.

Kaiken kaikkiaan tää “opastettu kierros” lunasti yksinkertasesti kaikki ne odotukset, joita me sen niskaan oltiin kasattu. Nyt yks väli-ilta fiiliksille sekä tuntemuksille, joita viidakko meihin jätti ja huomenna kohti (oletettavasti) turismin täytteistä Phuketia. Siellä pari yötä ja sit lento kohti entistä Saigonia a.k.a. Ho Chi Minh Cityä Bangkokin kautta!

Matkustelu tuottaa mielihyvää! Palataan juttuun!!

Inkeri & Mikko

Tour le Couple matkablogi

Kommentoi!

Ensi ihastuksemme Koh Tao, osa 3

04.01.18

Reilut kolme viikkoa saarielämää on saavutettu matkamittariin, joka tarkoittaa samalla sitä, et on aika siirtyä eteenpäin. Ohessa kuviin, sanoihin tai molempiin kiteytetty viimeinen päivä paratiisissa nimeltä Koh Tao!

– 8:55 –

Herätyyys! Inkeri tapansa mukaan tosin tovin ennen Mikkoa, mut se ei sinänsä ole yllätys.

– 10:30 –

Liikkeelle! Pienenä muuttujana meän huoneen oven lukko ei jostain syystä toimi enää. Tai avain. Solution: Lukittiin ovi sisältä päin ja kiivettiin ikkunasta kasuaalisti ulos.

– 10:45 –

Aamiainen I ❤ Saladissa – kivassa mestassa ihan meän kämpän huudeilla. Tällä kertaa mentiin munakkailla, banaanipannareilla ja tuoreilla hedelmillä – tietty kahveja unohtamatta. Brekuissa harvoin ollu valittamista täällä.

– 11:35 –

Nopee stoppi Aukotanissa a.k.a. lokaalissa mitä-ikinä-haluatkaan-se-löytyy-täältä kaupassa. Tällä kertaa hakusessa oli sakset. Syynä tähän Mikon parta ja muu kasvokarvoitus, joka oli hyvinkin akuutin trimmauksen tarpeessa.

– 12:15 –

Vuokrattiin alunperin skootteri kolmeks viikoksi. Pakollinen stoppi Oli’s Motorbikellä setviin pyörän luovutusta ja oltiinpa sitä vielä itseasiassa yhdestä viikosta velkaaki.

Ps. Jos vuokraat pyörän, vuokraa täältä!

– 12:30 –

Mentiin ostaan aamun lähtöä varten lauttalippuja pois saarelta. Tarkotus oli lähteä jo klo 06, mut kaikki lähdöt oli täynnä. Saatiin kuitenki paikka klo 10 lähtevästä! Homma toimii.

– 13:05 –

Päätettiin vika päivän kunniaksi käydä suositulla Nang Yuanin saarella Koh Taon kupeessa. Vuokrattiin snorkkelit sekä ostettiin taxiboat-tiketit naapuritontille.

– 13:30 –

Kohteessa. Tiketit 200 bahtilla itse saarelle haltuun. Tätä sisäänpääsyjuttua on täällä Koh Taolla kieltämättä jonninverran, oli kyseessä sit tietty biitsi tai näköalapaikka.

– 14:15 –

Leikittiin dronella. Siis sit, ku eka kahlattiin ittemme ja elektroniikka vettä vyötäröön asti -taktiikalla saaren hiljaisemmalle puolelle. Tän laitteen kans lentely ja kuvaaminen tuottaa kyl mielihyvää!

– 15:00 –

Snorkelointia! Mikko ei ole mikään vesipetoin peto, mut homma itessään oli todella lystiä puuhaa. Tavallista hassumman näkösiä kaloja pysty bongaileen heti veteen astuessa.

– 16:15 –

Näköalaspotti. Ei muuten oltu ainoat turret huipulla. Itse maisemissa tosin ei kyllä ollu valittamista, luonto osaa olla vaan kaunista.

– 17:00 –

Paluu taxi boatilla Koh Taolle. Kello viis iltapäivään on deadline, et pitää poistua.

– 17:30 –

Janon sammuttelua ja yleistä viihtymistä vakkarimestassa Maya Beach Clubilla. Tänne kokoontuu suuri läjä suomalaista sukelluskouluporukkaa varmaan about päivittäin iltamaljalle. Yleisestikin hyvin lepposta jengiä ja chilli tunnelma tosi hyvällä lokaatiolla!

– 18:15 –

Dinnerimestaksi valikoitu osittain vikan päivän kunniaksi saksalaisen daamin pitämä ravinteli nimeltään Taste Of Home, josta saa, mitäs muutakaan kuin, lihapullia ruotsalaisittain pottumuusilla. Oli saakelin hyviä!

– 20:00 –

Tavattiin meän vuokraisäntä liittyen asunnon luovutukseen ja loppulaskuun. Vedestä ja sähköstä tuli reilu 1000 bahtia perusvuokran päälle. Tää meinaa kutakuinki sitä, et maksettiin yhteensä reilu 8500 bahtia 3 viikosta. Eli 230 euroa ja risat. Käy.

– 21:30 –

Vikat rauhantupakat, virvotusjuomat ja kaffet Natural High Caféssa. Ehottomasti yks seesteisimmistä installaatioista mis allekirjottaneet on käyny ehkä koskaan. Iso suositus!

– 23:45 –

“Yllättävän” ruokahalun lisääntymisen vuoksi iltapalaa paikallisesta katumarketista. Tää homma kyl toimii lähes joka kerta pettämättömästi.

– 1:15 –

Takas asunnolle. Aamulla lähtö, hyvällä tsägällä ehtii nukkua joku reilu viis tuntia vielä ennen pakkaamista, aamupalaa ja lautalle siirtymistä.

Kiitos Koh Tao, olit niin hyvä meille!

Seuraavana tosiaan liikutaan botskilla kuutisen tuntia Amphoe Don Sakin satamaan, sieltä tunteroinen Surat Thanin kaupunkiin ja parin yön jälkeen kohti Khao Sokin kansallispuistoa. Odotukset Khao Sokia kohtaan on kyl aika ylös! Katotaan mitä tuleman pitää, lisää myöhemmin!

Inkeri & Mikko

Tour le Couple matkablogi

Kommentoi!

Ensi ihastuksemme Koh Tao, osa 2

19.12.2017

 Ehkä “vika” on vain meissä, mut tää saari kyl höllii allekirjottaneita isolla kädellä just nyt. Päädyttiin sit vuokraamaan huone tollasesta kerrostalon kaltasesta about kolmen kilsan päästä alkuperäisestä. Originellihän oli ihan tän ilmeisesti suosituimman alueen, tai siis rannan, Sairee Beachin kupeessa. Nyt siirryttiin hieman etäämmälle. Tai no, kaikkihan tällä pienellä ihanalla maapalalla on lähellä. Asumuksesta pulitettiin kolmen viikon ajasta 7500 bahtia eli vain vajaa 200 euroa. Mielestämme puhutaan kohtuu helposti lähestyttävästä rahasummasta. Siihen päälle tulee vedestä ja sähköstä joitain kuluja viel ton perushinnan päälle. Ymmärtääksemme kukkaron nyörejä ei silti tarvi ihan kovin paljoa löyhentää enää extraa. Ja tokihan se on meistä kiinni kuinka paljon tekoilmaa me huoneeseemme halutaan. Tällä hetkellä ilmastointi on käytännössä ollut kiinni koko tän ajan ja ollaan pelailtu pelkällä jalkatuulettimella. Homma toimii ku junan vessa.

Vessoista puheen ollen. Tapahtu hauska skenaario tossa eilen. Oltiin viettämässä omia hyvin henkilökohtaisia pikkujouluja lauantai-iltana ja krapulapäivänä liskojen yö sai nimensä veroisen tilanteen ku löydettiin meän vessasta tollanen arviolta 30 senttinen lisko. Siin se oli. Vessan seinässä kiinni täysin liikkumattomana. Mikko tsiigas aluksi, et se on jumankeikka joku seinäkoriste, et oliks se muka tossa lavuaarin alla aiemmin. Kylläpä onki aidon näkönen. No aitohan se oli. Kyse oli tokay geckosta, jotka on sinänsä arkipäivää täällä. Huvittavaa ehkä tästä tilanteesta tekee lähinnä vallinnut krapulatila ja se, et me ei olla törmätty ku pieniin, muutaman sentin pitusiin liskoihin täällä aiemmin. Nyt se iso kaveri on meän vessassa. Asiaan kuuluvan darra-paniikin ja hihitysten johdattelemana tilanne raukes ku itestään ja lisko poistui samaa reittiä mistä tulikin. Vessan ikkunasta. Hauska hetki.

Aiemmin tulikin höpöteltyä vahvasta suomalaiskommuunista täällä saarella. Tosiaan siis meikäläisiä löytyy operoimasta vaatimattomasti saaren vanhinta ja ilmeisen suosittua sukelluskeskusta täällä. Osittain tästä luontaisena jatkumona Inkeri aloittikin juuri eilen sukelluksen alkeet heidän opastuksella. Aamu meni luentojen parissa ja tätä kirjottaessa mimmi on jossain tuolla meren syövereissä. Huomenna sama homma saa jatkoa. Tuntemuksia sekä siistiä vedenalaista matskua luvassa ku vehkeet ja meri on otettu tosissaan haltuun! Mikäli näille huudeille on suunnitteilla tuloa ja pinnan alle painuminen kiinnostelee, niin http://www.kohtaodivers.com -osoitetta on hyvä harkita klikkaavansa.

Viikon itsensä-, ja saarentutkiskelun jälkeen fakta on pari juttua. Ensinnäkin se, et täällä täytyy olla maailman kauneimmat auringonlaskut. Ainaki ne on kauneimmat, mitä me ollaan ikinä todistettu vierestä. Voikohan niihin kyllästyä? Jos tänne jämähtäs, ni oliskohan puolen vuoden jälkeen silleen, et ”hyi hyi, ei kelpaa enää. Pakko saada vieläkin kauniimpaa.” Vai onko sitä kauniimpaa ees olemassa? Meän Insta-tilillä @tourlecouple, löytyy häkellyttävää matskua liittyen auringon painumiseen taivaanrannan taa. Tsekatkaa! Rauhanpiippukulttuuri. Täällä on tosiaan kourallinen coffee shoppeja. Aiemmin maalailtiin termillä “amsterdamilaisia”, mut tää on jotain ihan muuta. Ne mestat on laitettu vimpan päälle kondikseen – noin niinku visuaalisessa mielessä. Siellä tupruttelu on ku Jurassic Parkissa konsanaan. Voi jösses. Mestojen lokaatio tuntuu olevan myös haettu tarkoituksella jostain pienehkön kukkulan päältä, joten myös näköalat ja ennen kaikkea tähtitaivas on käsinkosketeltavan läsnä just siinä tilanteessa. Rannat. Niitä täällä on useita, mut esim. just tää suosituin. Sairee Beach. Toi vesi tuntuu iholla ku oisit kylpylässä. Se on niin lämmintä ja ihoa myhäilevää. Siihen kun lisää viel ton samettisen pehmeän hiekan ja todella loivasti syvenevän meren, niin edes Mikko ei pysty hukkumaan täällä. Popkulttuuri. Täältä löytyy, ehkä jopa hippusen yllättävästi, oikeinkin trendikkäitä kahviloita tai sit saatikaan eurooppalaiseen moderniin makuun sisustettuja juomakuppiloita. Late breakfastia saa sieltä sun täältä iltapäivään asti. Tämän lisäksi löytyy ääripäänä despacitoa, tulishowta, deep housea, ampumarataa, minigolfia ja jos oikein länkkärivibat ottaa vallan, niin vaikkapa helvetin hyviä home made burgereita. Paikan kokoon nähden, täällä on kaikkea.

Koko onkin mielenkiintoinen juttu. Internet osasi kertoa, et täällä asuu kirjoilla vajaa 3000 ihmistä, mut käytännössä tätä saarta asuttaa reilu 8000 silmäparia. Puhutaan aika pienistä lukemista. Siihen vierailijat päälle. Täällä on kohtuu vahva yhteisöllisyyden tuntu ja se jos jokin tuntuu hyvältä.

Niin, se internet. Koska netistä löytyy ja muutkin ovat sen saman löytäneet, niin pimeä puoli tuntuu olevan saarella tapahtuneet kuolemat ja murhat. Kyllä, murhat. Täällä on tapahtunu useampi kuin pari erikoista kuolemaa viime vuosina ja osa tuntuu jopa välttävän tänne matkustamista niiden vuoksi. Tarkempi tutkailu tuntui kuitenkin enemmän median paisuttelulta ja klikkiotsikoinnilta faktoihin pureutumisen sijaan. Kyllä, tänne on kuollut jengiä, mut suurin osa turisteista omaan hölmöyteen. Lähinnä humalatilasta johtuviin juonenkäänteisiin ja hukkumiseen – tai molempiin. Tänne on myös tapettu jengiä ja laitettu jopa näytille roikkumaan palmun varteen, mut niitäkin varjosti omituisia vaiheita matkailijoiden itsensä tiimoilta. Normityypit tuskin joutuu täällä vaikeuksiin, ku pitää terveen järjen mukana päässä, eikä fronttaile paikallisille. Sen geimin häviää salettiin aina.

Me jatketaan täällä nyt tätä paratiisigeimiä. Myöhemmin luvassa lisää ihmettelyä, päivittelyä, ihastelua, ylistystä ja tietty myös spekulointia sukeltamisen saloista. Adios!

Inkeri & Mikko

Tour le Couple matkablogi

Kommentoi!