Loppukatsaus Vietnamista

04.03.18

Me ollaan tätä kirjottaessa jo reippaasti Kambodzan puolella, mut kaikesta huolimatta täytyy palata vielä hetkeksi Vietnamiin kertaamaan läpi muutama pienempi lokaatio ja pari seikkaa esim. moottoripyöräilyyn liittyen. Mehän tosiaan palloteltiin prätkän ostoa lähes koko Vietnamin alkupuolisko ja kuin eräänlaisena taivaan lahjana tollanen just sopiva automaattivaihteinen, 110 kuutioinen kevari pääty meän takapuolien alle. Niinku tuliki mainittua, ostettiin tosiaan pyörä pois suomalaiselta pariskunnalta, Ilarilta ja Sallilta, kun heidän tän kertainen loma tuli päätökseensä. Mites sen kakspyöräsen kans on sit menny?

No, eka mainitsemisen arvoinen fakta on varppina se, et älä tee niinku me, vaan hanki IDL eli International Driving Licence, niin ei ainakaan tarvi sit kuumottua niin maksimeihin. Tällä viitataan lähinnä siihen, et jos jotain sattuu, niin pelailu vakuutusyhtiöiden kanssa soljunee iisimmin. Mitään ei kylläkään ole sattunu, tai ollu ees sinänsä lähellä, mut ymmärtänet pointin. Toinen fakta on pyörän teho. Vietnamissahan tiet nousee ja laskee, jonka jälkeen ne nousee ja laskee uudelleen. Tämän voi monistaa useampaan otteeseen, joka tarkoittaa sitä, et myös vääntöä tarvitaan. Varsinkin tässä keississä kun liikutaan yhdellä pyörällä ja mukana on vielä rinkat. Rinkat on toki vaan tollaset about kymmenen kiloa (40 litraa tilavuudeltaan) per matkaaja, joten puhutaan aika kohtuu pienestä extra-taakasta menopelille itselleen. Pyörä itseasiassa selviski Vietnamin tasoeroista kiitettävästi, vaikka pahimmissa nousuissa vauhtimittari ei paljoa yli 10 km/h kyl värähtäny. Joka tapauksessa kelpo suoritus, vieläpä kun kyseessä on automaattipeli. All in all, ton kokosella pyörällä selviää kyl ihan oukki doukki. Liikenteen kanssa pelailu meni aika huolettomasti kans, heti kun siihen vaan pääs sisälle. Vietnamilaiset antaa nimittäin köyttä kanssamatkustajille kunnioitettavissa määrin ja eteneminen sen seikan puolesta ei tuottanu ongelmia. Lukuunottamatta bussikuskit. Vietnamissa mittariin kerty yhteensä reilu 460 kilsaa pyörän kanssa. Koko setti meni ongelmitta ja mainittakoon vielä, et toki vaihdatettiin öljyt, jakohihna ja kiristeltiin jarruja tms. muuta pientä ennen isompaa siirtymistä kohti Kambodzaa. Tää pyörällä liikkuminen yleisesti antaa kyl us-ko-mat-to-man säväyksen matkailuun. Noin niinku verrattaen julkisiin, joilla liikuttiin tätä ennen kaikki meidän pidemmät siirtymiset. Voi jösses, mikä vapauden tunne!!

DA NANG (3 yötä): Otettiin pyörä alle tosiaan Hoi Anista, joka on siis ihan tän Da Nangin kupeessa. Tää koko Da Nang oli jännä keissi, koska eihän meillä ollu mitään hajua, et kyseessä on Vietnamin neljänneksi suurin, alati kasvava kaupunki, jonka väkiluku on miljoonan paremmalla puolella. Tavattiin parikin eri tyyppiä tässä matkan varrella, jotka osas valaista, et kaupunkia on rakennettu, ja rakennetaan edelleen isommaksi – mielessä turismi tietenkin. Verrattaen Nha Trangiin, joka on toinen esimerkki turismin täytteisistä rantakaupungeista Vietnamissa, Da Nang vie iisisti pidemmän korren. Vierestä löyty häkellyttävän kaunis Marble Mountain ja toiselta puolelta kauas erottuva, massiivinen Lady Buddha, jonka ympäristö on käyskentelyn arvoinen. Siisti mesta.

>> 43 km

CANH DUONG (2 yötä): Lähettiin Da Nangista pätkiin pyörän kans pohjoseen yltiöpäisen kaunista Hai Van Passia pitkin, joka nousee peräti puolen kilometrin korkeuteen. Todellaki ajamisen arvoinen reitti, jossa sääolosuhteet vaihteli enemmän kun konkreettisesti. Huipulla oli parhaimmillaan niin sumuista, et eteen ei nähny ku muutaman kymmenen metrin verran. Todella erikoismeininkiä kääntää päätä ja yrittää tsiigata kaiteen yli horisonttiin, eikä nähdä yhtään mitään muuta kuin tasaista harmaata massaa. Mut sit ku jotain näkee, niin se verkkokalvoille piirtyvä kuva on kohtuu kaunista pällisteltävää. Määränpää Canh Duong valittiin kartasta arvalla ja perillä odottikin saletisti meän autenttisin Vietnam-kokemus. Pieni kalastajakylä, jossa ei länkkärimittarilla ole käytännössä yhtään mitään. Kyläpahasta koristi tosin uskomattoman kaunis ja iso luonnon ranta, joka sai meät fiilistelemään koko paketin aitoutta ja juurikin sitä autenttisuutta. Päädyttiin viettään mestoilla pari yötä, koska ainoan kerran meän reissun aikana Vietnamissa kelit ei suosinu heti seuraavana päivänä. Tästä mestasta jäi mieleen myös majapaikamme tarjoama, valehtelematta todella kova patja, joka herätti pari kertaa yössä. Yleiesti vastaan tulleiden majapaikkojen yövarustelu koko tän tripin ajan on palvellu kyllä jopa yllättävän hyvin.

>> 108 km

PRAO (1 yö): Koklattiin rohkeesti vähän pidempää siirtymistä, joka sinänsä meni mutkattomasti, mut mutkaisten ja mäkisten teiden ansiosta näihin uppoaa kyl kohtuu hyvin ajotunteja. Välietappi Prao oli yks niistä monista Vietnamin pitäjistä, joita ei erota toisistaan meiningin puolesta. Karaoke raikaa ja muovituolit koristaa kadunliepeitä. Asetuttiin aloillemme erääseen kämäsimmistä motelleista mikä ollaan kohdattu meän reissun varrella (patjassa ei vikaa toim. huom.), naureskeltiin sille kämäisyydelle hetki väsymyspäissämme ja jatkettiin matkaa seuraavana päivänä.

 

>> 128 km

PHUOC SON (1 yö): Tän siirtymisen aikana sen viimestään tajus kuinka kaunis Vietnamin luonto on. Jos se Hai Van Passin pieni ajopätkä oli äärimmäisen miellyttävä, niin tässä sitä itseään on riittäny jo toista sataa kilsaa. Tiet on ihan mintissä, mut ympärillä ei ole mitään muuta kuin villiä sademetsää. Tähän ku ynnää vielä päälle maston vaihtelut, niin tää reitti kandee väkisinkin paahtaa jos pyörällä on liikkumassa Vietnamissa. Todella maaginen visuaalisesti, plus, tällä reitillä ei tunnu liikkuvan juuri kukaan. Ai, mikä kombo! Phuoc Sonia kaupunkina ei hotellin ravintolaa asti pidemmälle tutkittu, vaan ladattiin sen sijaan pattereita tulevia ajoja varten.

>> 139 km

KON TUM (1 yö): Lähempänä rajaa isommat kylät Vietnamissa alko käymään vähiin. Kelattiin, et tänään revitellään ja lähetään tutustuun lokaaliin yöelämään ku täällä vielä hetki ollaan. Silleen puolitosissaan laittamaan jalalla koreaksi. Pitäjästä löytyy ilmeisesti yks ainut yökerho, ainakin tähän lopputulokseen keskustelu meän houstin kans johti. Otettiin itsevarmasti suunta kohti mahtipontisen kuuloista Window Baria, samalla toivoen, et korviin kantautus jotain englannin kielistä musaa. Ikään ku huuhtomaan pois paikallisen karaoken, jonka lähes arkipäiväiset sulosoinnut on juurtunu meidän päiden sisimpään. Sisällä odotti jotain niin käsittämätöntä sillisalaattia ja kalliita juomia, et me yksinkertaisesti jouduttiin kääntymään sämpyläkojun kautta takas hotlalle. Tai ois toki jääty matkan varrellekin, mut Vietnam vaan yksinkertasesti menee nukkumaan jo puolen yön korvilla sen verran vahvasti, et katuvalotki sammutetaan. Mitään muuta aukiolevaa paikkaa ei tietty ole tarjolla, mut mitäpä pienistä. Kyl me ehditään elämässä bailata.

 

>> 48 km

PLEIKU (2 yötä): Fiilisteltiin jo ennakkoon lyhyttä siirtymistä ja parin pidemmän perättäisen jälkeen toi meni ku vettä valaen. Vika destinaatio ennen rajaa, Pleiku. Hassu nimi, mut sitäkin fressimpi meininki! Tää tuli oikein niin jokerina aiempiin paikkoihin nähden, et jäätiin vielä toiseksi yöksi fiilisteleen kaupungin tuntua. Ehdottomasti silmiinpistävintä oli todella monet, ja TODELLA hienot kahvilat sekä muut anniskeluliikkeet. Voi olla, et osuttiin just oikeeseen kortteliin, mut nää mestat oli verrattavissa niihin, joihin törmäs vaan Ho Chi Minh Cityssä. Jos sielläkään. Myös muotipuolella saman veroisen tason nousun huomas selkeesti. Kaupungista huoku sama, joka Da Latasissa oli vahvasti läsnä. Täälläkin kadut kiemurteli ja mestoja oli mukava vain käppäillä ympäri. Hotlaki osu hyvin yhteen erään uskomattoman fressin baarin kanssa, jossa satuttiin tutustumaan vielä tarkemmin paikan pitäjiin. Kasa nuoria, ajan hermolla olevia jannuja, joiden kans keskustelu kääntäjän kans johti mm. lumeen, rauhanpiippuun, turismiin ja englanninkielentaitoon. Mahtavia jannuja ja todella raikas kaupunkikokemus yleisesti. Vietnam jätti tän ansiosta tosi hyvät viimeset henkoset.

>> 75 km

Kambodzan raja. Näihin fiiliksiin loppu meidän epistola Vietnamin kamaralla. Kaikkinensa tää ei ehkä antanu sitä mitä Thaimaa, mut toisaalta koko paketti oli myös hyvin erilainen. Vietnamia voi ehkä enemmänki suositella matkailun kannalta, mikäli haluaa tutkia eri kaupunkeja tai road trippailla pitkin maaseutuja, koska siellä maisemat oli häkellyttävän kauniita ja tiet kuin tehty sua sekä sun mopedia varten. Mikäli tähtäimessä on lekotella sen sijaan paratiisimaisilla biitseillä ja ottaa todella iisiä, niin esimerkiksi juurikin Thaimaa tarjoaa siihen piirun verran paremmat puitteet – toki tää maa on sit taas budjettimatkailijan näkökulmasta unelmakohde ja kyllä niitä rantojakin niin halutessa löytyy. Nyt, Kambodza. Palataan!

Inkeri & Mikko

Kommentoi!

10 hauskaa faktaa Vietnamista

27.02.18

Meidän aika Vietnamissa alkaa tuleen tien päähän ja allekirjoittaneet lähestyy reippaalla tahdilla Kambodzan rajaa. Typistettiin alkuperästä suunnitelmaa Vietnamin suhteen jonki verran ja skipattiin käynti pohjoisimmissa osissa, kuten Ha Noissa toistaiseksi. Tähän syynä vain ja ainoastaan henkilökohtaiset mieltymykset – kelattiin, et nyt ku kerran näillä leveyspiireillä ollaan, niin viileämpi sää ei ole se mitä tältä reissulta haetaan. Ehdittiin nähdä mestoja kohtuu hyvällä skaalalla joka tapauksessa, joten tehtiin niiden kokemusten pohjalta kooste erinäisistä hauskoista faktoista, jotka havaittiin enemmän tai vähemmän mielenkiintosiksi meän reissun varrella täällä Vietnamissa.

1. Liiketoiminnan pyörittämisen vapaus

Tää on hauska keissi. Nähtävästi kuka vaan voi pyörittää käytännössä mitä vain liiketoimintaa haluamallaan tavalla. On esimerkiksi ihan O.K. myydä bensiiniä kadun varressa pienestä pumpattavasta tankista. Näitä on aika paljon. Ollaan ihan saletti, et tää ainut kerta kun tätä vaihtoehtoa on hyödynnetty, niin löpö oli hivenen laimennettua tällä muuten semi-herttaisella mummelilla. Yleisesti kahvila-, baari- tai ravintolatoiminta on kohtuu värikästä ja mestoja löytyy useita pienestäkin pitäjästä, mut sit ku etsit sitä “ammattimaista” ammatinharjoittajaa, niin määrä väheneekin huomattavasti. Myös (elintarvike)kauppaa voi operoida huolettomasti vaikkapa siitä oman talon edustalta. Missään näistä tapauksista hintoja ei liiemmin ole esillä, mut 90% hankinnat on ollu ihan otollisessa kurssissa.

2. Vietnamilainen “lihakeitto”

Ai saakeli. Tää on ehkä Mikon kesto-inhokki. Tapahtuu yleensä lounasjan korvilla just näissä edellämainituissa puuhasteluravintoloissa, joissa paikkaa pyörittävä osapuoli ei tietty nälkäistä turrea kielimuurin vuoksi ymmärrä. Mitään sen kummempaa menua ei ole saatavilla, vaan pöytään tuodaan sen kummemmin hinnoista tai muista neuvottelematta keitto ja kylkiäisinä iso lautanen lihan paloja. Itse liha on lähes joka kerta jotain tunnistamatonta osaa eläimestä ja palat melko vaikeasti kulutettavissa, koska se itse syötävä osuus on kohtuu olematon. Tuntuu jättävän inhottavan pikkunälän ateroinnin jälkeen melko usein.

3. Vietnamilainen kahvi

Täällä kuluu kahvia ja paikallista herkkua onkin tarjolla joka kulmalla. Laatu, koko ja ulkonäkö tuntuu vaihtelevan just tasan tarkkaan sen mukaan missä sen sattuu nauttimaan. Saatavilla on yleensä versio joko kondensoidulla maidolla tai klassisesti mustana – kuumana että kylmänä. Välillä itse tuotteen makeus on yllättävänkin äitelää tai vaihtoehtoisesti koko häkellyttävän pieni. Toisaalta, sit ku se oikea kahvila tai balanssi näiden kahden välillä löytyy, niin a-vot! Parhaat kokemukset meille on jääny ehkäpä mustasta kahvista jäillä, mutta vain ripauksella sokeria.

4. Yleinen likaisuus

Täällä on kieltämättä mielenkiintoinen tapa roskata. Yleistä jätettä kuten muovia heitellään tienposkiin ja milloin minnekin kohtuu vapaamielisesti. Korkea kontrasti Thaimaahan verrattuna, joka nyt toistaiseksi on ainut vertailukohta täällä Aasiassa. Ja tää tapahtuu siis juurikin paikallisten toimesta – tässä yhteydessä ei puhuta turistien tuomasta roskasta rannoille tai meriin. Joka tapauksessa melko valitettavaa, mut sitäkin enemmän erikoista, nimittäin jätehuolto sinänsä tuntuu pelaavan ihan normaalisti.

5. Liikennekäyttäytyminen

Saapuessa tonteille alkufiilikset tän suhteen oli kauhunsekaiset. Jopa tien ylittäminen tuntu omanlaiselta haasteelta ja jos hommassa ei yksinkertaisesti ole rohkea, niin omaa “vuoroa” saa odottaa just niin kauan ku mopedeja riittää. Jostain syystä kuitenkin jengi on todella armollista ihmistä liikenteessä, eikä kellään tunnu menevän sen koommin hermo toisiin kuljettajiin tai jalankulkijoihin. Voisin kuvitella, että vaikka parkkeerettais toi meidän pärrä keskelle liikenneympyrää poikittain, niin kaikki kiertäs sen kaikessa rauhassa ja jatkas matkaa tekemättä aiheesta sen suurempaa numeroa. Töötin ääni ei oo se maailman kaunein kiekasu ja sen käyttö on Vietnamissa äärimmäisen yleistä. Hauska juttu sinänsä on, et sitä ei käytetä vihamielisesti liikenneraivon partaalla vaan enemmänkin varottaakseen ohituksesta tai muuten vain lähestymisestä.

6. “Hello!”

Jos tuut länkkärinä Vietnamiin, kierrät eri mestoja ja ykskään lapsi ei tervehdi sua iloisesti huutamalla “Hello!”, niin vian täytyy olla sussa, eikä siinä lapsessa. Kyseessä ei tarvi olla edes lapsi, mut naperot on silti kyl selkeesti eniten innoissaan just susta. Tää on jopa niin kasuaalia, et se käy parhaimmillaan työstä – varsinki pienemmissä pitäjissä. Yläfemmoja heitellään kohtuu mieluusti ja yksinkertaista kanssakäymistä englanniksi tykätään harjoittaa mielellään mikäli vaan ujostukselta uskalletaan. Niin kovin sympaattista.

7. KARAOKE

Huh huh. Allekirjoittaneet ei nyt ehkä ole mitään fanaattisimpia karaoken suurkuluttujia, mut voidaan rehellisesti myöntää, et suomalainen karaokelaulanta ei huonoimmillakaan vedä vertoja vietnamilaiselle versiolle. Ensinnäkin, täällä kun lauletaan, niin sitä lauletaan NIIN LUJAA, et sen kuulee ei pelkästään naapuri – vaan koko viereinen kortteli ja heidän naapurit. Pelit ja mööpelit paikallisilla on myös sen verran hyvin kondiksessa, et karaokea ei harrasteta mistä tahansa matkakaiuttimesta vaan vimpan päälle isoista kaapeista. Yleinen tapa tuntuu olevan voluumin säätäminen rohkeasti kipurajan pimeelle puolelle, jotta ämyri saadaan bonuksena hivenen särkemään. Tämä tuo oman pikantin mausteen jo valmiiksi niin kovin kauniiseen kokonaisuuteen.

8. Nokoset

Tää on ehkä hauskin läppä. Nokoset. On enemmän ku tosi O.K. ottaa nokoset jos siltä tuntuu. Mikäli duuni sattuu puskemaan päälle, mut siinä on sopiva kolo pienille päikkäreille, niin se on erittäin fine – ootpa sit vaikkapa taksikuski tai kaupan pitäjä. Ei tuu mainostettua hirveästi random käyttäjiä meän blogissa, mut @saigonnaps Instagramissa antaa aika konkreettisen käsityksen mitä tässä yritetään jäsennellä.

9. Parrattomuus

Ehkä se on vaan Mikon parta, ehkä ei, mut täällä ei miehillä paljoa karvat kasvoja komista. Siis kellään. Ei olla nähty varmaan ainuttakaan paikallista parrakasta kaiffaria. Mitenkään asiaan paneutumatta ja pelkästään ruohonjuuritason spekulaatioskillssejä soveltamalla, ehkä kyseessä on maan yleinen keskilämpötila tai hygieniaan liittyvät seikat? Tai ehkä vietnamilaisten geenit ei vaan puolla yksinkertaisesti leukarisujen kasvamista. Havainto: hassu juttu tän kanssa on vielä se, et paikallisista masseistakin tutulla ja nyttemin jo toki edesmenneellä johtaja Ho Chi Minhillä risuparta sen sijaan koristaa leukaperiä. Mitähän johtopäätöksiä tästä pitäis vetää.

10. Muovituolit

Nää eri väriset, helposti kasattavat muovituolit on lähes tavaramerkkitason hommia täällä Vietnamissa. Eikä puhuta mistään rantabaareista tai -ravintoloista vaan yleisesti lähes jokaisesta paikallisesta ravitsemusliikkeestä. Siis tuolithan on itsessään hemmetin kämäsiä ja usein ylipieniä – näin ikään ku lännen ihmisen näkökulmasta. Mut se, et niitä on aidosti joka puolella tekee kokonaisuudesta jokseekin söpön paketin.

Inkeri & Mikko

Kommentoi!

Lukemattomien lyhtyjen Hoi An

21.02.18

Oleskeltiin viikko Hoi Anissa ja se oli kyl enemmän ku chilli seitsenpäiväinen jos jotain. Tavattiin tossa aikasemmin – tarkemmin ottaen Phu Quocin saarella eräs suomalainen pariskunta, Ilari ja Salli. Terkkuja heille! Tyyppien kans synkkas läpät sen verran hyvin yhteen, et päätettiin jo tuolloin tapaavamme uudestaan juurikin Hoi Anissa. Varattiin eräästä äärimmäisen sympaattisesta villasta pari huonetta parvekkeilla ja asetuttiin taloksi. Se on kyl absurdia kuinka halvalla täältä saa sitä niin sanottua arjen luksusta. Tää mesta oli ihan riisipeltojen laidalla, parin kilsan päässä matkailijoiden suosimasta muinaisesta kaupungista eli käytännössä Hoi Anin keskustasta. Talo tarjos kattavan aamupalan, anto käyttöön ilmaset tsygät joka päivälle ja tarjos todella rennot illanvietot omalla isolla parvekkeella. Siinä oli hyvä kelailla elämän pieniä tai miksei vaikkapa vähän isompiaki kysymyksiä.

Muiden ihmisten kohtaaminen reissun päällä on muutenki yks parhaista jutuista mitä tästä koko reissaamisesta jää konkreettisesti käpälään. Se on niin erilaista verrattaen uusien tuttavuuksien tapaamiseen kotitonteilla. Muut travellaajat on aina enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia persoonia, joiden kans ajatusten vaihtoa on avartavaa harrastaa ja uusia elämänoppeja rekistöröityy mieleen ihan eri otteella. Jokseekin opettavaista, mut samaan aikaan ihan päättömän hauskaa. Puhutaan aika pitkälti täydellisestä kombosta. Mut niin, mites se itse kaupunki?

Hoi An tuntu heti kärkeen todella vastaanottavaiselta – ja taas kerran ihan erilaiselta muihin meän kohteisiin verrattuna Vietnamissa. Heti eka minuuttien aikana selväksi käy pari juttua. Eka on se, et jos jostain, niin täältä löytyy räätäleitä. Niitä oli paljon. Siis todella paljon. Palveluntarjoajat oli myös selkeesti hyvin ajan hermolla, mitä tulee eri kuoseihin tai nykypäivän leikkauksiin vaikkapa pukuasioissa. Jos meän reissun päätepysäkki olis just Hoi An, niin salettiin tulis teetettyä jonku näkönen vaatekappale kotiinviemisiksi. Mikko fantasioi hyvin istuvasta puvusta, jota koristelis mitä irstain kuosi. Mut silleen hyvän maun rajoissa – niinku jäppinen itekki. Toinen juttu on lyhdyt. Siellä on kaupungin pormestarilla välähtäny vimpan päälle mitä tulee brändäykseen, koska tää lyhtygeimi toi kaupunkiin äärimmäisen tunnelmalliset vibat. Ja niinku räätäleissä, lyhtyjenkään kappalemäärässä ei tosiaan oltu kitsasteltu. Ja se oli just se juttu. Taispa jossain olla jopa mainittu, et Hoi An kuuluu maailman kaupungeista kärkipäähän ku puhutaan uniikista brändäyksestä. Ei kyl ihmetyttäs mikäli näin tosiaan on, sillä kun aurinko laskee ja lyhdyt saa valot, niin käyskentely pitkin Hoi Anin muinaista kaupunkia on yksinkertasesti maagista ajanvietettä.

Jos unohdetaan haippaaminen lyhdyistä ja brändäyksestä, niin kaupunki täyttää joka tapauksessa kaikki kauneuden kriteerit. Keskellä virtaava joki ja sitä ympäröivät vanhat rakennukset sai muistelemaan käyntiä Venetsiassa. Toki Venetsia on nyt ison kaliiberin juttuja tähän verrattuna, mut samanlainen oman tyyppinen romantiikka on läsnä, sitä ei käy kieltäminen. Taidetta, putiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja baareja (sekä tietty niitä räätäleitä) on käytännössä tarjolla ihan kilometrikaupalla. Myös muut turistit tietää saman, sillä matkailijoita oli varsinki pääalueen tuntumassa todella rutkasti. Mut jos Hoi An ei jotain ole, niin se ei ole kaupunki viriiliä yöelämää varten. Kello kybän tai maksimissaan yhdentoista korvilla lyhdyt alkaa sammahtelemaan ja Vietnamin Venetsia siirtyy yöpuulle. Toki siellä on muutama paikka auki vähän pidempäänkin, mut ne ei sinänsä tuntunu kovinkaan kulttuuririkkailta kapakoilta. Sen sijaan maaseutu päräytti kyllä ja isosti. Jos joku, niin fillari on se kulkupeli, jolla tän kaupungin sekä sen ympäristön tutkiminen luonnistuu iiseiten. Tasaista maata, häkellyttävän laajoja riisipeltoja ja sympaattista maaseututunnelmaa löytyy melkeen kivenheiton päästä ytimestä. Tää kohde on todellaki käymisen arvonen jos Vietnamin tutkiminen on bucket listillä.

Mainittakoon tähän loppuun vielä muutama sananen kiinalaisesta uudesta vuodesta. 16. päivä helmikuutahan vaihtui virallisesti uusi vuosi ja myös Vietnamissa siirryttiin elämään koiran vuotta. Tapahtumaa paisuteltiin muhkeasti ku kyseltiin paikallisilta aiemmin, et mitä kaikki pitää sisällään. Kysehän on siis vajaa kahden viikon loma-ajasta, jota kutsutaan termillä TET. Uudenvuodenaatto sijoittuu keskivaiheille tätä jaksoa. Meille kerrottiin käteisen loppuvan kesken automaateista ja liikkeiden sekä ravintoloiden olevan aika pitkälti kiinni. Varmaan jossain tietyissä kaupungeissa ja pienemmissä pitäjissä näin tosiaan voi ollakin, mut turistin ja Hoi Anin näkökulmasta selvittiin aika vähällä. Toki osa putiikeista tosiaan oli säpissä, mut yleisesti homma pelas joka päivä. Juhlinta uudenvuodenaattona oli ainakin Hoi Anissa yllättävänkin rauhaisaa, jota selittänee se, et ymmärtääksemme TET:n aikana onkin enemmän tapana kokoontua perheen luokse kotikonnuille kuin juhlia megalomaanisesti kylillä riekkuen. Paikallisten uskomukset uuden vuoden suhteen on yleisesti mielenkiintoista ihmeteltävää. Jengi uskoo mm. siihen, et se ihminen, joka eka astuu huusholliin sisään ku kello siirtyy uuteen aikaan, tuo mukanaan onnea tai päinvastoin – riippuen kuka kaiffari on kyseessä. Myös erilaisia papruja sekä muita dokumentteja poltettiin pitkin viikkoa isoissa tynnyreissä tai muissa padoissa, joka toimi eräänlaisena onnenkantamoisena tulevaa ajatellen. Hassuja juttuja seurata vierestä.

Me siirrytään viettään koiran päiviä seuraavana Da Nangiin ja milläpä muulla ku omalla pyörällä! Ostettiin nimittäin Ilarilta ja Sallilta heän Hanoista hankkima mopedi, koska tyyppien loma-aika oli loppumaisillaan, joten meän pyörädilemma eskaloitu ku itestään. Ajokortti jäi nyt tähän otteeseen hankkimatta pitkien pyhien ja odotusaikojen puolesta, mut eiköhän me pysytä hengissä ja poissa ongelmista. Lisää faktaa siitä miten pyörä kulkee ja renkaat rullaa seuraa myöhemmin! Palataan!

Inkeri & Mikko

Kommentoi!