Vuoristokylämäinen Da Lat

10.02.18 

Kylmästä lämpimään. Eiku siis nyt tais mennäki toisinpäin. Hyödynnettiin saarelta löytyvä lentokenttä ja teleportattiin ilmareittejä pitkin yhden pysähdyksen menetelmällä kohti itää – mestaan nimeltä Da Lat. Tää koleus olikin kyl konkreettinen. Ilmasto muistutti meitä korkeuseron puolesta suomalaisesta kesästä. Päivällä aurinko lämmittää sopivasti, mutta illalla tulee kotimaasta tuttua vaatekaapin sisältöä ikävä. Meillähän ei ole edes mukana pitkiä housuja ja pitkähihaisetkin rajoittuu pariin ohueen huppariin. No, kaupastahan sitä rompetta saa aina, mut tää oli kyl selkee note to self siinä mielessä, et Aasiassakin voi tulla kylmä. Plääni oli alunperin hankkia pyörät. Tätä nyt tuntuu tulevan päiviteltyä joka postauksen yhteydessä, mut Da Latin ilmasto sai meät vähän kelailemaan. Myönnettäköön, et meillä oli kohtuu romantisoitu kuva mielessä meistä ajamassa pitkin paratiisia Vietnamin läpi. On se vähän monimutkasempaa – jo pelkästään just ilmaston takia. Pohjois-Vietnamissahan eli esim. Hanoissa on melkeinpä kylmintä just nyt ja lämpötilat laskeeksi huomattavan koleaksi, mikä nyt täs tapauksessa tarkottaa sellasta 10-15 celsiusasteen lukemia. Siihen mihin on totuttu, puhutaan lähes kakskertaa viileämmästä säästä. Tästä johdannaisena meän pitää vähän tutkia meän keloja viel tän pyörällä ajamisen suhteen. Fakta nyt on kuitenki se, et jonninmoinen checkpoint on Hoi Anissa ja sieltä meillä on tarkotus lähteä kakspyöräsillä johonki suuntaan. Mut ei välttämättä enää pohjoisemmaksi…

 

Se säästä, mites ite pitäjä? Sanotaan, et Da Lat on kukkien kaupunki ja niitä siellä kyl oliki eri väreissä ihan joka puolella. Yleisviba on hyvin positiivinen ja jokseekin erilainen, silleen hyvällä – johtuneekohan tästä korkeuserosta ja paikan vuoristokylämäisyydestä. Myös pinta-ala tekee paikasta mukavan helposti lähestyttävän. Pieniä sympaattisia teitä kiemurteli ku kastematoja sateen jälkeen ja niitä kyl dallailikin mielellään. Mukava kaupunki ennen kaikkea just kävellä. Meän puhelimen terveys-app (toki luvut on suuntaa antavia) osas kertoa, et painettiin sellanen reilu 60 kilsaa jalan täällä. Ei se varmasti kovin kaukana olekaan. Nousuja, laskuja ja pieniä katuja oli niin paljon, et mieleen muistu jopa aika ajoittain taannoinen reissu Lissaboniin. Vaan ne keltaset ratikat suurinpiirtein puuttu. Täällä oli kohtuu länsimaalainen yleistuntuma muutenki ja vaikkapa talot muistuttti tällä kertaa enemmänki meille tuttua rakennusmallia, kuin mihin ehkä muuten ollaan totuttu. Meillä on aika räikeä kolmen kirjo tällä hetkellä paikkoja Vietnamista takataskussa – jokainen ihan erilainen toisistaan. Näistä kolmesta voitais kuvitella tulevamme takas kyl Da Latiin kovinki mielellään.

Kahvila- sekä ravintolatarjonta puolsi myös viihtyvyyden tuntumaa täällä. Tosi siistejä, uniikkeja tai muuten vaan yleismittariltaan kutsuvia paikkoja oli useita mistä valita. Jokseekin hämmentävää, et miks just täällä, mut käytiin ehkä övereimmässä baarissa mis ollaan koskaan elämämme aikana vierailtu. Itseasiassa kaks kertaa. Kyseessä oli labyrintti-teemainen, puitteiden puolesta aivan loppuun asti viety kokonaisuus, jonne todellaki pysty eksymään. Ainaki siltä se aina välillä tosiaan tuntu. Pieniä koloja johtamassa toisiin pieniin koloihin, käytäviin ja muihin onkaloihin. Välillä vastaan saattaa tulla ittes kokoinen mustekala tai toinen baaritiski, jonka olemassa olosta et ees tienny. Tosi uniikki spotti. Löytyy nimellä 100 Roofs, ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen mikäli matkustustöppöset johtaa näille leveyspiireille. Liitteenä käynnistä myös skidi fiilistelypätkä videon muodossa! Käytiin myös Crazy House nimisessä hotellissa, joka oli ihan Liisa Ihmemaassa matskua. Tää tais olla peräti rankattu yhdeksi hämmentävimmistä nähtävyyksistä maailmassa. Hämmentävä se kaiken kaikkiaan oliki. Koska kahvi on läsnä Vietnamissa tosi isosti, niin täältä kyl löyty myös kahviloita just sillä kirjolla. Vimpan päälle eco-friendly hifistelyä, cooleja kahvipaahtimoita tai perus-paikallista muovituolipaikkaa oli tarjolla rutkasti. Ruokapuoli piti oman tonttinsa myös. Parhaat sävärit tuli kyl ehottomasti BBQ-mestoista, jossa ateria tuodaan pöytään raakana ja pöydän keskelle integroituun hiiligrilliin saa sit omaan tahtiin latoa apetta ku siltä tuntuu. Siistejä juttuja!

Da Lat oli oikein kingi viikon pit-stoppi. Nyt linja-autolla ja junalla parin etapin kautta kohti Hoi Ania. Siitä on kuultu pelkkää hyvää muilta travellereilta!

Inkeri & Mikko

Kommentoi!

Phu Quocin saari

04.02.18

Ho Chi Minh Cityn jälkeen tuntuu hyvältä hengittää sisään muutaki ku pelkkiä pakokaasuja ja muita päästöjä. Ylipäätään ulospääsy siitä hälinästä ja alituisesta mopedien väistelystä tuntuu vapauttavalta. Kaupungissa ei edelleenkään oo mitään valittamista, mut kieltämättä kontrasti on kohtuu himmee. Liikuttiin yöbussilla HCMC:stä Rach Giaan eli vahvasti länteen tollanen 300 kilsaa. Pelkkä menopeli oli kyl elämys. Eipä oo ennen tullu vastaan pelkkiä makuupaikkoja sisältävää linja-autoa. Ihan hemmetin lepposa meininki – tosin pienenä miinuksena itse teiden laatu, joiden seuraksena kyseinen mööbeli kyl pomppi välillä niin tahdittomasti, ettei ollu välillä tietoa ollaanko menossa kohti ojaa vai itse kohdetta. Hengissä ja hauskaa kokemusta rikkaampana kuitenki. Sielt suoraan aamun ekaan veneeseen ja puolentoistatunnin päästä oltiinki jo tonteilla eli Phu Quocin saarella.

Mitäs sit. Eka ihmetyksen aihe on varmaan ite saaren koko. Meillähän on lähihistoriassa mielessä idyllisen pieni Koh Tao ja tää onki siihen verrattuna yli 20-kertaa isompi. Täältä löytyy mm. oma lentokenttä ja mitä nyt tuosta muilta meikäläisiltä eli suomalaisilta kuultiin, niin tänne tulee ihan Helsinki-Vantaalta nykyään suorat lennot. Aikamoista. Näit meikämanneja tuntu olevanki täällä kohtuu kasa. Viikon aikana törmättiin vähintään tusinaan eri ryhmiä tai yksittäisiä ihmisiä sieltä itestään eli kylmästä kotosuomesta. Eikä siinä midi. Niihän me törmättiin Taollaki, mut täällä turre näyttää kyl enemmän turrelta. Noin niinku yleisesti. Mut ei silti saa yleistää. Kauheasti.

Phu Quoc itessään oli aika jakautunu paketti. Tietynlaisia erikois-spotteja löytyy ihan saaren pohjoispäädystä – kuten myös ihan etelästä. Halkasijaltaan matkaa on sellaset 50 kilsaa päästä päähän. Suosituin alueista, tai rannoista, tuntu olevan ironisesti nimetty Long Beach. Tai paikallisesti Duong Dong. Tää oli myös nimensä mukaisesti selkeesti pisin näistä rantaviivaltaan, helposti siinä keskellä saarta noin niinku vertikaalisessa mielessä. Fiilarit oli ristiriitaset tosin. Ehkä osittain siksi, et tuntuu, et tänne rakennetaan just tällä hetkellä ihan helvetin paljon lisää mitä isompaa ja hienompaa resorttia perä toisensa jälkeen. Turismi on todellaki se juttu – ainaki jos tsiigaa tän saaren lähitulevaisuuden suunnitelmia finanssimielessä. Jokseekin Long Beach jätti kylmäksi, ehkä se johtu just tästä rakentamisesta. Sitä tönöä nimittäin tuntu nousevan sinne sun tänne ja nostureita liikuttelemassa betonikuutioita oli tuon tuosta. Myös tietynlainen likasuus oli valitettavan vahvasti läsnä täällä. Teiden vierukset ja rantojen lieppeet oli täynnä rakennusrojua sekä yleistä random roskaa, kuten nyt muovijätettä esimerkiksi. Tää homma on eri Vietnamissa muutenki – Thaimaa oli kyl selkeesti puhtaampi ympäristöltään. Jotenki ehkä tuli sellanen fiilis yleisesti, et täällä se aito luonto jää kiistatta kakkoseksi ja se luxuryä tarjoava hotla sekä sen välitön ympäristö nousee sen sijaan numero ygöseksi. Hieman harmillista.

Autenttisempia biitsejä ja muita tsekkaamisen arvosia kyläpahasia löyty molemmista päistä saarta. Ihan pohjosessa oli muun muassa tällanen kalastajakylän kaltainen, hyvinki paikallinen pitäjä nimeltä Rach Vem. Siitä ihan vierestä löyty lähes paratiisimaisesti nimetty Starfish Beach, josta pysty nimensä mukaisesti bongailemaan maagisia punasii meritähtiä ihan heti rantavedestä. Todella kaunis spotti, jonka ainut rakennuttaja on luonto itse. Toki täälläki, lähellä tätä Rach Vemin kylää, kaivurin varsi kävi jo kovaa tahtia, et voi olla tilanteen olevan toinen jo ihan muutaman vuoden päästä. Pohjosesta löyty myös toinen siisti mesta, mistä pysty tiirailemaan suoraan Kambodzan mantereelle. Niin lähellä tää saari on sitä maata. Omituinen fiilis tuijotella toisella puolella näkyvää maaplänttiä ja tajuta, et se on kokonaan toinen valtio. Etelästä löytyy ehottomasti mainitsemisen arvosena Sao Beach, joka oli kyl ihan eri kaliiberia verrattaen Long Beachiin. Pieniä pitäjiä ja biitsejä löytyy joka tapauksessa molemmista päistä saarta mikäli etsimisen intoa riittää. Näissä rauhallinen rantajumittelu tai paikallisesta kulttuurista hämmentyminen onnistuu kohtuu mallikkaasti. Ylipäätään parhaiten koko tutkimusmatka on otettavissa haltuun ehottomasti skootterilla tai muulla mopedilla, joita sai vuokrattua sieltä sun täältä ihan muutaman euron päivähintaan.

Hauskana faktana mainittakoon vietnamilaisten äärimmäisen suuren innostuksen karaokea kohtaan. Jos näin niinku ääripäitä pitää hakea esimerkeiksi, niin saarelta löytyy mm. ”24h Karaoke & Massage”. Ei uskallettu mennä sisään. Toinen ääripää on tällanen vedettävä kaiutin, et voi laulaa luikauttaa ikään ku on-the-go hengessä. Uskomatonta. Ja sillon ku on muuten musasta on kyse, niin vietnamilainenhan ei näytä desibelejä säästelevän. Paikallisten lasten tervehdykset ovat myös lähes jokapäiväisiä, eikä vanhempienkaan vieraanvaraisuudessa mitään moitittavaa ole. Tää lasten innostuminen länkkäriä kohtaan on kuitenki jokseekin hellyttävää jopa. Tai sit se johtuu Mikon parrasta. Täällähän ei nimittäin kellään ole partaa.

No, mut joo, se siitä hassuttelusta. Phu Quoc ei nyt sijoittunu aivan kärkikahinoihin meän matkamittarilla, vaikka viikko ihan ok lepposasti meniki. Ei murehdita sitä, vaan lennetään sen sijaan HCMC:n kautta Da Latiin tsekkaileen ihan eri maisemia. Lisää läppää tästä myöhemmin!

Inkeri & Mikko

Kommentoi!

Ho Chi Minh City a.k.a. Saigon

20.01.18

HCMC. Jo pelkästään nimiki on cool. Haha, no okei okei. Mut oikeasti, tää kaupunki on kyl aika viriili paketti. Kohtuu korkee kontrasti Thaimaahan verrattuna. Tai no, tässä tapauksessa ainut proper vertailukohta on varmaan Bangkok. Ja ne kaks ei kyllä samaan lauseeseen ainakaan meän kokemuksilla mene. Ekat kosketukset ja sävärit Vietnamia kohtaan ylipäätään on erittäin positiiviset! Positiivisista keisseistä puheenollen, eka mikä tulee ehottomasti mieleen on massijutut.

Eka ne iskee päin kajuuttaa ku meet paikalliselle ATM:lle ja saat kolmen miljoonan edestä dongeja. Terve. Tähän tottuu kyllä loppupeleissä super-iisisti, eikä parin päivän jälkeen naurettavia lukemia ihmettele samalla tavalla ku ensinäkemältä. Toka juttu on itse sen tuotteen hinta. No, täältähän irtoaa nimittäin hyvinkin huokeasti peruspalvelut. Ja tää on kuite pääkaupunki. Mielenkiintosta nähä millä tasolla liikutaan ison kaupungin ulkopuolella. Ruokien, bissen ja virvokkeiden hinta lasketaan melkeinpä senteissä eurojen sijaan. Rööki maksaa kioskissa tyyliin euron aski. Terve. Ite kaupunki on moderni ja paikkapaikoin jopa Euroopan tiettyihin, tyylikkäisiin ja ajan hermolla oleviin kaupunkeihin verrattavissa. Mut sen lisäksi siitä löytyy just se aasialainen viba. Kaikki ei oo niin justiinsa. Se kombo on todella mielenkiintoinen ja viihdyttävä paketti kahta täysin eri asiaa, ainakin mihin me olemme valtaosin tottuneet kaupunkivierailuilla. Pystyy ehkä jopa sanomaan, et tää mesta menee TOP5 isoista kaupungeista mis ollaan koskaan vierailtu! Ai miks? 

Tää sykkii tää mesta. Jo pelkästään teiden ylitys on ensalkuun omanlainen seikkailu. Täs 8 miljoonan kaupungissa on 5 miljoonaa kakspyörästä. Sen muuten by the way huomaa myös tuolla liikenteessä. Ruuhka-aikaan jengi ajaa perus-maunoina jalkakäytävillä ohittaakseen isot ruuhkat ku katu on muuten niin tukossa. Kaupunki myös tarjoaa rohkean avoimesti erinäistä baaripalvelua sitä tarvitsevalle ja tällee vajaa viikon kokemuksella vois olla kohtuu varma, et juhlat kyl löytyy tän kaupungin sisimmästä ihan sama sit mikä viikonpäivä on kyseessä. Katumyyjät huutelee ja ruokakojut ympäri keskustaa tarjoaa iltapalaa meän mittarilla tosi pikkurahaa vastaan.

Safka. Eräänlainen juttu täällä tuntuu olevan kojuista käteen tarttuvat sämpylät. Kulkee lokaalisti nimellä banh mi. Rapee kuori ja sisällä grillattua possua, pikkelöityä kaalta ja/tai porkkanaraastetta – vähä kurkkuu, korianteria ja chiliä kylkeen, ni homma niin sanotusti toimii. Myös autenttinen Pho-keitto tai muu ape paikallisesta helvetin vilkkaasta ja hämmästelyä herättävästä kauppahallin sekä marketin omituisesta symbioosista on uskomaton nautinto. Erikoisimmista episodeista mainittakoon kohtaamisen erään suomalaisen matkaajan kanssa, josta johdannaisena päädyttiin erääseen paikalliseen keittiöön. Menulta teleporttas pöytään pari skorppionia, sirkkoja, sammakkoa ja pääruoan kaltaisena vielä härän penistä ja kiveksiä. Jälkimmäinen tituleerattu menuun sanoin “Penis & Balls”. Mahtavaa! Kokemus oli kohtuu rapee lukuunottamatta viimestä, mikä aiheutti kenties eniten ristiriitasia tunteita. Skorppari jäi ehkä vikaksi ja vaisuimmaksi vaikka nastyn näkönen ulkonäöltään oliki. Hauska hetki tämä kyllä!

Trendi. Tuntuu, et täällä ollaan nykyhetken pulssilla. On suurta ja pientä, globaalia ja indepentiä vaatemyymälää tai brändiä saatavilla dongeja vastaan. Varsinki nuorisosta uhkuu eräänlainen swägä, jos tällasta termiä voi viljellä. Tuttavallisemmin vois ilmasta, et tietyn ajan hermolla olevaa jengiä. Ravintolaskenessä sama toistuu samalla hyvällä touchilla. Todella viihtyisiä hip-mestoja maistuvalla ruoalla ja tyylikkäillä dekoraatioilla höystettynä on useita. Myös baarikulttuuri tuottaa viihtyvyyden tunnetta. Tasokasta järjestettyä ohjelmaa kuten kovia dj-iltoja tai stand-upia tuntuu löytyvän lähes joka viikonpäivälle.

Kaiken kaikkiaan todella miellyttävä paketti meille tuttua modernia kaupunkitarjontaa ja vahvaa aasialaista maustetta topattuna päälle. Tulevana maanantaina on tarkotus liikkua eteenpäin, mutta kohde on toistaseks vielä avoin. Meillä on semi-säätö käynnissä ajokorttien kanssa, nimittäin tavoitteena olis ostaa pyörät ja ajaa Hanoihin – ja sieltä vielä Laosiin. Pienen neuvottelutuokion jälkeen meän vakuutusyhtiön kanssa, päädyttiin ratkasuun ajaa paikallinen ajokortti. Se tuntuu luonnistuvan pelkällä ajotestillä – kirjallista koetta ei vaadita. Ei siinä mitään, tää osio vaikuttaa simppeliltä, mut me joudutaan venaan eka pari viikkoa sitä ite testiä ja toiset pari viikkoa sen kortin valmistumista. Katotaan mihin ens viikol päädytään. Moi nyt!

Inkeri & Mikko

Tour le Couple matkablogi

Kommentoi!