2 kuukautta myöhemmin

Istutaan tällä hetkellä meän kolmion muotoisen, ehkä jopa leikkimökkimäisen, mutta silti niin kovin ihastuttavan bungalowin edustalla viltin päällä. Kuunnellaan musaa ja tuijotellaan vähintäänki maagisten kääpiöpalmujen katveesta taivaalla helottavaa kuuta. No, nyt ku kysyit niin on meillä sipsiä ja oluttakin. Tilanne paisuttelee ehkä kaikkea tätä hienoutta mitä se oikeasti on, mut kyl tää aika helvetin hienoa onki! Tehtiin tossa vähän aikaa sit ihan paperille huvikseen plussa ja miinus listaa, et mitä matka on herättäny meissä.

Jos nyt eka lähetään ihan meistä eli mitä parisuhteelle kuuluu, niin vastaus on sellanen kohtuu jämäkkä ysi miinus. Ohan täällä nyt suksetki menny ristiin pariin kertaan ja tällasta muuta kasuaalia, mut pääpiirteittäin meän juttu on aika solid. Vois sanoa, et tää on samalla aika opettavaista ja hyvässä mielessä kasvattavaa. Tietynlaisen päätöksenteon kehittyminen ja arkipäivästen dilemmojen hoito on saanu skidin päivityksen. Balanssi on hyvä sana. Inkeri heitti ilmoille hyvän idiksen siitä, et voitas kokeilla myös sellasta, et lähettäs pieneksi hetkeksi eri teille. Muutamasta päivästä viikkoon näin niinku esimerkkinä vaikka. Idea on hyvä, koska sitä ei ole kieltäminen, et kuinka symbioosissa me täällä eletäänkään. Just tää about viis neliömetrinen bungalow hyvänä mallina. Oma aika on tärkeetä myös.

Jos meitä vielä zoomailee terveyden näkökulmasta niin kyllä me terveiltä suurinpiirtein vaikutetaan. Pahinta vihollista eli vatsatautia ei oo ihan muutamaa todella pientä ja yksittäistä lukuunottamatta tullu vastaan. Ei olla myöskään yritetty liikoja suojautua tai muuten niksipirkkailla vaan ollaan otettu vastaan se mitä tulee – jääpalat ja keittiön erinäiset antimet. Aika monta kertaa lautasella on komeillu meille tuntemattomia ainesosia. Hyttyset on pistäny ja ympäristössä tulee liikuttua aika huolettomasti hygienian osalta tarkasteltuna. Liikuttua on tullu onneksi muutenki Koh Taon jälkeen enemmän, useita kilometrejä päivässä. Mut joo, toistaseksi henki pihisee kyl aivan oukki doukki!

Mitäs muuta. Massijutut tietty pyörii aina mielessä enemmän tai vähemmän, vaikkei haluiskaan. Halpaa täällä on ja se on kyl jeesannu yleistä elämistä tosi paljon. Vietnam ennen kaikkea. Muutenki vois sanoa, et mopo on pysyny hanskassa eikä mihinkään aivan pölöön oo turhaan tullu törsättyä. Sukellus otti vähän ja parit muut hurvitukset myös, mut muuten ollaan menty aika humble asenteella. Asumuksista ollaan maksettu kympistä aivan maksimissaan pariin kymppiin per yö. Yhtään totaalipaskaa kokemusta ei oo tullu vastaan. Safkaa saa paikallisista rafloista ja kojuista pikkurahaa vastaan. Bisset ja muut virvokkeet on hyvissä kursseissa. Skootterivuokraan uppoo toki hitusen, edelleen kelataan oman ostamista hivenen. Täällä pystys kyl elään äärimmäisen halvalla jos vaan haluis. Ja miksei haluais? Ympäristö tarjoaa ilmaisen elämyksen joka tapauksessa ihan joka päivä.

Massista onki hyvä skipata suoraan duuniin. Kelattiin kokeilla tällasta workaway.info -osoitteen tarjoamaa työllistymismahdollisuutta täällä Vietnamissa. Haku oli päällä muun muassa ihmisistä, jotka haluais opettaa englantia vaikkapa lapsille. Myös sosiaalisen median tietämys oli halutun oloista. Jopa kokonaiset yhteisöt ja kommuunit hakivat sitä kautta ihmistä tietyillä yksinkertaisilla osaamiskriteereillä. Palkkiona tarjottiin lähes aina ruokaa ja katto pään päälle – mitä muuta sitä tarvii? Ehdottoman pakko kokeilla! Muuten duunihommia ei hirveesti oo tullu kelailtua. Toki idiksiä lentelee sillon tällön, eikä asioihin tarttuminen oo muutenkaan poissuljettua mikäli sellasia kohdalle sattuu tulemaan.

Mietittiin myös ikävää. Mitä meillä on ikävä Suomesta? Joulun aikana oli havaittavissa hieman ikävää perhettä kohtaan. Sitäkään ei toki ole kieltäminen, etteikö kavereita haluais nähdä vaihteluksi kumppanin sijasta. Ihan sillon tällön. Muuten ikävä koostuu aika pitkälti irtokarkeista. IRTOKARKKI! Kuinka mieletön valikoima Suomessa on irtokarkkeja. Täällä on tosi kummallisia pussukoita lähimarketin herkkusektorilla jos verrataan siihen kauneuteen ku astut kunnon irttokarkkivalikoiman äärelle kotimaassa. Jospa sais nyt sen vaaleanpunasen ufon. Tai jotain hyvää viinikumia. Myös digitaalinen hömpöttely, kuten pelikonsoli kelpais. Ihan vähän vaan. Oma keittiö toki ois aina kiva. Vois laittaa safkaa rauhassa. Onneks monissa majotuksissa tällänen ratkasu on mietitty. Jotain tän tyylistä, mut kaipuun tunnetta ei sen sijaan ole kyl nimeksikään.

No millo sit Suomeen takas? Meillä on tarkotus mennä käymään Suomessa mitä luultavimmin heinäkuun alussa. Mitä, missä ja kuinka kauan? Siitä meillä ei ole tarkkaa suunnitelmaa. Ollaan spekuloitu, et ajatus meistä lentokoneessa viemässä meitä maailman ääriin ei kuulosta kovin huonolta. Sit niinku taas tulevaa syksyä ajatellen. Kyllä täällä on jotenki alkanu miettimään perusjuttuja. Elämää. Kauneutta. Lämpöä. Luontoa. Ihmisiä. Eläimiä. Rantoja. Kaikkea. Kyllä kaikki on vaan yksinkertasesti paremmin ku perusjutut tuottaa vilpitöntä mielihyvää.

Jokaisen ihmisen pitäs tehdä elämässään vähintään yks tarpeeksi pitkä ja vapauttava reissu. Sellanen missä viikkokalenterilla ei oo enää mitään väliä ja joka päivä on lauantai. Tai sunnuntai. Silläkään ei oo väliä, koska sä oot se kuka päättää. Nähdä ihmisten ystävällisyys ja tuntea tää postikorttimainen kauneus. Meän pisin lomareissu on ollu reilu kolmisen viikkoa tätä ennen. Nyt mennään yli tuplissa. Ei tunnu yhtään siltä. Tää tuntuu enemmänki… normaalilta.

2kuukautta

Matkailu on mahtavuutta!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Ho Chi Minh City a.k.a. Saigon

20.01.18

HCMC. Jo pelkästään nimiki on cool. Haha, no okei okei. Mut oikeasti, tää kaupunki on kyl aika viriili paketti. Kohtuu korkee kontrasti Thaimaahan verrattuna. Tai no, tässä tapauksessa ainut proper vertailukohta on varmaan Bangkok. Ja ne kaks ei kyllä samaan lauseeseen ainakaan meän kokemuksilla mene. Ekat kosketukset ja sävärit Vietnamia kohtaan ylipäätään on erittäin positiiviset! Positiivisista keisseistä puheenollen, eka mikä tulee ehottomasti mieleen on massijutut.

Eka ne iskee päin kajuuttaa ku meet paikalliselle ATM:lle ja saat kolmen miljoonan edestä dongeja. Terve. Tähän tottuu kyllä loppupeleissä super-iisisti, eikä parin päivän jälkeen naurettavia lukemia ihmettele samalla tavalla ku ensinäkemältä. Toka juttu on itse sen tuotteen hinta. No, täältähän irtoaa nimittäin hyvinkin huokeasti peruspalvelut. Ja tää on kuite pääkaupunki. Mielenkiintosta nähä millä tasolla liikutaan ison kaupungin ulkopuolella. Ruokien, bissen ja virvokkeiden hinta lasketaan melkeinpä senteissä eurojen sijaan. Rööki maksaa kioskissa tyyliin euron aski. Terve. Ite kaupunki on moderni ja paikkapaikoin jopa Euroopan tiettyihin, tyylikkäisiin ja ajan hermolla oleviin kaupunkeihin verrattavissa. Mut sen lisäksi siitä löytyy just se aasialainen viba. Kaikki ei oo niin justiinsa. Se kombo on todella mielenkiintoinen ja viihdyttävä paketti kahta täysin eri asiaa, ainakin mihin me olemme valtaosin tottuneet kaupunkivierailuilla. Pystyy ehkä jopa sanomaan, et tää mesta menee TOP5 isoista kaupungeista mis ollaan koskaan vierailtu! Ai miks? 

Tää sykkii tää mesta. Jo pelkästään teiden ylitys on ensalkuun omanlainen seikkailu. Täs 8 miljoonan kaupungissa on 5 miljoonaa kakspyörästä. Sen muuten by the way huomaa myös tuolla liikenteessä. Ruuhka-aikaan jengi ajaa perus-maunoina jalkakäytävillä ohittaakseen isot ruuhkat ku katu on muuten niin tukossa. Kaupunki myös tarjoaa rohkean avoimesti erinäistä baaripalvelua sitä tarvitsevalle ja tällee vajaa viikon kokemuksella vois olla kohtuu varma, et juhlat kyl löytyy tän kaupungin sisimmästä ihan sama sit mikä viikonpäivä on kyseessä. Katumyyjät huutelee ja ruokakojut ympäri keskustaa tarjoaa iltapalaa meän mittarilla tosi pikkurahaa vastaan.

Safka. Eräänlainen juttu täällä tuntuu olevan kojuista käteen tarttuvat sämpylät. Kulkee lokaalisti nimellä banh mi. Rapee kuori ja sisällä grillattua possua, pikkelöityä kaalta ja/tai porkkanaraastetta – vähä kurkkuu, korianteria ja chiliä kylkeen, ni homma niin sanotusti toimii. Myös autenttinen Pho-keitto tai muu ape paikallisesta helvetin vilkkaasta ja hämmästelyä herättävästä kauppahallin sekä marketin omituisesta symbioosista on uskomaton nautinto. Erikoisimmista episodeista mainittakoon kohtaamisen erään suomalaisen matkaajan kanssa, josta johdannaisena päädyttiin erääseen paikalliseen keittiöön. Menulta teleporttas pöytään pari skorppionia, sirkkoja, sammakkoa ja pääruoan kaltaisena vielä härän penistä ja kiveksiä. Jälkimmäinen tituleerattu menuun sanoin “Penis & Balls”. Mahtavaa! Kokemus oli kohtuu rapee lukuunottamatta viimestä, mikä aiheutti kenties eniten ristiriitasia tunteita. Skorppari jäi ehkä vikaksi ja vaisuimmaksi vaikka nastyn näkönen ulkonäöltään oliki. Hauska hetki tämä kyllä!

Trendi. Tuntuu, et täällä ollaan nykyhetken pulssilla. On suurta ja pientä, globaalia ja indepentiä vaatemyymälää tai brändiä saatavilla dongeja vastaan. Varsinki nuorisosta uhkuu eräänlainen swägä, jos tällasta termiä voi viljellä. Tuttavallisemmin vois ilmasta, et tietyn ajan hermolla olevaa jengiä. Ravintolaskenessä sama toistuu samalla hyvällä touchilla. Todella viihtyisiä hip-mestoja maistuvalla ruoalla ja tyylikkäillä dekoraatioilla höystettynä on useita. Myös baarikulttuuri tuottaa viihtyvyyden tunnetta. Tasokasta järjestettyä ohjelmaa kuten kovia dj-iltoja tai stand-upia tuntuu löytyvän lähes joka viikonpäivälle.

Kaiken kaikkiaan todella miellyttävä paketti meille tuttua modernia kaupunkitarjontaa ja vahvaa aasialaista maustetta topattuna päälle. Tulevana maanantaina on tarkotus liikkua eteenpäin, mutta kohde on toistaseks vielä avoin. Meillä on semi-säätö käynnissä ajokorttien kanssa, nimittäin tavoitteena olis ostaa pyörät ja ajaa Hanoihin – ja sieltä vielä Laosiin. Pienen neuvottelutuokion jälkeen meän vakuutusyhtiön kanssa, päädyttiin ratkasuun ajaa paikallinen ajokortti. Se tuntuu luonnistuvan pelkällä ajotestillä – kirjallista koetta ei vaadita. Ei siinä mitään, tää osio vaikuttaa simppeliltä, mut me joudutaan venaan eka pari viikkoa sitä ite testiä ja toiset pari viikkoa sen kortin valmistumista. Katotaan mihin ens viikol päädytään. Moi nyt!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Khao Sokin luonnonpuisto

10.01.18

Tultiin Khao Sokin luonnonpuistoon. Kyseisille tiluksille pääsi siirtymällä länteen muutama sata kilsa Surat Thanin satamasta. Ja onneks siirryttiin. Huh huh. Ensinnäkin varmaan eniten mainitsemisen arvonen seikka on se, et tää on vaatimattomasti maailman vanhin trooppinen sademetsä koko maailmassa. 160 miljoonaa vuotta vanhassa ekosysteemissä luonto on todellaki sementtiä vahvemmin läsnä. Jo pelkästään ilma ja sen puhtaus, mitä hengität sisään, on salettiin nuuhkasemisen arvonen.

Ite pitäjä – tai siis tää Khao Sokin kylä, on aika sympaattinen paketti. Jälleen kerran kaikki mitä tarvit on lähellä. Löytyy muutama kauppa elintarvikkeita ja vaativampaaki vaatetusta varten, useahkoja ruokamestoja (halukkaille tarvittaessa tiätty länkkäriviboilla) ja kuppiloita mist irtoaa niin rauhantupangia, olutta tai sit Malibulla terästettyä tuoreeseen kookospähkinään tehtyä hörppyä. Homma toimii. Majotusta ja apetta saa iisiin hintaan, mut mites sit se ite luonnon laita?

No, lähettiin ekana varovasti lähenteleen luontoa ihan itsenämme ilman oppaita. Sisäänkäynti häneen itseensä on ihan tos muutaman sadan metrin päässä meän asumuksesta. Toki siis tää luonnonalue on huomattavasti isompi ku yks portti puistoon jostain kyläpahasesta, mut tässä tapauksessa meneteltiin näin. Anyways. Kohtalaisenkin runsaasti täällä painotetaan opastettuja kierroksia laidasta laitaan. Kyse voi olla hyvinki simppelistä päiväretkestä kivalle vesiputoukselle, mut sit ääripäänä löytyy selviytymistekniikoihin perustuvia retkiä, jotka kestää parhaimmillaan melkeen viikon. Joka kerta, tai siis joka päivä, ku astut kyseisen luonnon helmaan, homma maksaa 300 bahtia per naamataulu. Kyse on siis verrattaen suhteellisen tyyriistä aktiviteetistä. Toki tää on aika once in a lifetime juttuja tosin. Käppäiltiin ekat neljä “reittiä” tai rastia läpi about viidessä tunnissa. Itseasiassa nää oliki suurinpiirtein ainoat rastit minne edes päästettiin ilman oppaita. Vaikka eka ajatus kyynisessä mielessä oli rahastus, niin onhan kaiken takana kuitenkin lyömätön viidakko. Viidakko, joka pitää sisällään mm. yli 30 myrkyllistä käärmettä, kämmenen kokosii hämähäkkei, iilimatoi, tiikereitä, villi-elefantteja ja yleisesti helvetin vaikeasti läpäistävää sademetsää, jota perus asfalttisoturi ei välttis ilman asiaan kuuluvaa tuntemusta noin vain selätä. Tästä ekasta kosketuksesta tuli kyl ultimaattinen fiilis. Luonto on kaunista ja siitä on saakeli vieköön kasvanu yllättävänki etäälle modernin yhteiskunnan raamien sisällä – ihan niinku vahingossa konsanaan.

Chillattiin pari päivää tän jälkeen ja kelailtiin, et miksi sitä nyt sit oikeasti ryhtys täällä. Joku selviytymistaitoihin pureutuva opettavainen käynti olis poikaa (ainaki Mikon mielestä), mut päädyttiin viisaiden päiden yhteenlyönnin seuraksena kaks päivää ja yhden yön kestävälle trekille Cheow Lan järven tuntumaan. Aluksi oltiin tietenki asiaan kuuluvasti hivenen skeptisiä, koska nää trekit on yllättävänki hintasia. Standardi, enemmän tai vähemmän, tuntuu olevan sellanen 2500 bahtia per pärstäkerroin (plus sisäänpääsymaksu!) – siis jos puhutaan yön yli kestävistä reissuista. Maksettiin toisin sanoen yhteensä tollanen 150 egee meän matkasta. Sormet ristissä toivottiin, et kuhan ei tulis mitään perus luontopolkui, jota me sit dallataan perheiden ja eläkeläisten kanssa… No ei tullu.

Matkustettiin eka tunteroinen auton perässä kohti satamaa ja toinen mokoma pitkähäntäveneellä itse kohdetta päin. Yötä oltiin keskellä viidakkoa veden päälle rakennetuissa bungaloweissa. Luonnollisesti ilman sähköä tietenkin. Mainittakoon, et saniteettitilat oli yllättävänki freshit, joten ujohkosta WC-kammostakin kärsivä pärjännee hyvin. Aikataulu oli särmä ja liikkeelle lähettiin “check-innin” jälkeen hyvinki sukkelaa. Meitä painotettiin vahvasti käyttämään kumisia, vetiseen ympäristöön suunniteltuja kenkiä, joiden pohjaan on muovattu erilliset nystyrät estämään liukkautta. Myös wet bagin käyttö oli aika must. Kumpiakaan ei tietenkään omasta varastosta löytyny, joten vuokrattiin vastaavat paikan päältä. Onneksi.

Ite trekin pituus oli tollasta luokkaa 7 kilometriä. Lähestulkoon koko matka oli pelkkää mutaa, jota koristi sellaset puolmetriset “lätäköt” ja tän “luontopolun” lukuisat nousut sekä laskut – saatikaan pienten jokien tai purojen ylitykset. Kauttaaltaan homma oli sen verran liukasta puuhasteltavaa, et nää kumiset tossut oli todellaki vuokran arvoset. Siitä luontasena jatkumona saavuttiin sellaseen täysin pilkkopimeeseen ja paikoittain hyvinkin ahtaaseen luolaan täynnä lepakoita, teräviä kiviä ja, no… vettä. Luolan läpi kulkeminen pelkkien otsalamppujen voimalla oli kyl mielenkiintosta askarteltavaa – ensinnäki jo pelkästään sitä jälkimmäistä oli paikka paikoin puoltoistametriä siitä mihin asetat jalkas. Uskomaton kokemus ja lähikosketus luontoäidin luomaan asiaan, jollasta ainakaan allekirjottaneet ei oo aiemmin päässy kokemaan koko elämänsä aikana.

Auringonlaskun tienoilta menulta löyty vielä pieni päristely veneellä viidakon läpi. Järisyttävän kaunista maisemaa. Sellasta maisemaa mitä suurin osa jengistä näkee pelkästään sateliittikanavilta koko elämänsä aikana. Reissuun kuulu toki myös säännölliset samperin hyvät safkat tai vaikkapa vapaamuotoset (ja ilmaset) kajakkimatkat halutessa. Uni maitto hyvin ja askeettinen bambu-bungalow hoiti oman roolinsa himaan niinku kuuluu. Aamulla herättiin heti kärkeen puolseiska, juotiin kaffet ja suunnattiin kokemaan juuri ja juuri heräävä viidakko. Ai jumankeikka! Se sumu, mikä luikertelee hälvenästi pois vuorten – tai siis tollasten kivimuodostelmien välistä, oli kertakaikkiaan maaginen näky. Kaiken sen ihmetyksen jälkeen siirryttiin parin saaren kautta vielä yhteen Khao Sokin luolista. Tällä kertaa kyseessä oli kuiva versio, siis kosteuden puolesta. Luolaa koristi vuosien ja vuosien ja vielä kerran vuosien saatossa muovatuneet kivimuodostelmat – ja lepakot tietenki. Unohtamatta ystäväämme pimeyttä toki. Jälleen kerran mielen valtasi ajatus ihmisestä, joka on vuosien ja vuosien ja vuosien saatossa rakentanut itsensä ulos sieltä, jonka keskellä hän joskus eli. Nyt se kaikki originaali on vaan tosi jännittävää, erikoista, yllättävää ja paikka paikoin jopa pelottavaa.

Kaiken kaikkiaan tää “opastettu kierros” lunasti yksinkertasesti kaikki ne odotukset, joita me sen niskaan oltiin kasattu. Nyt yks väli-ilta fiiliksille sekä tuntemuksille, joita viidakko meihin jätti ja huomenna kohti (oletettavasti) turismin täytteistä Phuketia. Siellä pari yötä ja sit lento kohti entistä Saigonia a.k.a. Ho Chi Minh Cityä Bangkokin kautta!

Matkustelu tuottaa mielihyvää! Palataan juttuun!!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!