Terveiset Pailta

24.10.2018

Reilut puoltoista kuukautta Thaimaassa on hurahtanut aivan älyttömän nopeasti. Tänä aikana on myös tapahtunut paljon isoja asioita ja suurimpana niistä nyt mainittakoon, että me vuokrattiin talo täältä Pailta vuodeksi. Jep! Täydellinen kaksikerroksinen, täysin meidän tarpeita vastaava talo noin kuuden kilometrin päästä Pain ytimestä. Meillä on omaa rauhaa, ympärillä vuoria ja riisipeltoja, huikeat naapurit (ja naapureiden kissat), kaksi isoa terassia ja kaikki, mitä nyt vaan voi toivoa. Liian suuren riskin äärellä päätettiin siis haudata Kambodza-suunnitelmat ainakin toistaiseksi ja asettua tänne henkeäsalpaavan luonnon keskelle. Tää päätös tuntuu meistä molemmista tällä hetkellä parhaalta päätökseltä mitä me voidaan tehdä. Myös rahalliselta kannalta tää päätös on äärimmäisen miellyttävä kotimaan asumiskustannuksiin nähden. Yhden kuukauden vuokramenoihin joutuu investoimaan about 135 euron verran ja se on noin 10-kertaa vähemmän, kuin mihin totuttiin asuessamme vielä Suomen Turussa.

Meidänhän ei alunperin edes pitäny tulla tänne Paille. Meillä oli lennot Suomesta Bangkokiin, ja tarkotuksena oli lentää suoraan sieltä Kambodzaan. Suhteellisen hektisen kesän jälkeen ja Otresin guest house -suunnitelmien rakoillessa tehtiin päätös, että ollaan ensin kuukausi Thaimaassa jossain todella chillissä mestassa ja keräillään vähän ajatuksia kasaan. Oltiin varattu kuukausi Paille ja lentoliput Phnom Penhiin hankittiin lokakuun alulle. Käyttämättähän ne jäi.

Kambodzaan lentämisen sijaan ajeltiin prätkällä reilu sata kilsaa suuntaansa, Mae Hong Soniin, pidentämään meidän viisumeita kuukaudella. Tällä viikolla olis uusi visa run tiedossa, kun sunnuntaina suunnataan järjestetylle reissulle Laosin rajalle. Käytännössä siis kolmen kuukauden välein pitää käydä rajanylityshommissa, jotta saa uuden 60 päivän viisumin. Tätä 60 päivän settiä voidaan sit pidentää vielä 30 päivällä, ja se itseasiassa onnistuu ihan täällä Pailla. Tää visojen kanssa pelailu on jonkinlaista taidetta itsessään. Pailta pääsis lähemmillekin rajanylityspisteille semi-iisisti, mutta meille vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä näistä saa vain 30 päivän visan kerrallaan. 60 päivän oleskelulupaa vastaan joutuu näkeen vähän enemmän vaivaa ja kokonaisuudessaan tää tuleva visa run ottaa aikaa sellaset 4 päivää ja rahaa vajaat 250 euroa meiltä yhteensä. Ollaan myös otettu jonkin verran selvää eri viisumeista, jotka oikeuttas oleen maassa pidemmän aikaa, 6-12 kuukautta. Täällä länkkäri voi esimerkiksi hakeutua opiskelemaan thai-kieltä, ja sitä kautta on mahdollista saada jopa se vuoden viisumi kerrallaan. Myös työviisumimahdollisuuksia on kartotettu hivenen. Nykyinen tila, eli normiviisumin uusiminen kolmen kuukauden välein menettelee myös tulevaisuuden kannalta ihan oukki doukki. Toki näihin saa upotettua myös tonnikaupalla bahteja ja keskikustannukset kuukautta kohden nouseekin jonnin verran pakollisten leimojen perässä juoksemisen tiimoilta. Vuokran hinnan voi käytännössä tuplata ja pääsee aika lähelle todellisuutta kustannusten valossa.

Mut mitä me täällä sit duunaillaan? Tarkotuksena olis nauttia elämästä, tutustua uusiin uskomattomiin ihmisiin, heittäytyä tilanteisiin ja ottaa ennen kaikkea kaikki ilo irti tästä upeasta luonnosta, joka meitä täällä ympäröi. Täällä me voidaan toteuttaa rauhassa omia projekteja ja tehdä juuri sitä mikä inspiroi eniten. Guest house -projektin jäädessä toteutumattomaksi me halutaan olla nyt jonkin aikaa vaan yksinkertaisesti paikoillamme ja pyrkiä löytämään oma sisäinen rauha sen sijaan, et juostas paikasta toiseen etsien jotain.

Parasta elämässä on hetkessä eläminen. Ja se, että tekee just sitä, mikä tekee sut onnelliseks.

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Ensi ihastuksemme Koh Tao, osa 2

19.12.2017

 Ehkä “vika” on vain meissä, mut tää saari kyl höllii allekirjottaneita isolla kädellä just nyt. Päädyttiin sit vuokraamaan huone tollasesta kerrostalon kaltasesta about kolmen kilsan päästä alkuperäisestä. Originellihän oli ihan tän ilmeisesti suosituimman alueen, tai siis rannan, Sairee Beachin kupeessa. Nyt siirryttiin hieman etäämmälle. Tai no, kaikkihan tällä pienellä ihanalla maapalalla on lähellä. Asumuksesta pulitettiin kolmen viikon ajasta 7500 bahtia eli vain vajaa 200 euroa. Mielestämme puhutaan kohtuu helposti lähestyttävästä rahasummasta. Siihen päälle tulee vedestä ja sähköstä joitain kuluja viel ton perushinnan päälle. Ymmärtääksemme kukkaron nyörejä ei silti tarvi ihan kovin paljoa löyhentää enää extraa. Ja tokihan se on meistä kiinni kuinka paljon tekoilmaa me huoneeseemme halutaan. Tällä hetkellä ilmastointi on käytännössä ollut kiinni koko tän ajan ja ollaan pelailtu pelkällä jalkatuulettimella. Homma toimii ku junan vessa.

Vessoista puheen ollen. Tapahtu hauska skenaario tossa eilen. Oltiin viettämässä omia hyvin henkilökohtaisia pikkujouluja lauantai-iltana ja krapulapäivänä liskojen yö sai nimensä veroisen tilanteen ku löydettiin meän vessasta tollanen arviolta 30 senttinen lisko. Siin se oli. Vessan seinässä kiinni täysin liikkumattomana. Mikko tsiigas aluksi, et se on jumankeikka joku seinäkoriste, et oliks se muka tossa lavuaarin alla aiemmin. Kylläpä onki aidon näkönen. No aitohan se oli. Kyse oli tokay geckosta, jotka on sinänsä arkipäivää täällä. Huvittavaa ehkä tästä tilanteesta tekee lähinnä vallinnut krapulatila ja se, et me ei olla törmätty ku pieniin, muutaman sentin pitusiin liskoihin täällä aiemmin. Nyt se iso kaveri on meän vessassa. Asiaan kuuluvan darra-paniikin ja hihitysten johdattelemana tilanne raukes ku itestään ja lisko poistui samaa reittiä mistä tulikin. Vessan ikkunasta. Hauska hetki.

Aiemmin tulikin höpöteltyä vahvasta suomalaiskommuunista täällä saarella. Tosiaan siis meikäläisiä löytyy operoimasta vaatimattomasti saaren vanhinta ja ilmeisen suosittua sukelluskeskusta täällä. Osittain tästä luontaisena jatkumona Inkeri aloittikin juuri eilen sukelluksen alkeet heidän opastuksella. Aamu meni luentojen parissa ja tätä kirjottaessa mimmi on jossain tuolla meren syövereissä. Huomenna sama homma saa jatkoa. Tuntemuksia sekä siistiä vedenalaista matskua luvassa ku vehkeet ja meri on otettu tosissaan haltuun! Mikäli näille huudeille on suunnitteilla tuloa ja pinnan alle painuminen kiinnostelee, niin http://www.kohtaodivers.com -osoitetta on hyvä harkita klikkaavansa.

Viikon itsensä-, ja saarentutkiskelun jälkeen fakta on pari juttua. Ensinnäkin se, et täällä täytyy olla maailman kauneimmat auringonlaskut. Ainaki ne on kauneimmat, mitä me ollaan ikinä todistettu vierestä. Voikohan niihin kyllästyä? Jos tänne jämähtäs, ni oliskohan puolen vuoden jälkeen silleen, et ”hyi hyi, ei kelpaa enää. Pakko saada vieläkin kauniimpaa.” Vai onko sitä kauniimpaa ees olemassa? Meän Insta-tilillä @tourlecouple, löytyy häkellyttävää matskua liittyen auringon painumiseen taivaanrannan taa. Tsekatkaa! Rauhanpiippukulttuuri. Täällä on tosiaan kourallinen coffee shoppeja. Aiemmin maalailtiin termillä “amsterdamilaisia”, mut tää on jotain ihan muuta. Ne mestat on laitettu vimpan päälle kondikseen – noin niinku visuaalisessa mielessä. Siellä tupruttelu on ku Jurassic Parkissa konsanaan. Voi jösses. Mestojen lokaatio tuntuu olevan myös haettu tarkoituksella jostain pienehkön kukkulan päältä, joten myös näköalat ja ennen kaikkea tähtitaivas on käsinkosketeltavan läsnä just siinä tilanteessa. Rannat. Niitä täällä on useita, mut esim. just tää suosituin. Sairee Beach. Toi vesi tuntuu iholla ku oisit kylpylässä. Se on niin lämmintä ja ihoa myhäilevää. Siihen kun lisää viel ton samettisen pehmeän hiekan ja todella loivasti syvenevän meren, niin edes Mikko ei pysty hukkumaan täällä. Popkulttuuri. Täältä löytyy, ehkä jopa hippusen yllättävästi, oikeinkin trendikkäitä kahviloita tai sit saatikaan eurooppalaiseen moderniin makuun sisustettuja juomakuppiloita. Late breakfastia saa sieltä sun täältä iltapäivään asti. Tämän lisäksi löytyy ääripäänä despacitoa, tulishowta, deep housea, ampumarataa, minigolfia ja jos oikein länkkärivibat ottaa vallan, niin vaikkapa helvetin hyviä home made burgereita. Paikan kokoon nähden, täällä on kaikkea.

Koko onkin mielenkiintoinen juttu. Internet osasi kertoa, et täällä asuu kirjoilla vajaa 3000 ihmistä, mut käytännössä tätä saarta asuttaa reilu 8000 silmäparia. Puhutaan aika pienistä lukemista. Siihen vierailijat päälle. Täällä on kohtuu vahva yhteisöllisyyden tuntu ja se jos jokin tuntuu hyvältä.

Niin, se internet. Koska netistä löytyy ja muutkin ovat sen saman löytäneet, niin pimeä puoli tuntuu olevan saarella tapahtuneet kuolemat ja murhat. Kyllä, murhat. Täällä on tapahtunu useampi kuin pari erikoista kuolemaa viime vuosina ja osa tuntuu jopa välttävän tänne matkustamista niiden vuoksi. Tarkempi tutkailu tuntui kuitenkin enemmän median paisuttelulta ja klikkiotsikoinnilta faktoihin pureutumisen sijaan. Kyllä, tänne on kuollut jengiä, mut suurin osa turisteista omaan hölmöyteen. Lähinnä humalatilasta johtuviin juonenkäänteisiin ja hukkumiseen – tai molempiin. Tänne on myös tapettu jengiä ja laitettu jopa näytille roikkumaan palmun varteen, mut niitäkin varjosti omituisia vaiheita matkailijoiden itsensä tiimoilta. Normityypit tuskin joutuu täällä vaikeuksiin, ku pitää terveen järjen mukana päässä, eikä fronttaile paikallisille. Sen geimin häviää salettiin aina.

Me jatketaan täällä nyt tätä paratiisigeimiä. Myöhemmin luvassa lisää ihmettelyä, päivittelyä, ihastelua, ylistystä ja tietty myös spekulointia sukeltamisen saloista. Adios!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Ensi ihastuksemme Koh Tao, osa 1

 12.12.2017

 Mitähän tähän nyt sanois. Tää mesta on järisyttävän kaunis. Kaunein paikka missä allekirjoittaneet on ehkä koskaan ollu. Mentiin Prachuap Khiri Khanin jälkeen Chumphoniin, eli taas toista sataa kilsaa etelään päin. Tällä kertaa kokeiltiin matkustamiseen lokaalia junaa. Matka makso meiltä molemmilta yhteensä vajaa pari euroa. Omanlainen kokemus sekin. Varsinkin paikalliset virvokkeiden ja safkan myyjät – siis siellä junassa. Ja niitä oli sit muuten useita. Saatiin vähän vihiä etukäteen, et junan appeet ei välttämättä ole sieltä solideimmasta päästä, joten päädyttiin vain pällistelemään vierestä. Kaikki myytiin pakattuna eri kokoisiin muovipussukoihin. Sisällä oli mitä erikoisempia litkuja sekä ruokia kaikissa värien eri skaaloissa. Ehkä seuraavalla kerralla uskalletaan varovaisesti maistaa hivenen. Ehkä. Matka itsessään meni hyvinkin soljuvasti. Oli miten oli. Yövyttiin sit määränpäässä upeassa Villa Varichissa, mökkikylässä, viiden-kuuden kilsan päässä paikallisesta ytimestä. Käytännössä keskellä metsää. Palmumetsää. Pienen joen varrella. Uskomaton juttu tämäkin. Varsinkin luonnon äänet auringon laskeutumisen jälkeen. Sitä siritystä ja eri elukoiden äänien pyrähtelyä ois voinu kuunnella transsimaisen kauan. Chumphonista otettiin muutaman yön jälkeen puolentoista tunnin kohtuu pomppuinen ja suhteellisen kallis, mutta aurinkoinen pikavene Koh Taolle. Ja tässä sitä ollaan. Paratiisissa. Not kidding.

Tää saari tuntuu olevan ehkä tunnetuin sen tarjoamista sukellusmahdollisuuksista. Mikon uimataito ei ole tasoa vesipeto, mutta Inkeri sen sijaan aikoo tyyppaa sukeltamisen salat. Siitä updatea myöhemmin. Tällä saarella turismi kukoistaa aivan eri tavalla kuin mihin olemme tottuneet tänä aikana Thaimaassa. Mut silleen hyvällä tavalla. Sellasta klassista, liian kännissä olevaa huutajaa ei ole tullut vastaan kertaakaan. Valtaosa väestöstä, joka asuttaa tän pituudeltaan 7 kilometrin maapläntin keskellä Siaminlahtea, tulee eri kolkista maailmaa. Täällä on mm. suomalaisten operoima sukelluspalveluita tarjoava lafka ja yleisestikin ilmeisen vankka suomalaisyhteisö, joista suurinosa asuu täällä ihan ympäri vuoden. Tätä on jokseekin vaikea selittää, mut heti ku tän maan kamaralle astu, tuli fiilis, et täällä vois viihtyä salettiin kauemminkin. Otettiin bungalow ihan tästä biitsin vierestä kolmeks päiväksi, mutta jo ekojen tuntien aikana tuli selväksi, et lisää vuorokausia tarvitaan. Tai siis viikkoja, joo, viikkoja. Ainakin yks, uskoisin, että kaksi. Miksei koko kuukausikin. Meän housti Chumphonissa kehu tätä saarta ja saaren rantoja yhdiksi maailman kauniimmista – emmekä näe syytä miksi hän ei olisi tehnyt niin. Tää on ihan postikorttimainen skenaario. Paitsi, että elät sitä postikorttia 24/7.

Tässä vaiheessa on myös aika kertoa hieman thaimaalaisesta päihdepolitiikasta, joka vaikuttaa kohtuu mielenkiintoiselta paketilta. Rauhanpiipun tupruttaminenhan täällä on ihan pannassa. Ennen reissua tuli kelailtua, et on se kumma, kun senhän jos jonkin voisi kuvitella kulkevan käsi kädessä tällasissa maisemissa suht vankasti. Noh, tutustuttiin sit heti ekana päivänä paikalliseen yrittäjäpariskuntaan kuin sattumalta. He osasivat valottaa, et täällä on jopa useita amsterdamimaisia coffee shoppeja, hivenen pääalueen ulkopuolella. Niissä sen itsensä harjottaminen on täysin ok. Ja laillista. Parasta tässä kaikessa on ehkä se, et näistä paikoista on vastuussa – kukas muukaan kuin paikallinen poliisi. Mukaan ei ole suotavaa ostaa mitään, mut sisällä näissä kuppiloissa saa käryttää niin paljon kuin mieli halajaa. On tämä vain ihmeellinen satumaa. Vaikea keksiä mikä tässä paikassa on käytännössä pielessä. Vai onko tässä mikään pielessä? Miks aina pitäis olla joku pielessä? Monelle tää on jokaikistä arkipäivää.

Siinä akuutimmat ihmetyksen aiheet tähän väliin. Nyt nokat pettämätöntä thai-hierontaa sekä linnunmaitomaista merivettä kohen. Lisää myöhemmin, kun olemme kaivautuneet vielä vähän syvemmälle Koh Taon pehmeään hiekkaan. Ciao!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!