Pohjois-Thaimaa ja ilmansaasteet

02.04.2019

Seuraa mielenkiintoinen spekulaatio vallitsevasta tilasta täällä pohjoisessa Thaimaassa, jossa jokavuotinen ongelma on absurdeihin numeroihin nousevat ilmansaastelukemat. Tätä kirjoittaessa AirVisual applikaatiomme antaa ilmanlaaduksi aivan kä-sit-tä-mät-tö-mät ’495 US AQI (Hazardous)’, joka puolestaan maalaiskielelle käännettynä vastaa huonointa mahdollista ilmapiiriä hengittää sisään itseensä. Ilmoitusta siivittää kasvot, joita koristaa hengityssuojain ja myrkyllisen purppura taustaväri. Itseasiassa edes koko mitta-asteikko ei tietääksemme ”ymmärrä” 500 ylittävää lukemaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Helsingissä vastaavan palvelun antama numeroyhdistelmä tällä kyseisellä hetkellä on 26 (’Good’), ja ääripäänä esimerkiksi Tokiossa 64 (’Moderate’). Kun katseen nostaa pois älylaitteen ruudulta ja pällistelee puolestaan ympärilleen, näkyvyys on valehtelematta vain toistasataa metriä. Kirjaimellisesti ihan kaiken on täyttänyt harmaa massa, joka hämmentävällä tavalla muistuttaa meitä ajastamme Suomessa, jolloin tuntui, että kaikki ympärillämme on vain harmaan eri sävyjä. Tällä kertaa harmaus tosin johtuu savusta ja sen myötä tulleista epäpuhtauksista, jotka on jääny nalkkiin leijailemaan tähän laaksoon vuorilla tapahtuvien palojen seurauksena. Tämä ei myöskään ole vain meidän pailaisten, tai lähellä olevan Chiang Main ongelma, vaan ymmärtääksemme yleinen probleema koko pohjoisen Thaimaan alueella. Joka vuosi. Smoky Season – niin kuin täällä päin kutsutaan.

IMG_8349.PNGIMG_3928.jpg

Mistä nää palot sit johtuu ja miksi näin tapahtuu? Tää on hyvä kysymys, koska kukaan ei tunnu tietävän tähän suoraa vastausta – niin hullulta kuin se tuntuukin. Haastateltuamme paikallisia kuulostaa siltä, että jokaisella on enemmän tai vähemmän yhtä laaja skaala erinäisiä syitä esitettäväksi. Näitä ovat esimerkiksi roskien tai puista tipahtaneiden lehtien hävittäminen, maaperän polttaminen uutta kasvukautta silmällä pitäen, luonnollisten metsäpalojen leviämisen välttäminen tai vaihtoehtoisesti villeimmästä päästä eläinten metsästäminen tulen avulla ja jollain tapaa jopa sienien poiminta tuolta vuorilta. Syitä ja koko tapahtumaa tunnutaan vähäteltävän ja moni keskustelu lakaistaankin mielellään maton alle, koska tapahtuuhan tää kuitenkin joka vuosi kuin standardina anyway. Maalaisjärjellä kelailtuna (ja tässä vuorten kupeessa asuessa) tuntuu, et eihän tässä ole mitään järkeä. Eihän siellä vuorilla edes ole mitään! Sinne ei ole rakennettu mitään eikä sinne tunnu menevän konkreettisia teitä tai selviä polkuja. Mitä siellä sit on niin tärkeää ja miksi on niin akuuttia käydä läpi tämä jokavuotinen useita kuukausia kestävä aikakausi, jolloin aivan himmeä määrä ihmisiä, niin paikallisia kuin tänne matkustavia turistejakin, altistuu näin huomattavalle määrälle ilmassa leijailevia myrkkyjä? Eikö siihen johonkin ole olemassa muka mitään muuta ratkaisua?

Maaliskuun alusta Chiang Main alueelle tuli hallituksen toimesta kielto, jolla yritetään estää tämä terveydelle haitallinen ilman tila. Kielto vaikutti aika konkreettiselta peliliikkeeltä ongelman kannalta ja ihmisiä kehoitettiin ottamaan jopa yhteyttä suoraan virkavaltaan mikäli paloja on vielä spotattavissa maaliskuun jälkeen. Täällä Pailla (~150 km Chiang Maista) kielloista ei sen sijaan tunnuta tietävän, tai ainakaan niistä ei välitetä vaikka elämme jo maalis-huhtikuun taitetta. Vertailun vuoksi älylaitteemme näyttää tällä hetkellä Chiang Maihin lukemia 266 (’Very Unhealthy’), joten liekö kielto sielläkään konkretisoitunut ihan täysin vai siirtyneekö saasteet sit tuulten mukana toisaalta?

IMG_3929.jpg

IMG_3930.jpg

Ällistyttävintä koko paketissa on mielestämme kuitenkin tämä ihmisten suuri lukumäärä, joka näiden muutaman kuukauden aikana joutuu asettamaan terveydensä tahtomattaan vaakalaudalle. Thaimaasta on jäänyt kuva maana, joka pitää huolta turisminsa tasosta ja täten pelkästään jo matkailun kannalta on ihmeellistä kuinka savuongelmaan ei ole pureuduttu vakavammin ylemmältä taholta, saatikaan, että tähän olisi keksitty keino, jolla se vältettäisiin kokonaan. Fyysiset vaikutukset altistumisesta tälle harmaudelle ovat olleet meille henkilökohtaisesti melko selkeitä. Näitä ovat olleet muun muassa kurkun kuivuminen ja kipeytyminen, silmien kutina, ärsyttävä yskä sekä esimerkiksi liman erittymisen lisääntyminen. Jopa eräänlaista ihottumaa on kuultu esiintyvän, mut toki ihan kaikkea ei nyt pelkän savusaasteen piikkiin voi laittaa. Hengitysmaskin käyttäminen on luonnollisesti suositeltavaa ja tässä tapauksessa nimenomaan N-99 -mallia olevan vastaavan. Numero tulee prosentuaalisesta osuudesta epäpuhtauksia, joita tää naamakapistus filtteröi. Me ollaan käytetty köykäsempää mallia N-95 – ja sitäkin lähinnä yöaikaan nukkuessa. Voi olla, että ei me tälle savulle altistumisesta tulla kärsimään vakavin seurauksin, mutta toisaalta joka ihminen on myös erilainen. Herkemmille ja vanhemman ikäpolven matkaajille ja paikallis-asukkaille nää ilmansaasteet voi olla huomattavasti suurempi terveysriski. Mikäli tämä niin kutsuttu Smoky Season olis tarkemmin kontrolloitu tietty ajanjakso, asian kanssa vois elää ehkä helpommin. Meidän kokemus täältä itsestään käsin kuitenkin on se, että tän kerrotaan alkavan aina helmikuun tienoilla ja jatkuvan huhtikuuhun asti ilman sen suurempia määritelmiä siitä milloin se on mahdollisesti pahimmillaan tai milloin sen voi olettaa vähän helpottavan, saatikaan sit vihdoin loppuvan. Näin ympäripyöreästi tulkittuna se tarkoittaisi, että jopa neljäsosa koko vuodesta on ei-suositeltavaa aikaa matkustaa juuri pohjoiseen Thaimaahan – ja onhan kyseessä vieläpä ’high season’ meille, jotka tulevat sieltä kylmästä ja pimeästä. Tähän täytyy löytyä tulevina vuosina jonkin sortin järkevä ratkaisu.

IMG_3877.jpg

Toivottavasti tästä reportaasista on apua just sulle mikäli oot suunnittelemassa matkaa lähivuosina juurikin alkuvuodesta näille tonteille päin. Me sen sijaan saavuttiin juuri etelään, Koh Phanganin saarelle savua pakoon ja sanottakoon, et täältä meren ääreltä käsin elämä kyllä kieltämättä maistuu kepeämmältä, eikä kurkkua kuivata kuin korkeintaan rauhanpiipun jälkimainingit. Moi nyt!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Terveiset Pailta

24.10.2018

Reilut puoltoista kuukautta Thaimaassa on hurahtanut aivan älyttömän nopeasti. Tänä aikana on myös tapahtunut paljon isoja asioita ja suurimpana niistä nyt mainittakoon, että me vuokrattiin talo täältä Pailta vuodeksi. Jep! Täydellinen kaksikerroksinen, täysin meidän tarpeita vastaava talo noin kuuden kilometrin päästä Pain ytimestä. Meillä on omaa rauhaa, ympärillä vuoria ja riisipeltoja, huikeat naapurit (ja naapureiden kissat), kaksi isoa terassia ja kaikki, mitä nyt vaan voi toivoa. Liian suuren riskin äärellä päätettiin siis haudata Kambodza-suunnitelmat ainakin toistaiseksi ja asettua tänne henkeäsalpaavan luonnon keskelle. Tää päätös tuntuu meistä molemmista tällä hetkellä parhaalta päätökseltä mitä me voidaan tehdä. Myös rahalliselta kannalta tää päätös on äärimmäisen miellyttävä kotimaan asumiskustannuksiin nähden. Yhden kuukauden vuokramenoihin joutuu investoimaan about 135 euron verran ja se on noin 10-kertaa vähemmän, kuin mihin totuttiin asuessamme vielä Suomen Turussa.

Meidänhän ei alunperin edes pitäny tulla tänne Paille. Meillä oli lennot Suomesta Bangkokiin, ja tarkotuksena oli lentää suoraan sieltä Kambodzaan. Suhteellisen hektisen kesän jälkeen ja Otresin guest house -suunnitelmien rakoillessa tehtiin päätös, että ollaan ensin kuukausi Thaimaassa jossain todella chillissä mestassa ja keräillään vähän ajatuksia kasaan. Oltiin varattu kuukausi Paille ja lentoliput Phnom Penhiin hankittiin lokakuun alulle. Käyttämättähän ne jäi.

Kambodzaan lentämisen sijaan ajeltiin prätkällä reilu sata kilsaa suuntaansa, Mae Hong Soniin, pidentämään meidän viisumeita kuukaudella. Tällä viikolla olis uusi visa run tiedossa, kun sunnuntaina suunnataan järjestetylle reissulle Laosin rajalle. Käytännössä siis kolmen kuukauden välein pitää käydä rajanylityshommissa, jotta saa uuden 60 päivän viisumin. Tätä 60 päivän settiä voidaan sit pidentää vielä 30 päivällä, ja se itseasiassa onnistuu ihan täällä Pailla. Tää visojen kanssa pelailu on jonkinlaista taidetta itsessään. Pailta pääsis lähemmillekin rajanylityspisteille semi-iisisti, mutta meille vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä näistä saa vain 30 päivän visan kerrallaan. 60 päivän oleskelulupaa vastaan joutuu näkeen vähän enemmän vaivaa ja kokonaisuudessaan tää tuleva visa run ottaa aikaa sellaset 4 päivää ja rahaa vajaat 250 euroa meiltä yhteensä. Ollaan myös otettu jonkin verran selvää eri viisumeista, jotka oikeuttas oleen maassa pidemmän aikaa, 6-12 kuukautta. Täällä länkkäri voi esimerkiksi hakeutua opiskelemaan thai-kieltä, ja sitä kautta on mahdollista saada jopa se vuoden viisumi kerrallaan. Myös työviisumimahdollisuuksia on kartotettu hivenen. Nykyinen tila, eli normiviisumin uusiminen kolmen kuukauden välein menettelee myös tulevaisuuden kannalta ihan oukki doukki. Toki näihin saa upotettua myös tonnikaupalla bahteja ja keskikustannukset kuukautta kohden nouseekin jonnin verran pakollisten leimojen perässä juoksemisen tiimoilta. Vuokran hinnan voi käytännössä tuplata ja pääsee aika lähelle todellisuutta kustannusten valossa.

Mut mitä me täällä sit duunaillaan? Tarkotuksena olis nauttia elämästä, tutustua uusiin uskomattomiin ihmisiin, heittäytyä tilanteisiin ja ottaa ennen kaikkea kaikki ilo irti tästä upeasta luonnosta, joka meitä täällä ympäröi. Täällä me voidaan toteuttaa rauhassa omia projekteja ja tehdä juuri sitä mikä inspiroi eniten. Guest house -projektin jäädessä toteutumattomaksi me halutaan olla nyt jonkin aikaa vaan yksinkertaisesti paikoillamme ja pyrkiä löytämään oma sisäinen rauha sen sijaan, et juostas paikasta toiseen etsien jotain.

Parasta elämässä on hetkessä eläminen. Ja se, että tekee just sitä, mikä tekee sut onnelliseks.

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

7-9 kuukautta myöhemmin

7.9.2018

Voihan Aasia minkä teit ja mitä meille annoit. Yhteensä seitsemän kuukautta siinä kaikessa vierähti kunnes tuo ihmeellinen läpi ilmojen lentävä vekotin toi meidät takaisin tutun ja turvallisen Suomen kamaralle. Tähän reilu puolen vuoden ekskursioon mahtu viis eri maata ja yks about kuukauden käynti takaisin Kambodzassa – tarkemmin Otresin alueella, sekä toinen mokoma Thaimaan Koh Lantalla ja lähiseutumilla. Meidän bloggailu ja tiheä päivtystahti muuttui lähinnä radiohiljaisuudeksi jossain siinä huhtikuun tietämillä, mut tarkemmin ottaen miks ja mitä tapahtu?

No, tuolloin tuolla hippimäisessä rauhan tyyssijassa, Otres -kylän alueella tapahtui jotain mikä muutti meän popojen kulkusuunnan. Se oli itse asiassa eka päivä mestoilla. Käppäiltiin siinä pitkin kylän raittia kunnes vastaan tuli “Business For Sale” -kyltti erään kutsuvan näköisen guest housen edustalla. Paukittiin sisään ilman sen koommin liikaa miettimättä, kunnes muutama viikko myöhemmin huomattiin, että hemmetti, meistähän tulee yrittäjiä Kambodzassa. Kyseessä oli jonkin näköinen kohtalon johdatus, ainaki siltä meistä tuntu just siinä tilanteessa. Paikan omisti saksalainen nainen yhdessä suomalaisen (!) miehen kanssa. He olivat ostaneet liiketoiminnan muutama vuosi takaperin ja nyttemmin etsivät henkilökohtaisten syidensä vuoksi tähän jatkajaa. Koko paletti vaikutti enemmän kuin mielenkiintoiselta ja ennen kaikkea enemmän kuin siltä mistä me molemmat jossain mielemme sopukoissa oltiin ‘aina’ haaveiltu. Siinä yhdisty pelottavan kauniilla tavalla kaikki ne asiat, joihin me molemmat, Inkeri ja mä, voitais antaa jotain ja viedä se mesta entistä suurempiin sfääreihin. Päädyttiin yhteistuumin niin kutsuttuun puolitie -ratkaisuun, jossa vanhat yrittäjät jäis hiljasiksi osakkaiksi taustalle ja me otettas haltuun ite se operointipuoli. Jätettiin asia hautumaan ja lähdettiin välissä ‘jatkamaan’ meän matkaa Indonesiaan – just niinku alunperin suunniteltiinki.

Jossain kohtaa lomaa, jo siellä Indoissa, uusien paikkojen koluaminen alko hivenen ottaan voimille. Uskomaton juttu, eipä olis ikinä uskonu, et reissaaminen voi olla niin kuluttavaa. Toisaalta loogista. Me oltiin nähty ihan levottoman paljon uusia mestoja, ihmisiä, kulttuureita, käytösmalleja, ruokia, juomia, maisemia, nähtävyyksiä. Ihan kaikkea, ja ihan sika lyhyen ajan sisään. Tuli sellanen olo, et nyt pitää ottaa vaan iisisti, ja niin me kyl tehtiinki. Varsinki Thaimaassa, johon palattiin vielä vajaa kuukaudeksi ystävämme Marian kanssa puhtaasti levytteleen. Vauhtia haettiin yhden viikonlopullisen verran Singaporen kautta. Touko-kesäkuun taitteessa meän klyyvarit osoitti jälleen Kambodzaan, kolmeksi viikoksi, ikään kuin kartottamaan tätä guest house hommaa entistä paremmin, tässä tapauksessa luonnollisesti pelkästään yritystoiminnallisesta vinkkelistä. Edelleenkin kaikki tuntu suht järkeenkäyvältä, laskutoimitukset melko selkokielisiltä ja kaikki ainakin todella kiehtovalta. Kelattiin vaan, et ‘WOW!’, kaikki tässä maailmassa tuntuuki olevan mahdollista ku vaan tekee. Niin se periaatteessa kyl onki. Buukattiin paluuliput valmiiksi, heti syyskuun alkuun, pakattiin kamat kasaan ja lennettiin Suomeen just ennen juhannusta.

Oi Suomi. Se on mielenkiintonen efekti mitä tää puoli maailmasta tai matkustaminen yleisesti pystyy ihmismielelle tekemään. Jos unohdetaan täysin vallitseva säätila, aikamme kotimaassa tuntu ehkä jossain määrin… vaikealta. Ihmiset oli suppeita, hinnat oli räävittömiä ja entinen kotikaupunkimme tuntu tylsältä ja pieneltä, liian isosti betonin täytteiseltä. Punkattiin Suomessa pääsääntösesti Inkerin vanhempien luona sekä hyvän ystävämme luona Turussa. No okei, aika monen luona myös Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja vähän kaikkialla. Jatkettiin ikään kuin sitä samaa kiertolaiselämää, mut tällä kertaa omilla tonteilla. Hauska kontrasti. Mikko ei ottanu ees puhelinliittymää tälle ajalle laisinkaan ja siitähän sai toki palautetta kuulla ku ei miestä saanu kiinni niin helposti. Mietittiin ennen paluuta kotiin, et pyritään ottaan tää aika mahdollisimman hillitysti – esimerkiks just jo pelkästään rahan käyttöön peilaten. No ei otettu vaan mentiin täysillä instead. Tehtiin aika paljon DJ-keikkaa ja pari satunnaista muuta työsuoritetta, mut myös nautiskeltiin niin festivaaleista kuin yleisesti siitä hämmentävästä lämmöstä mitä allekirjottaneet ei muista kokeneensa kyllä aikoihin, jos silloinkaan.

Aikamme Suomessa oli mielenkiintoinen myös toisesta syystä ja se on se, et siellä me alettiin vasta punnitseen tätä guest house projektia toden teolla. Tutkimustyö osoitti faktaksi erään seikan ja se seikka sai meidät nostamaan kädet pystyyn tän keissin suhteen. Ja vastaus tähän on kiinalaiset. Kelataas hetki kiinalaisia. Otres -kylästä vajaa kymmenen kilsan päässä on Sihanoukville niminen kaupunki. Tästä samasta kylästä noin puolen kilometrin päässä on Otresin pitkä, useamman kilometrin käsittävä rantaviiva. Molemmista näistä (eritoten sieltä kaupungista) nää samat erityisen rahakkaat kiinalaiset, joita sinne on saapunu toistasataa tuhatta viimesen 1-2 vuoden aikana, haalii omakseen maata. Tälle maalle he rakennuttaa läjäpäin hotelleja sekä mm. kasinoita, joista jälkimmäisiä tästä meän mittarilla pienestä kaupungista löytyy jo about 70 (!) kappaletta. Mut ei se, et he tyytys tähän kaupunkiin. He haluavat myös koko rantaviivan, mukaan lukien tämän uniikinomaisen Otresin kylän. Voimme paljastaa, et näillä kaiffareilla ei paljoa yhdet hippikylät paina suunnitelmiensa tiellä. Joka tapauksessa. Sijoitus tähän kyseiseen majataloon olis ollu meille suhteessa aivan liian riskaabeli, eikä meillä käytännössä olis ollu mitään sanottavaa jos ja _kun_ tämän kylän omistava paikallinen herra kauppaa tiluksensa isoa rahaa vastaan samoille kiinalaisille.

So, back to square one. Hyödynnettiin varaamamme lento ja saavuttiin just Pai -nimiseen mestaan pohjoisessa Thaimaassa, 150 kilometriä Chiang Maista. Vietetään täällä kuukausi, jonka jälkeen mennään kaikesta huolimatta viel kerran takas Otresiin. Miks? Siitä vasta myöhemmin. Niin kuin myös tästä kauniista luonnon keskellä sijaitsevasta hassun nimisestä, mutta ah niin lempeästä Pai paikasta. Toivottavasti meän uusi nettisivu palvelee paremmin ja jutut maistuu. Muistakaa elää elämäänne ja poistua välillä myös mukavuusalueelta! Me ollaan vaan yhen kerran täällä!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!