Pohjois-Thaimaa ja ilmansaasteet

02.04.2019

Seuraa mielenkiintoinen spekulaatio vallitsevasta tilasta täällä pohjoisessa Thaimaassa, jossa jokavuotinen ongelma on absurdeihin numeroihin nousevat ilmansaastelukemat. Tätä kirjoittaessa AirVisual applikaatiomme antaa ilmanlaaduksi aivan kä-sit-tä-mät-tö-mät ’495 US AQI (Hazardous)’, joka puolestaan maalaiskielelle käännettynä vastaa huonointa mahdollista ilmapiiriä hengittää sisään itseensä. Ilmoitusta siivittää kasvot, joita koristaa hengityssuojain ja myrkyllisen purppura taustaväri. Itseasiassa edes koko mitta-asteikko ei tietääksemme ”ymmärrä” 500 ylittävää lukemaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Helsingissä vastaavan palvelun antama numeroyhdistelmä tällä kyseisellä hetkellä on 26 (’Good’), ja ääripäänä esimerkiksi Tokiossa 64 (’Moderate’). Kun katseen nostaa pois älylaitteen ruudulta ja pällistelee puolestaan ympärilleen, näkyvyys on valehtelematta vain toistasataa metriä. Kirjaimellisesti ihan kaiken on täyttänyt harmaa massa, joka hämmentävällä tavalla muistuttaa meitä ajastamme Suomessa, jolloin tuntui, että kaikki ympärillämme on vain harmaan eri sävyjä. Tällä kertaa harmaus tosin johtuu savusta ja sen myötä tulleista epäpuhtauksista, jotka on jääny nalkkiin leijailemaan tähän laaksoon vuorilla tapahtuvien palojen seurauksena. Tämä ei myöskään ole vain meidän pailaisten, tai lähellä olevan Chiang Main ongelma, vaan ymmärtääksemme yleinen probleema koko pohjoisen Thaimaan alueella. Joka vuosi. Smoky Season – niin kuin täällä päin kutsutaan.

IMG_8349.PNGIMG_3928.jpg

Mistä nää palot sit johtuu ja miksi näin tapahtuu? Tää on hyvä kysymys, koska kukaan ei tunnu tietävän tähän suoraa vastausta – niin hullulta kuin se tuntuukin. Haastateltuamme paikallisia kuulostaa siltä, että jokaisella on enemmän tai vähemmän yhtä laaja skaala erinäisiä syitä esitettäväksi. Näitä ovat esimerkiksi roskien tai puista tipahtaneiden lehtien hävittäminen, maaperän polttaminen uutta kasvukautta silmällä pitäen, luonnollisten metsäpalojen leviämisen välttäminen tai vaihtoehtoisesti villeimmästä päästä eläinten metsästäminen tulen avulla ja jollain tapaa jopa sienien poiminta tuolta vuorilta. Syitä ja koko tapahtumaa tunnutaan vähäteltävän ja moni keskustelu lakaistaankin mielellään maton alle, koska tapahtuuhan tää kuitenkin joka vuosi kuin standardina anyway. Maalaisjärjellä kelailtuna (ja tässä vuorten kupeessa asuessa) tuntuu, et eihän tässä ole mitään järkeä. Eihän siellä vuorilla edes ole mitään! Sinne ei ole rakennettu mitään eikä sinne tunnu menevän konkreettisia teitä tai selviä polkuja. Mitä siellä sit on niin tärkeää ja miksi on niin akuuttia käydä läpi tämä jokavuotinen useita kuukausia kestävä aikakausi, jolloin aivan himmeä määrä ihmisiä, niin paikallisia kuin tänne matkustavia turistejakin, altistuu näin huomattavalle määrälle ilmassa leijailevia myrkkyjä? Eikö siihen johonkin ole olemassa muka mitään muuta ratkaisua?

Maaliskuun alusta Chiang Main alueelle tuli hallituksen toimesta kielto, jolla yritetään estää tämä terveydelle haitallinen ilman tila. Kielto vaikutti aika konkreettiselta peliliikkeeltä ongelman kannalta ja ihmisiä kehoitettiin ottamaan jopa yhteyttä suoraan virkavaltaan mikäli paloja on vielä spotattavissa maaliskuun jälkeen. Täällä Pailla (~150 km Chiang Maista) kielloista ei sen sijaan tunnuta tietävän, tai ainakaan niistä ei välitetä vaikka elämme jo maalis-huhtikuun taitetta. Vertailun vuoksi älylaitteemme näyttää tällä hetkellä Chiang Maihin lukemia 266 (’Very Unhealthy’), joten liekö kielto sielläkään konkretisoitunut ihan täysin vai siirtyneekö saasteet sit tuulten mukana toisaalta?

IMG_3929.jpg

IMG_3930.jpg

Ällistyttävintä koko paketissa on mielestämme kuitenkin tämä ihmisten suuri lukumäärä, joka näiden muutaman kuukauden aikana joutuu asettamaan terveydensä tahtomattaan vaakalaudalle. Thaimaasta on jäänyt kuva maana, joka pitää huolta turisminsa tasosta ja täten pelkästään jo matkailun kannalta on ihmeellistä kuinka savuongelmaan ei ole pureuduttu vakavammin ylemmältä taholta, saatikaan, että tähän olisi keksitty keino, jolla se vältettäisiin kokonaan. Fyysiset vaikutukset altistumisesta tälle harmaudelle ovat olleet meille henkilökohtaisesti melko selkeitä. Näitä ovat olleet muun muassa kurkun kuivuminen ja kipeytyminen, silmien kutina, ärsyttävä yskä sekä esimerkiksi liman erittymisen lisääntyminen. Jopa eräänlaista ihottumaa on kuultu esiintyvän, mut toki ihan kaikkea ei nyt pelkän savusaasteen piikkiin voi laittaa. Hengitysmaskin käyttäminen on luonnollisesti suositeltavaa ja tässä tapauksessa nimenomaan N-99 -mallia olevan vastaavan. Numero tulee prosentuaalisesta osuudesta epäpuhtauksia, joita tää naamakapistus filtteröi. Me ollaan käytetty köykäsempää mallia N-95 – ja sitäkin lähinnä yöaikaan nukkuessa. Voi olla, että ei me tälle savulle altistumisesta tulla kärsimään vakavin seurauksin, mutta toisaalta joka ihminen on myös erilainen. Herkemmille ja vanhemman ikäpolven matkaajille ja paikallis-asukkaille nää ilmansaasteet voi olla huomattavasti suurempi terveysriski. Mikäli tämä niin kutsuttu Smoky Season olis tarkemmin kontrolloitu tietty ajanjakso, asian kanssa vois elää ehkä helpommin. Meidän kokemus täältä itsestään käsin kuitenkin on se, että tän kerrotaan alkavan aina helmikuun tienoilla ja jatkuvan huhtikuuhun asti ilman sen suurempia määritelmiä siitä milloin se on mahdollisesti pahimmillaan tai milloin sen voi olettaa vähän helpottavan, saatikaan sit vihdoin loppuvan. Näin ympäripyöreästi tulkittuna se tarkoittaisi, että jopa neljäsosa koko vuodesta on ei-suositeltavaa aikaa matkustaa juuri pohjoiseen Thaimaahan – ja onhan kyseessä vieläpä ’high season’ meille, jotka tulevat sieltä kylmästä ja pimeästä. Tähän täytyy löytyä tulevina vuosina jonkin sortin järkevä ratkaisu.

IMG_3877.jpg

Toivottavasti tästä reportaasista on apua just sulle mikäli oot suunnittelemassa matkaa lähivuosina juurikin alkuvuodesta näille tonteille päin. Me sen sijaan saavuttiin juuri etelään, Koh Phanganin saarelle savua pakoon ja sanottakoon, et täältä meren ääreltä käsin elämä kyllä kieltämättä maistuu kepeämmältä, eikä kurkkua kuivata kuin korkeintaan rauhanpiipun jälkimainingit. Moi nyt!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Viimeinkin mestoilla! Bangkok!

30.11.17

Tätä kirjoittaessa neljäs päivä taittuu, ah, niin kuuman ja kostean yön puolelle. Lämpötila hellii meikäläisiä ku äiti lapsiaan konsanaan. Täällä ei mittari hirveästi alle kolmenkymmenen tipahda. Ensimmäiset tunnit on menny lähinnä läpsiessä toisiamme poskille, että ollaanks me oikeasti täällä?! Tästäkö se matka tosiaan alkaa? Eikö kohta pidä lähteä jo kentälle ja alkaa asennoitumaan alkavaan arkirytmiin? Eiku hetkinen, tää tulee olemaan sitä arkirytmiä.

Bangkok on jokseekin muuta mitä mielikuvat piirteli päähän, mutta pelkästään positiviis-sävytteisesti. Mesta on aivan himmeen kokonen, mut ei läheskään niin metropolimainen ku kelattiin. Monikaistaisia teitä, sympaattisia katuja ja kapeita kujia täynnä paikallisia menemässä ristiin rastiin eri kulkupeleillä. Suosituin tuntuu ehdottomasti olevan jonkin näköinen moottorikäyttöinen kaksipyöräinen. Vilinää näyttäis riittävän loputtomiin asti.

Ensimmäisiä havaintoja kakspyörästen lisäksi on safka. Sitä myydään kadulla ihan joka puolella, oli kyse sit possusta, kanasta, merenelävistä tai eksoottisista hedelmistä. Mikään ei maksa oikein mitään mikäli Suomen hintalappuihin heijastaa. Eurolla tai parilla täyttyy maha helposti, mutta ytimestä löytyy myös paikkoja joihin saa uppoamaan melkein kotimaan verran valuuttaa per dinneri. Välttäkäämme niitä. Itse appeen laatu on myös selkeästi noususuhdanneista kun se tilataan katukojusta tai -ravintolasta. Parhaat kokemukset so far on ehdottomasti mestoista, joiden ympärillä parveilee sopivasti paikallisia. Kielimuuri toki oletettavasti tulee vastaan hivenen, mutta se ei paljon haittaa, koska ihmiset ovat näillä tonteilla aivan äärettömän ystävällisiä. Näiden muutaman päivän aikana jo pariin otteeseen paikallinen on rientäny tilaustilanteeseen avuksi ku tuntuu, ettei paikallinen keittiö ymmärrä länkkäriä, eikä länkkäri menua, joka koostuu lähinnä jännistä koukeroista.

Ihmiset. Niin kuin ylempäni maalailtiinkin, jengi toden totta on ystävällistä. Lokaalit ottaa kontaktia kadulla jo etäältä mikäli näkevät auttamisen jollain tapaa tarpeelliseksi – esimerkiksi vaikkapa reittivalintojen suhteen. Eilen jannut huito toiselta puolelta tietä kylään heidän etuterassille ja tarjos huikkaa. Päädyttiin siinä sit kilistään ja ottaan kuvia toisistamme. Niin hienoa! Aika paljon tuli ajoittain kovin vahvaakin varoittelua ennen matkaa, kuinka joka ikinen kusettaa, eikä kehenkään pidä luottaa. Kyllä siellä totuuden siemen toki joukossa onkin. Moni myyjä näyttää lisäävän muutamat kymmenet bahtit perushinnan päälle ja kiskomalla puolestaan hintoja sais varmasti hivenen alas, mikäli huutokauppakeisaria löytyy sieltä itsestään. Sinänsä hyvin harvakseltaan meille on tullut sellainen olo, et nyt pitäs alkaa vääntämään ku puhutaan about jostain 2,5 euron tuotteesta. Tämä johtuu myös osittain vieraanvaraisuudesta. Hölmö olo vääntää muutamasta kymmenestä sentistä tai eurosta. Ollaan onnellisia, et saadaan olla täällä, eikä kylmässä ja pimeässä Suomessa. No offence. Massihommat on muutenki jännä juttu. Taksilla – siis auton ulkomuodon omaavalla taksilla, jossa on mittari, pääsee käsittämättömän pitkiä matkoja vajaa parin euron hintaan. Samaan aikaan tuk-tuk -kuski yrittää viedä nelinkertaista summaa lyhyestäkin taivalluksesta. Sama toistuu aika monissa palveluissa. Chinatownissa pyydettiin mm. teekupposesta 6 euroa ja tietyissä ravintoloissa paikallisesta bissestä pystyy pulittaan kotimaasta tutun hinnan mikäli lompakossa on liikalihavuutta. Maalaisjärjellä ja muutaman päivän tutkimisella pääsee jo todella pitkälle, eikä päiväbudjetti nouse paljoa yli kymppiin yhteensä. Tämähän on tietty kiinni siitä, mitä haluaa duunaa.

Turret. Ne on kaikki siellä yhdellä alueella, onneksi. Ainaki tuntuu siltä. Meil on hotla hieman pohjoisemmassa Khaosan Roadin tyylisistä spoteista, eikä täällä meidän hipiäisiä ole nimeksikään. Eilen käveltiin useempi kilometri paikalliseen yömarkettiin, joka sijaitsee nimenomaan täällä hivenen pohjoisempana, eikä nähty koko reissun aikana ku kourallinen jengiä, jotka muistutti meitä. Parempi näin, uskoisimme. Se melu ja ne sisäänheittäjät kauppaamassa kaikkea ping-pong showsta skorpioni-tikkuihin ei houkuttele paljoakaan. Despacitoa liian lujalla, ei välttämättä. Ok, hieman kärjistetysti, myönnettäköön. Tää on muutenki mukava kaupunki kävellä ja ihmetellä. Sit ku ei jaksa enää, ni taksi alle. Myöskään turhia nousuja tai laskuja täällä ei koe – siis tällä tarkoitamme maaperästä johtuvia nousuja ja laskuja, koska tää on niin tasanen kaupunki ku kaupunki voi vaan olla.

All in all. Bangkok rocks! Ehkä kaikilla, jotka anto ymmärtää toisin, on aina ollu niin kova kiire seesteisempään kohteeseen, et BKK koetaan ahdistavana, haisevana ja ällöttävänä, koska päähän on piirtyny jo kuva täydellisestä biitsilomasta Thaimaassa. Meillä tosin ei kiire paina, joten ehkä siksi tää kaupunkikin avautuu ihan eri perspektiivistä?

PLAN! Nyt meillä vihdoin on pieni suunnitelma. Se on siirtyä etelään noin 250 kilometriä. Siel on mesta nimeltä Prachuap Khiri Khan. Pieni tulkinta Google -palvelussa lupaili ainakin kohtuu rauhaisaa idylliä. Tästä paikasta ei myöskään pidetä liikaa mölyä, joten oletamme sen olevan vain ja ainoastaan hyvä asia! Katsotaan miten käy…

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!