Viimeinkin mestoilla! Bangkok!

30.11.17

Tätä kirjoittaessa neljäs päivä taittuu, ah, niin kuuman ja kostean yön puolelle. Lämpötila hellii meikäläisiä ku äiti lapsiaan konsanaan. Täällä ei mittari hirveästi alle kolmenkymmenen tipahda. Ensimmäiset tunnit on menny lähinnä läpsiessä toisiamme poskille, että ollaanks me oikeasti täällä?! Tästäkö se matka tosiaan alkaa? Eikö kohta pidä lähteä jo kentälle ja alkaa asennoitumaan alkavaan arkirytmiin? Eiku hetkinen, tää tulee olemaan sitä arkirytmiä.

Bangkok on jokseekin muuta mitä mielikuvat piirteli päähän, mutta pelkästään positiviis-sävytteisesti. Mesta on aivan himmeen kokonen, mut ei läheskään niin metropolimainen ku kelattiin. Monikaistaisia teitä, sympaattisia katuja ja kapeita kujia täynnä paikallisia menemässä ristiin rastiin eri kulkupeleillä. Suosituin tuntuu ehdottomasti olevan jonkin näköinen moottorikäyttöinen kaksipyöräinen. Vilinää näyttäis riittävän loputtomiin asti.

Ensimmäisiä havaintoja kakspyörästen lisäksi on safka. Sitä myydään kadulla ihan joka puolella, oli kyse sit possusta, kanasta, merenelävistä tai eksoottisista hedelmistä. Mikään ei maksa oikein mitään mikäli Suomen hintalappuihin heijastaa. Eurolla tai parilla täyttyy maha helposti, mutta ytimestä löytyy myös paikkoja joihin saa uppoamaan melkein kotimaan verran valuuttaa per dinneri. Välttäkäämme niitä. Itse appeen laatu on myös selkeästi noususuhdanneista kun se tilataan katukojusta tai -ravintolasta. Parhaat kokemukset so far on ehdottomasti mestoista, joiden ympärillä parveilee sopivasti paikallisia. Kielimuuri toki oletettavasti tulee vastaan hivenen, mutta se ei paljon haittaa, koska ihmiset ovat näillä tonteilla aivan äärettömän ystävällisiä. Näiden muutaman päivän aikana jo pariin otteeseen paikallinen on rientäny tilaustilanteeseen avuksi ku tuntuu, ettei paikallinen keittiö ymmärrä länkkäriä, eikä länkkäri menua, joka koostuu lähinnä jännistä koukeroista.

Ihmiset. Niin kuin ylempäni maalailtiinkin, jengi toden totta on ystävällistä. Lokaalit ottaa kontaktia kadulla jo etäältä mikäli näkevät auttamisen jollain tapaa tarpeelliseksi – esimerkiksi vaikkapa reittivalintojen suhteen. Eilen jannut huito toiselta puolelta tietä kylään heidän etuterassille ja tarjos huikkaa. Päädyttiin siinä sit kilistään ja ottaan kuvia toisistamme. Niin hienoa! Aika paljon tuli ajoittain kovin vahvaakin varoittelua ennen matkaa, kuinka joka ikinen kusettaa, eikä kehenkään pidä luottaa. Kyllä siellä totuuden siemen toki joukossa onkin. Moni myyjä näyttää lisäävän muutamat kymmenet bahtit perushinnan päälle ja kiskomalla puolestaan hintoja sais varmasti hivenen alas, mikäli huutokauppakeisaria löytyy sieltä itsestään. Sinänsä hyvin harvakseltaan meille on tullut sellainen olo, et nyt pitäs alkaa vääntämään ku puhutaan about jostain 2,5 euron tuotteesta. Tämä johtuu myös osittain vieraanvaraisuudesta. Hölmö olo vääntää muutamasta kymmenestä sentistä tai eurosta. Ollaan onnellisia, et saadaan olla täällä, eikä kylmässä ja pimeässä Suomessa. No offence. Massihommat on muutenki jännä juttu. Taksilla – siis auton ulkomuodon omaavalla taksilla, jossa on mittari, pääsee käsittämättömän pitkiä matkoja vajaa parin euron hintaan. Samaan aikaan tuk-tuk -kuski yrittää viedä nelinkertaista summaa lyhyestäkin taivalluksesta. Sama toistuu aika monissa palveluissa. Chinatownissa pyydettiin mm. teekupposesta 6 euroa ja tietyissä ravintoloissa paikallisesta bissestä pystyy pulittaan kotimaasta tutun hinnan mikäli lompakossa on liikalihavuutta. Maalaisjärjellä ja muutaman päivän tutkimisella pääsee jo todella pitkälle, eikä päiväbudjetti nouse paljoa yli kymppiin yhteensä. Tämähän on tietty kiinni siitä, mitä haluaa duunaa.

Turret. Ne on kaikki siellä yhdellä alueella, onneksi. Ainaki tuntuu siltä. Meil on hotla hieman pohjoisemmassa Khaosan Roadin tyylisistä spoteista, eikä täällä meidän hipiäisiä ole nimeksikään. Eilen käveltiin useempi kilometri paikalliseen yömarkettiin, joka sijaitsee nimenomaan täällä hivenen pohjoisempana, eikä nähty koko reissun aikana ku kourallinen jengiä, jotka muistutti meitä. Parempi näin, uskoisimme. Se melu ja ne sisäänheittäjät kauppaamassa kaikkea ping-pong showsta skorpioni-tikkuihin ei houkuttele paljoakaan. Despacitoa liian lujalla, ei välttämättä. Ok, hieman kärjistetysti, myönnettäköön. Tää on muutenki mukava kaupunki kävellä ja ihmetellä. Sit ku ei jaksa enää, ni taksi alle. Myöskään turhia nousuja tai laskuja täällä ei koe – siis tällä tarkoitamme maaperästä johtuvia nousuja ja laskuja, koska tää on niin tasanen kaupunki ku kaupunki voi vaan olla.

All in all. Bangkok rocks! Ehkä kaikilla, jotka anto ymmärtää toisin, on aina ollu niin kova kiire seesteisempään kohteeseen, et BKK koetaan ahdistavana, haisevana ja ällöttävänä, koska päähän on piirtyny jo kuva täydellisestä biitsilomasta Thaimaassa. Meillä tosin ei kiire paina, joten ehkä siksi tää kaupunkikin avautuu ihan eri perspektiivistä?

PLAN! Nyt meillä vihdoin on pieni suunnitelma. Se on siirtyä etelään noin 250 kilometriä. Siel on mesta nimeltä Prachuap Khiri Khan. Pieni tulkinta Google -palvelussa lupaili ainakin kohtuu rauhaisaa idylliä. Tästä paikasta ei myöskään pidetä liikaa mölyä, joten oletamme sen olevan vain ja ainoastaan hyvä asia! Katsotaan miten käy…

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Kohti tuntematonta

16.11.17

Kohta se on siinä. Se omituinen, tuntematon, hämmentävä, sopivan villi kortti, joka me päätettiin valita meidän elämään. Eli myydä kaikki ja lähteä maailmalle ilman suurempaa suunnitelmaa. Fiilikset on ultimaattisen timanttiset vaikka säätöä on edelleen ja lähtöpäivä tulee niin nopeaa, että ei sitä tajua vaikka yrittäisi kuinka. Puoltoista viikkoa herranenaika. Se on tossa noin. Ihan hyppysissä.

Kieltämättä tahti on ollut enemmän kuin tahdikas, mutta silti suuremmilta hajoiluilta tai saatikaan stressailuilta on selvitty. Mitä nyt Inkerillä on ehkä jotain pientä hikipisaraa ollut otsalla aika ajoittain. Anyway. Ostettiin rinkat. Käsimatkatavaran kokoiset rinkat. Sellaset 40 litraset. Toinen pitää huolen mukaan lähtevästä elektroniikasta ja toinen puolestaan vaatteista sekä tarvittavista muista välineistä. Voisi kuvitella, että vähistä kantamuksista olisi plussaa tällä reissulla. Less is more.

Rokotukset. Niistä olikin aiemmin juttua, mutta voi jösses sentään ne tuli loppujen lopuksi kalliiksi. Maksettiin yhteensä jumankeikka vajaa 900 euroa koko setistä, siis molemmille yhteensä. Toisaalta kyllä ne sit suojaavatkin suurinpiirtein koko loppuelämän. (btw, luvatkaamme laittaa myöhemmin tarkempaa jäsentelyä massijuttujen suhteen, et kuinka paljon sitä itseään on nyt sit kaikkeen oikein kulunut alkuhässäköihin.)

Viisumit. Välillä ollaan vähän huitshapeleita tällasten juttujen kanssa. Ollaan just menos Helsinkiin säätään 60 päivän viisumi kuntoon. Normisti 30 pvä saa ymmärtääksemme käydä ihan kasuaalisti passia vilauttamalla, mut pidemmälle ajalle pitää olla jotain fiksattuna. Thank goodness, tässä keississä käsittelyaika on vain neljä päivää. Fiksattiin samoissa kuumotuksissa myös Vietnamin vastaava kuntoon jo ennakkoon. Sinne siis tammikuun puolessa välissä as planned. Mitenhän lie, oliskohan päästy silti maahan ja voitu hakea vaikka pidempää viisumia sit paikan päältä..?

Asunto. Ollaan oltu nyt kaks viikkoa kodittomia. Kuinka hienoa! Punkataan käytännössä hyvän ystävämme sohvalla. No okei, välillä myös sängyllä. Joey bro, big respect for everything you’ve done! Ei tullut eroahdistusta puutaloidyllin suhteen vaikka aika omituiselta tuntuikin painaa vikaa kertaa juuri se kyseinen ovi kiinni.

Perhe ja lähipiiri. Mielenkiintoisen haikea efekti halata ja hyvästellä tärkeitä ihmisiä ympärillä, kun tietää, ettei heitä enää näe ennen reissua. Aivan kuin viimeistä kertaa. Tai, no. Mistä sitä tietää vaikka viimeinen kerta oliskin, mut sanottakoon sen olevan helposti isompi fiilis kuin luopuminen jostain omaisuudesta – vaikka kuinka arvokas omistus kyseessä olisikin.

Kissat. Meidän söpöt, pienen pienet kissanpennut. Ensi viikon loppupuolella ensimmäiset kaksi neljästä pääsevät uuteen kotiin ja loput sitä seuraavalla viikolla. Kaikille löytyi koti lähipiiristä tai ainakin heidän lähipiiristä, joten luopuminen ei tunnu niin maksimaalisen pahalta. He ovat nimittäin äärimmäisen ihania. Funtsi eli mama cat jää asusteleen mummolaan. Siellä sillä on hyvät oltavat.

Mitä vielä? Annettiin mm. Ilta-Sanomille ja muutamalle muulle pienehkö haastattelu meidän tulevasta reissusta ja se näyttikin herättävän sopivasti keskustelua ihmisten keskuudessa. En tiedä mitä oletimme, mutta siis 90-prosenttisesti oikein positiivista spekulointia. Iltiksen haastatteluun pääsee klikkaamalla linkkiä: https://www.is.fi/matkat/art-2000005450554.html.

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!

Miten kaikki alkoi?

18.10.2017

Päätettiin myydä meidän asunto, liiketoiminta sekä irtaimisto ja lähteä matkalle määrittelemättömän pitkäksi ajaksi. Sunnuntai-aamuna 26. marraskuuta turkulaiset tutut kadunkulmat muuntautuvat about 40-kertaisiksi ja kantavat nimeä Bangkok. Meillä on hotellivaraus ensimmäiseksi 7 päiväksi, joiden aikana keksimme seuraavaan – mitä luultavammin hieman seesteisemmän kohteen ja asetumme aloillemme. Ehkä. Pyrkimyksemme on olla suunnittelematta liikoja. Mitä tapahtuu, sitä ei tiedetä itsekään, mutta ihan helvetin fiiliksissä ollaan!

Viikko Bangkokissa ja sit sieltä jonnekin. Parasta on, että ei välttämättä tarvitse tietää ennen kuin on tilanteessa itsessään. Meidän ainut suurempi suunnitelma on liikkua Vietnamiin tammikuun puolenvälin tienoilla. Kaikki loput pläänit tehdään paikan päällä missä ikinä olemmekin. Niin käsittämättömän rentouttava ajatus! Nähtäväksi toki jää onko ajatus yhtä ihastuttava toteutuksen tasolla.

Säätö. Se on aina läsnä elämässä, johtuneeko sitten yrittäjyydestä jonnin verran, mutta tässä tapauksessa kaikki on tuntunut menevän todella vankasti omalla painollaan. Otettiin matkavakuutus näin ensalkuun vuodeksi. Tarkastellaan jatkofiiliksiä sen jälkeen. Rokotuskertoja on kolmin kappalein ennen h-hetkeä. Näiden kans pelailu meni tosi iisisti – tosin Japanin aivokuumeelta suojautuminen oli keskiverto-ibumaxia hivenen kalliimpaa touhua. Matkustusvälineistöä on spekuloitu vielä toistaiseksi turvalliselta etäisyydeltä. Tavoite olisi pärjätä pelkillä käsimatkatavaroilla. Onkohan se liian kunnianhimoinen ajatus?

Nyt sen vasta tajuaa kunnolla kun myydään arkipäiväisiä käyttöesineitä tauluista sohvapöytiin pois reissun alta. Tulee fiilis, et hetkinen hei, jotain on oikeasti tapahtumassa. Toisaalta se kaikki on vaan materiaa, jota on aina aikaa rohmuta loputtomat romuläjät ympärille. Kuinkahan paljon ihmisen turvallisuuden tunteesta tulee eri värisen ja kokoisen tavaran kautta.

 Asuttiin puutalossa Turussa. Molemmilla oli mm. duunikuviot ihan kivasti. Sitähän sitä aina eka kysytään. Oma yrityskin teki jopa ihan tulosta. Kissakin oli, nyttemin vieläpä maailman söpöimpien pentujen kera. Oli tekniikkaa, löhösohva ja useampia stream-palveluita. Jotenki kaikki tuntu silti itsensä toistolta. Kun ei erota enää mikä viikko tai kuukausi on meneillään, niin jotain pitää tehdä. Jokseekin kaikki vaan natsas tän reissu-ajatuksen kanssa. Sitäpaitsi miksi ei? Mitä me jäädään tänne odotteleen. Ylennystä? Velattomuutta? Perheenlisäystä? Eläkepäiviä? Emme löytäneet näihin vastausta ja siinäpä se syy kaikessa yksinkertaisuudessaan tämän matkan takana onkin.

Ja se, että nyt meillä on aikaa toisillemme vaikka kyllästymiseen asti. ❤

Tervetuloa mukaan seuraamaan meidän näköistä matkablogia!

Inkeri & Mikko

/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi

Kommentoi!